Itse tarkastelen asiaa out-of-the-box-asenteella.
...
Mielestäni kritiikkini on perusteltua. Se ei ole tarkoitettu kenenkään henkilöön meneväksi kritiikiksi mutta silti toivon, että muutkin osaisivat katsoa laatikon ulkopuolelle.
Laatikon ulkopuolelta ajattelu voi olla hyvästä, mutta tässä tapauksessa sanoisin ettet sitä varsinaisesti tee, vaan tuijotat laatikon seinää näkemättä sen sisältämiä nyansseja. Panssarivaunujen keskittäminen omiin joukko-yksiköihin joita käytettäisiin kootusti ei ole mikään uusi idea. Mutta nuo tässä esittämäsi ketjussa perustelut sille vaan pitkälti ontuu, koska ne tuntuvat perustuvan vääriin mielikuviin ihan panssaritaktiikan kehityksestä lähtien. Lisäksi on välillä vähän epäselvää kumpaa yleensä kritisoit, taktista vai operatiivista käyttöä. Panssarijoukkojen (tai yleensäkin kaikkien joukkojen) käytön ero taktisella ("tehtävätaktiikka, ristiinalistukset") ja operatiivisella tasalla ("keskitetysti") on aika iso. Eikä edes sakut ei ollut ristiinalistuksia vastaan, he vaan ei alunperin halunneet tehdä niitä pataljoonaa matalammalla tasolla. Sotaopit kuitenkin puhuivat tuotakin vastaan, eli todettiin että ristiinalistuksia tulisi tehdä tarpeen mukaan komppanioittainkin.
Kuten aikaisemmin tuli ilmi, minulla ei ole mitään muuta omakohtaista kokemusta panssarivaunuista kuin se, että yksi ajoi tiellä ylitseni. Ymmärrän toki, että panssarimiehenä sinun kuuluu sisäistää ja noudattaa voimassa olevia ohjeita ja sääntöjä eikä ainakaan ääneen niitä kritisoida.
Ei kritisoinnissa ole mitään pahaa - sitä paitsi tällä palstalla on heitetty paljon tätä villimpiäkin ideoita. Ja tuleehan tässä itsekin mietittyä ja muisteltua, mitä sitä nyt on aiheesta opetettu tai lukenut. Tekstejäsi lukiessa tulee vaan tunne, että vaikkei perusteet ole kristallinkirkkaita niin ollaan heittämässä koko systeemiä romukoppaan ja palaamassa varsin joustamattomaan käyttötapaan, joka (ironista kyllä) on vielä aika lähellä kritisoimaasi NL:n WW2 alun ajattelutapaa.
Kun 2000-luvun alussa kerrallinen PV:n komentaja totesi, että panssarivaunut ovat mennyttä aikaa ja helikopterit hoitavat niiden hommat, alkoi kiinnostukseni tähän asiaan. Panssarivaunut saivat kuitenkin jäädä mutta niiden toimintapaa muokattiin rajusti. Tätä kovasti ihmettelin ja mielessäni kritisoin. Kun törmäsin evl. evp Pekka Kantakosken ajatuksiin muutoksista, sai ajatukseni taas vauhtia. Kantakoski kuvaili tilanteen ja sen taustat tuntien järjestelmän sisältä. Hänen näkemyksensä mukaan panssariase tuhottiin alistamalla taistelupanssarivaunut jalkaväen tulitukivaunuiksi. Tämä väite perustuu siihen, että panssarivaunut ovat luonteeltaan massa-ase, kuten vaikka ratsuväki entisajan maailmassa, ja niiden asettaminen sekakokoonpanoihin miehistönkujetusvaunujen kanssa johtaa käytännössä niiden tehon menetykseen ja alistamiseen jalkaväelle. Vaikka sitten ajateltaisiin, että ajetaan tilanteeseen "kova kärki" edellä, ei noihin tilanteisiin ole koskaan riittävää määrää panssarivaunuja, jotta mitä isompia saisi aikaiseksi. Ainakaan sodankuva, jota nyt katsellaan Ukrainassa, ei tue tuollaisen sekakokoonpanon käyttöä.
Kopterikustaan lausunto oli typerä, siitä ollaan samaa mieltä. Mutta hänen ajatuksensa ei varsinaisesti ollut uusi tai omaperäinen, vaan pitkälti erilaiseen sodankuvaan perustuva ja melko yleinen kansainvälisestikin. Tuolloin kuitenkin tosissaan uskottiin ettei Euroopassa mitään suursotaa synny, ja joukkojen käyttö olisi lähinnä rauhanturvaoperaatioissa tai nopeissa interventioissa, joissa vaunujen hinta-hyötysuhde laskee kuin lehmänhäntä. Nykypäivänä tietysti tuo historia näyttää erilaiselta, ja PV:kin taisi (tuon yhden lyhyen jakson jälkeen) tuota vastustaa.
Kantakosken kirjoituksiin en edelleenkään ota kantaa kun en tarkemmin tiedä mihin hän väitteensä perustaa. Mutta tuo, että panssariase olisi tuhottu sen takia että se on alistettu jalkaväelle, ei pidä paikkaansa. Leot on korvamerkitty pitkälti (2A4 lukuunottamatta?) mekanisoituihin yhtymiin, jossa ne toimivat panssarijääkärien kanssa yhteistoiminnassa - ja toiston uhallakin, siinä on vissi ero toimiiko vaunut mekanisoidun jalkaväen vai tossujalkaväen yhteydessä. Ensimmäisessä koko organisaatio on kalustettu ja koulutettu pysymään mukana, jälkimmäisessä ei.
Ymmärtäisin väitteen jos Leot olisi levitetty pitkin Suomenmaata ja korvamerkitty tukemaan jotain tuulimyllynlämmittäjä-taisteluosastoja, mutta kun iskevä kärki on edelleen keskitetty mekanisoituihin yhtymiin. Se että tulisiko olla 1-2xPsPr vs. nykyinen 1xMek.pr. + 2x. Mek. tst-os. sanelee se, miten ja missä PV on niitä ajatellut käytettäväksi, ja menee vähän osastolle "tietäjät tietää".
Kyllä se on rakennettu ihan täysin Suomalaisen maaston erityispiirteistä niille operaatioalueille, missä kutakin joukkoa on suunniteltu käytettävän.
Jos hyökkäys etenee yhtä tai kahta tietä pitkin metsiä ympärillä, ei siinä kummoista lauttahyökkäystä voida käyttää vaan kärjessä etenee PsvJ ja sen perässä PsjK sillä kalustolla mikä heillä on käytössään. Tuo käytettävä kalusto määrittää jalkauttamistasan tai mahdollisuuden koukkaamiseen vihollisen sivustaan tai taakse moottoroituna.
Ukrainassa puuttuu lähes täysin raivauskyky ja se estää pääsyn kootuilla hyökkäyksillä Venäläisten ryhmityksiin, joita on kaivettu n 5 kuukautta. On turha haaveilla isoista panssarilautoista, jos sen mahdollistavaa kalustoa ei ole ja Ruben Laguksen sanoin "Jääkärit sen tekivät" kun kyse oli Kunnaksen torjuntataisteluista kesällä 1944.
Suomessa valittu strategia on ollut erilainen jo johtuen siitä, että meillä on perustamisjärjestelmä ja peruskoulutettu reservi olemassa mitä Ukrainassa ei ollut.
Ukrainassa iso kuva taistelussa on se, että he heittivät 8 vuotta hukkaan, kun eivät kouluttaneet ja rakentaneet reserviä sekä operatiivisia joukkoja ja nyt sotaa käydään juuri perustetuilla vajaan koulutuksen saaneilla joukoilla. Jos Suomessa ymmärretään jo se tosiasia, ettei 5,5 kk miehistökoulutusaika ole riittävä kuin perusteiden opettamiseen niin miten Ukraina voi 4 viikossa kouluttaa tehokkaan armeijan? Ukrainassa kaikki ongelmat näkyvät johtamisesta lähtien. Valitettavasti siellä on johtajina myös sopivia, ei päteviä.
Samaa mieltä. Aselajitoiminnot on panssarijoukkojen kannalta kriittisempiä kuin taisteluvaunujen absoluuttinen määrä. Taisteluvaunujahan voi hommata vaikka tsiljoona ja pistää etenemään rivissä, mutta jos ei tukevia aselajeja ole riittävästi niin se eteneminen tyssää nopeaan. Meikäläisessä maastossa tosiaan panssarijääkärit nousee arvoon arvaamattomaan:
Ei Suomessa ole tätä mitenkään tehty. On vain paikkoja missä ei voi käyttää pelkkiä taistelupanssarivaunuja hyökkäyksen kärkenä, koska ne on HELPPO tuhota vaikka lähipst-aseilla. Meillä Suomessa ei ole muutamaa Kymen aukeaa lukuunottamatta paikkaa missä voisi käyttää panssarivaunupataljoonaa ja sen 30 kymmentä tstpsv kootusti ja niilläkin alueilla tarvitaan vahvasti pst-ohjustukea taistelun voittamiseksi.
Taistelumaasto sanelee sen millaisella kokoonpanolla ja ristiinalistuksella hyökkäyksessä taistellaan. Kuka kärjessä ja kumpi on iskevä voima.
Naulan kantaan. Ei täällä ole Keski-Euroopan aukeita, jossa sielläkin maaston korkeuserot rikkoo näkyvyyttä jotenkuten, mistään Itä-Euroopan ja Ukrainan aroista nyt puhumattakaan, mitkä mahdollistaisi kunnon lauttamaisen vaunujen käytön ala Kursk. Maastokarttaan vilkaisu tosiaan kertoo vihollisellekin missä ne taistelupanssarivaunujen keskitettyyn käyttöön sopivat alueet on, eli niitä olisi melko helppo puolustaa - ja löytyy A2:takin (vielä toistaiseksi) omia panssarilauttoja laittaa vastaan, kaiken muun lisäksi. Ja kun nekin vähät aukot tosiaan alkaa vasta Kymijoen länsipuolella, niin jos sen yli tullaan takaperin niin menee vähän muutenkin hankalaksi, mutta se menee jo vähän pelkkien panssarien käytöstä ohi. Suomihan on panssarijoukoille kohtalaisen paskamaista maastoa, ja perinteisen käsityksen mukaan epäsoveliasta. Panssarijääkärit on avainroolissa, kuten oli jo Jatkosodan aikaan. Jalkaväen vuosikirjassa vm. 2020 on (em. "Ylijohdon reservi"-kirjaan pohjautuva) oheinen kohta:
Keskusteluprikaatin kokoonpanosta kiertyi jääkäri- ja panssarivaunuyksiköiden määrän väliseen suhteeseen, vaikka oli selvä, että kokoonpanosta muodostui varsin jalkaväkivoittoinen. Olihan tämä ollut Laguksen esitys jo sodanaikana. Näkemykseen yhtyi everstiluutnantti Eric Åkerman, joka tutki useassa yhteydessä panssarijoukkojen kokoonpanoja. Suomalainen panssariyhtymän rungon tuli muodostamaan kolme polkupyörin siirtyvää jääkäripataljoonaa ja panssarivaunupataljoona. Sotakokemusten perusteella yhtymän tykistövoima kasvatettiin yhdestä patteristosta kenttätykistörykmentiksi.
...
Lopputuloksena oli jossain määrin vesitetty Panssariprikaati 80, joka sisälsi kolme panssaripataljoonaa sekä aselajijoukot. Iskevänosan muodostavissa panssaripataljoonissa oli kaksi panssarivaunukomppaniaa ja kaksi panssarijääkärikomppaniaa. Erityisesti kuljetuspanssareiden määrästä oli tingittävä. Näin ollen yhtymästä ei muodostunut täysin mekanisoitua. Kranaatinheittimistö ja tykistö säilyivät yhä vedettävänä. Toisaalta yhtymän taistelukestävyys koheni merkittävästi, koska sen ilmatorjuntapatteristo sisälsi niin lähi- kuin kohdetorjuntaohjuksia. Sotakokemusten mukaan jääkäreiden ja vaunujen suhde tuli olla 1:3:een, eikä nykypäivänä käytettävää yksikköpari-käsitettä tunnistettu vielä 1980-luvulla. Voi hyvin olla, että vaikutteita haettiin Ruotsista. Pansarbrigad 63 M oli organisaationsa perusrakenteelta hyvin samankaltainen kuin Suomessa vahvistettu kokoonpano.
Ymmärrän tuon niin, että jo sodan aikana tunnistettiin ettei meillä oikein ole mahdollisuuksia "panssariraskaalle" organisaatiolle, koska maasto rajoittaa joukkojen järkevää käyttöä ja levittämistä. Levittämään kykenemätön panssaripataljoona taas on lähinnä tientukkeena. Panssarijääkärit kykenee kuitenkin etenemään tien ulkopuolellakin, jolloin on prikaateista ja pataljoonista saadaan enemmän irti kun jääkärien määrää kasvatetaan, ja vastaavasti taisteluvaunuja voidaan käyttää useammassa etenemissuunnassa (jos tiestö sen sallii) tai portaassa. Ihan kuten edellä, että toisessa rähinässä sakutkin tarpeen tullen alisti taisteluvaunuja panssarikrenatööreille tehdäkseen niistä yhden iskevän osan lisää.
Kevyen jalkaväkikomppanian puolustus ei käytännössä kertaakaan onnistunut pysäyttämään hyökkäystä - vaikka tukemassa olivat raskaat singot, pst-ohjukset, jv:n oma pst ja krh-joukkue, ja asemat takarinteessä jotta vaunujen amet edut saadaan tasoitettua. Käytännössä jv oli pääosan hyökkäykseen mennessä käyttänyt oman pst:nsä loppuun, ja vihollinen oli tietoinen raskaan pst:n sijainnista.
