Uutisia Ruotsista

Saap nähä miten koraanien polttelut sujuvat Euroviisuissa Malmössä. Kaupallista yhteistyötä joudutaan hakemaan, mutta jos olisin yrityksen mainonnasta vastaava, ehkä miettisin että kannattaako tuollaiseen muurahaispesään kruunuja tunkea.

Nykyään maailman suurin elävän musiikin kilpailu on samalla poliittisten näkemysten taisteluareena. Se näkyy erityisesti tänä vuonna Malmössä, jossa Euroviisuista on tulossa yksi Ruotsin historian suurimmista poliisien joukkokomennuksista. Lisävoimia on haalittu Tanskasta ja Norjasta.
Perieurooppalainen Israel tuo oman mausteensa
Suurin turvallisuuskysymys kohdistuu Israelin delegaatioon. Gazassa sotaa käyvä Israel päästettiin lopulta viisuihin, kun se siisti kappaleensa poliittiseksi miellettyä sanoitusta.
Siellä saattaa muhamedi tuohtua, kun koraanikokot leimuavat
Vastakkainasettelua provosoivat Koraanin polttamiset, joihin Ruotsin poliisi on myöntänyt lupia viisupäiviksi. Ruotsissa poliisin ei ole mahdollista jättää lupaa myöntämättä toisin kuin Suomessa, jossa Koraanin tai Raamatun polttaminen on laitonta.
 
(jatkoa Ukrainaketjusta):

En tiedä kuinka tiukasti faktat tämän puolella mutta käsittääkseni Saabilta on suihkumoottorista elsokonetta länsinaapurin ilmavoimille tarjolla & tilattuna. Se voisi hyvin selittää että annetaan vanhemman polven koneet molemmat veks ja otetaan käyttöön kertalaakilla modernia kalustoa uusilla sensoreilla kautta linjan koska NATO-jäsenyyden myötä on ilmasta signaali/tutkatiedustelukuvaa tarjolla jatkuvasti liittolaisiltakin.

(Ei ole ilmasota oikein omaa osaamisaluetta, joku perehtyneempi osannee oikaista jos ihan metsään meni :D)

Ruotsi on tilannut Saabilta 2-4 GlobalEye -konetta. Itse lentokonehan noissa on Bombardierin liikesuihkukone, jonka Saab varustelee tehtaallaan. Tollaset tutka-antennit ym. härpäkkeet vaativat melko paljon muutoksia lentokoneen runkoon, joka vaatii sellaista osaamista jota löytyy vain lentokonevalmistajilta (jollainen Saab on).


Lisäksi NATO omistaa 18 14 kpl E-3A AWACS konetta (joista yhden olen nähnyt läheltä ihan livenä). Niistä varmasti liikenee jokunen Ruotsinkin käyttöön jos tarve käy sillä aikaa kun noita uusia koneita odotellaan.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top