Panssariase eilen, tänään ja huomenna

Sattumoisin olen viime aikoina lueskellut polkupyörien käytöstä Jatkosodassa. Yksi mahdollinen syy miksi nimenomaan polkupyörät paritettiin hyökkäysvaunujen kanssa oli että polkupyöräpataljoonat oli koulutettu ja varustettu nimenomaan liikkuvaan nopeaan sodankäyntiin. Polkupyöräpataljoonat oli alunperin suunniteltu liikkuviksi suojajoukoiksi. Jatkosodan alussa jääkäriprikaatit muodostettiin noista polkupyöräpataljoonista.

20-30 luvulla polkupyörä oli kallis kapine, ja polkupyöräjoukkoihin pyrittiin valittiin vähän parempaa sotilasmateriaalia. Lisäksi nopea liikkuvuus ja tilanteiden vaihtelevuus opetti miehistönkin toimimaan aloitteellisemmin kuin perusjalkaväessä.

Hevosvertailua en osaa tehdä, mutta liitänpä tähän muiston kun Facebook muistutti sattumoisin tänään että olen joskus lukenut tuollaisen liitteenä näkyvän kirjan. Kirjoittajat ratsuväki-miehiä henkeen ja vereen. Pääosa kirjasta varsin asiallista historiikkia, mutta loppuosa erittäin katkeraa tilittämistä kun USA lähti WW2 Eurooppaan ilman ratsuväkeä.

Katso liite: 82079
Chieftain tuosta jossain videossaan jutteli. Vielä vuoden -41 suurissa sotaharjoituksissa ratsuväki oli mukana, mutta pian sen jälkeen Yhdysvalloissa tehtiin päätös ottaa siltä hevoset pois ja korvata moottoreilla. Syy oli varsin yksinkertainen: oli päätetty hyväksyä taktisen liikkuvuuden heikkeneminen parantuneen operatiivisen liikkuvuuden eduksi (analogia nykypäivän telat vs pyörät -keskusteluun). Ja sota mitä Yhdysvallat soti ei ollut sen maaperällä, vaan ympäri maailmaa, jolloin hevosten roudaaminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin kuorma-autojen.
 
Tuli mieleen aikaisemmasta keskustelusta: miksei meillä Ratsuväkeä liitetty panssareiden kanssa yhteen, vaan jääkärit? Polkupyörät olivat tietysti sinänsä mainio korvike, mutta oliko täällä jotain vastusta hevosmiesten parissa alkaa tukiaselajiksi koliseville häkkyröille?

Hevonen säilytti kuitenkin kulkuvälineenä aika pitkään paikkansa. Nelivetomaastoautoja ei hirveästi riittänyt jos ollenkaan edes oli. Ratsuväkirynnäkkö sellaisena kuin se usein populäärihistoriassa esitetään oli vanhentunut jo Yhdysvaltain sisällissodassa, mutta rakuunatehtävissä hevosveto puolusti paikkaansa. Käsittääkseni saksalaiset käyttivät Balkanilla usein ratsujoukkoja (vanhojen) panssarien kanssa yhdessä partisaanijahdissa?
Ratsuväkiprikaatiimme kuului ainakin jossain vaiheessa myös panssariautoja. Hevosten vahvuus oli kuitenkin toimiminen heikkotiestöisellä alueella, päinvastoin kuin panssareiden. Nykyisin hevosia näkyy eri maiden asevoimissa lähes pelkästään vuoristojoukkojen käytössä. Hevonen kun tarvitsee kulkeakseen vain lähes saman levyisen polun kuin jalkamies tai moottoripyörä, mutta voi kuljettaa enemmän kuormaa. Myös esteiden ylitys käy helpommin kuin ajoneuvoilta tai jopa jalkamieheltä, toki maaston on oltava riittävän kovapohjaista, koska mikään suossa kulkija hevonen ei ole.
 
Hevosella voisi vielä kuljettaa raskasta aseistusta, eli vesijäähdytteinen KK selkään ja metsässä avorivissä kohti vihulaista. Kai ne jotenkin voi tuohon kouluttaa?
Raskaiden jv-aseiden yms. kuljetus vaikeissa maastoissa on nykyisin armeijahevosten yleisimpiä käyttötarkoituksia. 1691608838484.jpeg
 
Yhdysvaltojen panssariaseen muokkautuminen toisessa maailmansodassa. Panssareiden ja jv:n suhde oli sielläkin jatkuvan pohdinnan alla. Yksi huomio oli, että kun panssari- ja jv-komppaniat laitettiin toimimaan rinnan, taktinen taso pelitti hyvin, mutta operatiivisella tasolla tästä saattoi seurata jäykkyyksiä.

 
Kyllä se on rakennettu ihan täysin Suomalaisen maaston erityispiirteistä niille operaatioalueille, missä kutakin joukkoa on suunniteltu käytettävän.
Jos hyökkäys etenee yhtä tai kahta tietä pitkin metsiä ympärillä, ei siinä kummoista lauttahyökkäystä voida käyttää vaan kärjessä etenee PsvJ ja sen perässä PsjK sillä kalustolla mikä heillä on käytössään. Tuo käytettävä kalusto määrittää jalkauttamistasan tai mahdollisuuden koukkaamiseen vihollisen sivustaan tai taakse moottoroituna.
Kyllä tätä täytyy kompata ihan näin PST-näkökulmasta - vaikka taistelupanssarivaunu on varmasti pelottava ja vaikea vastustaja ja sen käyttöä kärjessä varmasti puoltaa vahva panssarointi, niin meille tyypillisessä metsämaastossa rynnäkköpanssarivaunut vaikuttavat monin verroin tappavammilta vastustajilta aseistuksensa vuoksi. Yksi ontelokranaatti tai sirpalekranaatti vaunukanuunasta osuu jos on osuakseen ja lataaminen kestää, mutta rynnäkköpanssarivaunun sirpalekranaattien sarjoilla repii nopeasti vaikka koko PST-partion/ryhmän kappaleiksi, jos sitä ratkaisevaa osumaa ei saada. Taistelupanssarivaunun koaksiaali ja johtajan ITKK (itävaunuissa) ei riitä tätä tulivoimaeroa tasapainottamaan. Paksujen vaunukanuunan kääntely myös vaikeutuu metsässä oleellisesti.

Toki jos vaunuilla tullaan avomaastossa komppanialla tai suuremmalla päälle, niin liian kiire siinä tulee PST-ohjusjoukkueellekin, vaikka tuhoaminen onnistuisikin. Siksi ehkä kannattaakin valita jokin muu paikka taistella kuin jäykästi laajan peltoaukean puolustava laita...
 
Kyllä tätä täytyy kompata ihan näin PST-näkökulmasta - vaikka taistelupanssarivaunu on varmasti pelottava ja vaikea vastustaja ja sen käyttöä kärjessä varmasti puoltaa vahva panssarointi, niin meille tyypillisessä metsämaastossa rynnäkköpanssarivaunut vaikuttavat monin verroin tappavammilta vastustajilta aseistuksensa vuoksi. Yksi ontelokranaatti tai sirpalekranaatti vaunukanuunasta osuu jos on osuakseen ja lataaminen kestää, mutta rynnäkköpanssarivaunun sirpalekranaattien sarjoilla repii nopeasti vaikka koko PST-partion/ryhmän kappaleiksi, jos sitä ratkaisevaa osumaa ei saada. Taistelupanssarivaunun koaksiaali ja johtajan ITKK (itävaunuissa) ei riitä tätä tulivoimaeroa tasapainottamaan. Paksujen vaunukanuunan kääntely myös vaikeutuu metsässä oleellisesti.

Toki jos vaunuilla tullaan avomaastossa komppanialla tai suuremmalla päälle, niin liian kiire siinä tulee PST-ohjusjoukkueellekin, vaikka tuhoaminen onnistuisikin. Siksi ehkä kannattaakin valita jokin muu paikka taistella kuin jäykästi laajan peltoaukean puolustava laita...
Jos psv-joukkue osaa hyvin uralla kärkitekniikan, niin eteen saa nopeasti tulta kahdella tykillä ja lautauksen aikana ampujat käyttävät konekivääriä samaan maaliin.
 
Kyllä tätä täytyy kompata ihan näin PST-näkökulmasta - vaikka taistelupanssarivaunu on varmasti pelottava ja vaikea vastustaja ja sen käyttöä kärjessä varmasti puoltaa vahva panssarointi, niin meille tyypillisessä metsämaastossa rynnäkköpanssarivaunut vaikuttavat monin verroin tappavammilta vastustajilta aseistuksensa vuoksi. Yksi ontelokranaatti tai sirpalekranaatti vaunukanuunasta osuu jos on osuakseen ja lataaminen kestää, mutta rynnäkköpanssarivaunun sirpalekranaattien sarjoilla repii nopeasti vaikka koko PST-partion/ryhmän kappaleiksi, jos sitä ratkaisevaa osumaa ei saada. Taistelupanssarivaunun koaksiaali ja johtajan ITKK (itävaunuissa) ei riitä tätä tulivoimaeroa tasapainottamaan. Paksujen vaunukanuunan kääntely myös vaikeutuu metsässä oleellisesti.

Toki jos vaunuilla tullaan avomaastossa komppanialla tai suuremmalla päälle, niin liian kiire siinä tulee PST-ohjusjoukkueellekin, vaikka tuhoaminen onnistuisikin. Siksi ehkä kannattaakin valita jokin muu paikka taistella kuin jäykästi laajan peltoaukean puolustava laita...

Vaikka jäykäntorjuva linja ei ehkä olekaan se kaikkein tehokkain tapa puolustaa, niin tällä(kin) saralla tulee uusia kyvykkyyksiä. Vielä 20 vuotta sitten PST-ohjusryhmällä oli raskaahko ohjuslaukaisin ja seuraava siitä alaspäin oli APILAS. Nyt jälkimmäisen tilalle on jakaa NLAW ja kohta NLAW:n tilalle on jakaa Spike-SR.

Varmaan jokunen manuaali on mennyt ja menee uusiksi. Raskaammat ohjuslaukaisimet voidaan pitää maastoesteen takana ampumassa ulkoiseen maalinosoitukseen ja hieman edempänä Spike-SR:t väijymässä puskissa lämpönaamioverkkojen suojassa, jos vihollinen päättäisi yrittää läpimurtoa lukumäärän voimalla.

Ei kävisi kateeksi niitä onnettomia mobikeja, jotka erehtyisivät ajamaan miinakentän halki BMP-2:illa ja T-72:illa suomalaisen ohjusporukan odotellessa toisella puolella...
 
Jos psv-joukkue osaa hyvin uralla kärkitekniikan, niin eteen saa nopeasti tulta kahdella tykillä ja lautauksen aikana ampujat käyttävät konekivääriä samaan maaliin.

Latauksen aikana ei onnistu KK:n käyttö ai ainakaan Leossa rauhanajan turvamääräyksillä. Johonkin maaliin saa toki ammuttua, mihin latauskoro sattuukaan osumaan.

Toki latauksen voi jättää myöhemmäksi, jos on esim. peruuttaessa tarpeen varmistaa aluetta pikkukuulilla.
 
Latauksen aikana ei onnistu KK:n käyttö ai ainakaan Leossa rauhanajan turvamääräyksillä. Johonkin maaliin saa toki ammuttua, mihin latauskoro sattuukaan osumaan.

Toki latauksen voi jättää myöhemmäksi, jos on esim. peruuttaessa tarpeen varmistaa aluetta pikkukuulilla.
Nyt alkaa vanhan miehen muisti pettämään..näinhän se on kaikilla vaunuilla, kun on sama kehto ja sama vakain. Tähtäimellä kykenee seuraamaan maalia, mutta putki on latuskorolla.
 
Chieftain tuosta jossain videossaan jutteli. Vielä vuoden -41 suurissa sotaharjoituksissa ratsuväki oli mukana, mutta pian sen jälkeen Yhdysvalloissa tehtiin päätös ottaa siltä hevoset pois ja korvata moottoreilla. Syy oli varsin yksinkertainen: oli päätetty hyväksyä taktisen liikkuvuuden heikkeneminen parantuneen operatiivisen liikkuvuuden eduksi (analogia nykypäivän telat vs pyörät -keskusteluun). Ja sota mitä Yhdysvallat soti ei ollut sen maaperällä, vaan ympäri maailmaa, jolloin hevosten roudaaminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin kuorma-autojen.

Jollakin videolla The Chieftain pohti että saksalaisten alkusodan uutiskatsaukset vaikuttivat syvästi USA:n päätökseen motorisoida koko armeija.

Sakemannien propaganda-videot antoivat vaikutelman että salamasota käytiin pelkillä panssarivaunuilla ja vastaavilla, vaikka todellisuudessa pääosa joukoista liikkui jalan, polkupyörillä ja hevosilla. Näyttävät uutiskuvat sysäsivät USA:n koneistamaan koko armeijansa. Jenkit eivät lähettäneet ainuttakaan hevosta sotaan.

Tämä liittyy tuohon aiemmin mainitsemaani kirjaan jossa ratsuväki-miehet haukkuivat alimpaan helvettiin armeijan päätökseen hylätä ratsut 1941-42.

Jos saksan uutiskuvissa olisi ollut kuvituksena näyttäviä ratsuväkirynnäköitä, niin olisivatkohan amerikkalaiset varustaneet joukkonsa samalla tavalla?
 
Uusimmassa Panssari-lehdessä oli juttua italialaisen panssaridivisioonan organisaatiosta verrattuna britteihin ja saksalaisiin:

Italia: 184 psv, 24 tykkiä, 7500 sot
Saksa: 105 psv, 50 tykkiä, 15 600 sot
UK: 340 psv, 16 tykkiä, 10 700 sot

Eli

Saksa: 57% psv, 208% tykkejä, 208 % sotilaita
UK: 185% psv, 67% tykkejä, 140% sotilaita

Eli saksalaisiin nähden italialaisilla on ihan liikaa vaunuja ja liian vähän epäsuoraa plus jalkaväkeä. Tuolla vaunumäärällä olisi saanut jo toisen ps-divisioonan aikaiseksi. Huomionarvoista on että briteillä on sama ongelma: vaunumäärä on aivan liian iso, ja epäsuoraa on liian vähän.
 
Uusimmassa Panssari-lehdessä oli juttua italialaisen panssaridivisioonan organisaatiosta verrattuna britteihin ja saksalaisiin:

Italia: 184 psv, 24 tykkiä, 7500 sot
Saksa: 105 psv, 50 tykkiä, 15 600 sot
UK: 340 psv, 16 tykkiä, 10 700 sot

Eli

Saksa: 57% psv, 208% tykkejä, 208 % sotilaita
UK: 185% psv, 67% tykkejä, 140% sotilaita

Eli saksalaisiin nähden italialaisilla on ihan liikaa vaunuja ja liian vähän epäsuoraa plus jalkaväkeä. Tuolla vaunumäärällä olisi saanut jo toisen ps-divisioonan aikaiseksi. Huomionarvoista on että briteillä on sama ongelma: vaunumäärä on aivan liian iso, ja epäsuoraa on liian vähän.
Saksalaisten panssaridivisioonan kokoonpano vaihteli aika paljon sodan aikana, mutta kiinnostaisi tietää mistä tuo 105 vaunua tulee. Oman käsityksen mukaan 1942 panssaridivisioonan kirjavahvuuteen kuului panssarivaunurykmentti, jossa kolme panssarivaunupataljoonaa. Joka panssarivaunupataljoonassa oli kolme komppaniaa, yksi keskiraskas ja kaksi kevyttä. Keskiraskaaseen kuului kaksi nelivaunuista joukkuetta Pz. IV:llä (piti olla kolme joukkuetta, mutta vaunupulan takia yksi jätettiin pois) ja lisäksi komppanian komentojoukkueessa viisi Pz. II:ta. Kevyeen komppaniaan kuului kolme viisivaunuista joukkuetta Pz. III:lla, ja taas viisi Pz. II:ta. Komppanian päällikkö ja varapäällikkö kulki myös omilla vaunuillaan. Panssarirykmentin esikunnassa myös viisivaunuinen Pz. II joukkue. Tästä saadaankin lyhyellä matikalla pataljoonan vaunumääräksi 59kpl, ja rykmentin 182kpl. Toki tähän laskelmaan pitää sillä tavalla suhtautua varauksella, että sodanaikaiset divisioonat harvemmin oli kirjavahvuudessa, ja organisaatiokin saattoi poiketa ns. standardista. Esim. jossain divisioonassa saattoi psv-pataljoonia olla neljä, ja toisessa taas vähemmän.

Mutta sinänsä tuo vaunujen suhde jalkaväkeen on olennainen huomio panssaridivisioonaa rakentaessa. Ennen vuotta 1939 perustettuihin sakujen divisiooniin kuului panssariprikaati (jossa kaksi psv-rykmenttiä, rykmentissä kaksi pataljoonaa, pataljoonassa 4 komppaniaa) ja jalkaväkiprikaati (jossa yksi jalkaväkirykmentti). Tämän todettiin olevan organisaationa liian raskas joten prikaatin komentotasasta luovuttiin, ja vaunujen ja jalkaväen suhdetta vähän säädettiin. Samaan aikaan heillä oli kevyt divisioona, johon kuului yksi psv-pataljoona. Näistäkin luovuttiin Puolan jälkeen, jolloin päädyttiin tuohon 1942 organisaatioon. Melko pitkälti kaikki muutkin maat lähtivät toiseen rähinään liian panssari-raskailla divisioonilla ja ruuvasivat niitä sodan aikana, vähentäen vaunuja ja lisäten enemmän jalkaväkeä.
 
Ja täällä kun oli keskustelua panssaritiedustelun roolista, tuli joku päivä vastaan mielenkiintoinen gradu aiheesta joka on ihan lähiaikoina tehty - aiheena panssaritiedustelun kehitys Suomessa Jatkosodasta 1960-luvulle. Käydään läpi ihan organisaation, kaluston, tehtävien ja koulutuksen kehitystä sotien jälkeisessä ajassa. En tiedä, mikä tuon tilanne on (Parolassa tai yleensä) nykypäivänä, mutta työstä saa sen kuvan että jäi melko orpolapsen asemaan sotien jälkeisessä toimintaympäristössä.

https://www.doria.fi/handle/10024/187673?show=full
 
Saksalaisten panssaridivisioonan kokoonpano vaihteli aika paljon sodan aikana, mutta kiinnostaisi tietää mistä tuo 105 vaunua tulee. Oman käsityksen mukaan 1942 panssaridivisioonan kirjavahvuuteen kuului panssarivaunurykmentti, jossa kolme panssarivaunupataljoonaa. Joka panssarivaunupataljoonassa oli kolme komppaniaa, yksi keskiraskas ja kaksi kevyttä. Keskiraskaaseen kuului kaksi nelivaunuista joukkuetta Pz. IV:llä (piti olla kolme joukkuetta, mutta vaunupulan takia yksi jätettiin pois) ja lisäksi komppanian komentojoukkueessa viisi Pz. II:ta. Kevyeen komppaniaan kuului kolme viisivaunuista joukkuetta Pz. III:lla, ja taas viisi Pz. II:ta. Komppanian päällikkö ja varapäällikkö kulki myös omilla vaunuillaan. Panssarirykmentin esikunnassa myös viisivaunuinen Pz. II joukkue. Tästä saadaankin lyhyellä matikalla pataljoonan vaunumääräksi 59kpl, ja rykmentin 182kpl. Toki tähän laskelmaan pitää sillä tavalla suhtautua varauksella, että sodanaikaiset divisioonat harvemmin oli kirjavahvuudessa, ja organisaatiokin saattoi poiketa ns. standardista. Esim. jossain divisioonassa saattoi psv-pataljoonia olla neljä, ja toisessa taas vähemmän.

Mutta sinänsä tuo vaunujen suhde jalkaväkeen on olennainen huomio panssaridivisioonaa rakentaessa. Ennen vuotta 1939 perustettuihin sakujen divisiooniin kuului panssariprikaati (jossa kaksi psv-rykmenttiä, rykmentissä kaksi pataljoonaa, pataljoonassa 4 komppaniaa) ja jalkaväkiprikaati (jossa yksi jalkaväkirykmentti). Tämän todettiin olevan organisaationa liian raskas joten prikaatin komentotasasta luovuttiin, ja vaunujen ja jalkaväen suhdetta vähän säädettiin. Samaan aikaan heillä oli kevyt divisioona, johon kuului yksi psv-pataljoona. Näistäkin luovuttiin Puolan jälkeen, jolloin päädyttiin tuohon 1942 organisaatioon. Melko pitkälti kaikki muutkin maat lähtivät toiseen rähinään liian panssari-raskailla divisioonilla ja ruuvasivat niitä sodan aikana, vähentäen vaunuja ja lisäten enemmän jalkaväkeä.
Mahdollisesti tuossa tarkoitettiin 21. Panzer Division -joukkoa, joka oli osa DAK:ia? Siinä oli vain kaksi panssaripataljoonaa kolmen sijaan, mikä voisi selittää vaunujen määrää.

 
Mahdollisesti tuossa tarkoitettiin 21. Panzer Division -joukkoa, joka oli osa DAK:ia? Siinä oli vain kaksi panssaripataljoonaa kolmen sijaan, mikä voisi selittää vaunujen määrää.

Mahdollisesti, tosin luvut ei siltikään täsmää ellei sitten pataljoonan/komppaniankin vahvuudet poikkea kirjavahvuudesta. Jos tiputetaan yksi pataljoona pois, pitäisi vaunuvahvuuden olla n. 123 kpl (riippuen vähän eri johtotasoilla pyörivistä varavaunuista). Yleensä kevyissä divisioonissa tosin jäljelle jääviin pataljooniin lisättiin yksi kevyt vaunukomppania, joten divisioonan lopullinen vaunumäärä oli aika tasan "normaalin" ja kevyen divisioonan välillä, eli ero tuli johtamisjärjestelyissä. 105 psv on myös siinä mielessä erikoinen luku, että se ei oikein mene järjellisesti tasan saksalaisten tyypillisillä organisaatioilla. Jos esim. oletetaan, että rykmentin esikuntakomppaniaan kuuluva PSVJ vie 5kpl vaunuja, jää pataljoonille 50kpl per. Pataljoonan esikuntaan kuuluu myös PSVJ, eli komppanioille jaettavaksi jää 45kpl. Komppanian komentojoukkueessa taas PSVJ, ja kun pataljoonassa on 3 komppaniaa, eli yhteensä 15+6=21 vaunua, jäisi joukkueisiin lopulta jaettavaksi 24 vaunua, joka ei oikein sakujen organisaatiolla jakaudu kun keskiraskaassa on 4-vaunuinen joukkue ja kaksi joukkuetta eli 8 vaunua, kevyessä 5-vaunuinen ja kolme joukkuetta eli 15 vaunua -> tarvittaisiin 38 psv:tä.

Mutta on tosiaan mahdollista, että kyseessä on jonkin tietyn divisioonan vahvuus tietyllä ajanhetkellä.
 
Mika Mäenpään artikkelissa (löytyy sivulta 23) Kylkirautaan käsitellään lyhyesti Ukrainan sodan oppeja ja mekanisoidun yhtymän toimintaa sen olosuhteissa. Summa summarum; aselajien yhteistoiminta ja erityisesti sen koulutus ja harjoittelu jo rauhan aikana on kaikki kaikessa. Tuo on kombinaationa sellainen, että se on kallista opetella sotatilanteessa. Lisäksi tuodaan esille jotain nostoja siitä, miksi Ukrainan vastahyökkäys epäonnistui.
 
Back
Top