Venäjän sisällissota

En usko, että kokkisota oli putlerin säveltämä inside-job. Kuitenkin putler on jonkinlainen taktikko ja ennenkaikkea opportunisti.

Nyt näyttää, että prigolla ja putlerilla on sukset ristissä. Puristusote putlerilla on varmasti yhä prigon palleista. Ainakin rahoituksen vuoksi wagner ja prigo ovat putlerin luomus - hän voi ne halutessaan myös tuhota. Näin ei ole tehty, ainakaan vielä. Vastaavasti prigoa isännöivän likasangon pallit ovat putlerin toisessa kädessä.

putler saattaisi avautuneessa tilanteessa hyödyntää wagneria terrori- ja eskalaatio-operaatioihin Ukrainaa ja Länttä vastaan -- ja pestä kätensä: 'Kokkikapinan jälkeen minulla ei wagnerin touhujen kanssa ole varmasti mitään tekemistä, päinvastoin. Emmekä missään nimessä ole enää rahoittaneet wagneria'. likasankokin ilmoittaa, ettei hän tiedä mitään mistään.

Eihän väitteet sellainaan Lännessä läpi mene. Kuten ennenkin, löytyy muutama päivystävä dosentti muistuttamaan 'ei voi olla varma, ei voi tuomita ennen 7v tutkintatuloksia'. Länsimedia sananvapausperiaatteidensa vuoksi nostaa kaikki äänet keskusteluun. Hämmennys on valmis, jää epäilyksen siemen, eikä yksimielistä tuomiota julkisuudessa saada taaskaan aikaiseksi. Kuvio olisi perusryssätouhua.

--
edit: näköjään ei pysy ketjujen kategoriarajaus puhtaana ja tuolla sota-ketjussa näitä on myös pyöritelty.
 
Viimeksi muokattu:
Hankala uskoa siihen että Putin tai Shoigu olisi ollut mukana kapinan suunnittelussa, sen verran sekavaa oli valmistautuminen ja jälkipelit. Jos tuolla tempulla olisi ollut tarkoitus kiillottaa omaa kilpeä niin kai siinä olisi laitettu näyttävämmin hanttiin eikä sössötetty hädissään. Pahin haastaja presidenttikisasta tippui pois mutta kyllä tuo sai johdon näyttämään aika heikolta.

Mikä/kuka sai Prigožinin laittamaan all-in vaikka olisi voinut varmasti pakitella taustalle Ukrainassa ja jatkaa homeisen ruuan myyntiä armeijalle ja Afrikan-bisneksiä? Vai tuliko nyt raja vastaan miten pitkään sai huudella ja haukkua Soigua? Ja miksi Lukašenka hoiti neuvottelut ja sai palkaksi mustan pekan?

Erikoinen on operaatio ja erikoisemmaksi menee. Ehkä tähän saa vielä jotain tolkkua tulevaisuudessa.
 
HS lehden kommenteista bongasin tällaisen skenarion eräältä kirjoittajalta. Pistää hieman miettimään tulevaa....

"Tuo Prigozhin vs Kreml -kuvio oli tarkkaan suunniteltu. Riidan tarkoitus on vain luoda illuusio Kremlin ja Wagnerin erillisyydestä. Media on 100% nielaissut syötin siimoineen päivineen ja uutisoi juuri kuten Kreml tahtoo eikä tyhmät median edustajat näe tätä juonta.
Venäjä on siirtänyt ydinaseet Valko-Venäjälle.
Wagner on' "riidoissa" Kremlin kanssa ja kun wagner käyttää ydinasetta "itsenäisesti" voi Kreml venkoilla edesvastuusta pois, Kreml pesee kädet. Kun paha hallitsematon Wagner teki ydiniskun se on oikeasti yhteistyötä ja näytös yleisölle riidasta on ollut vain Kremlin manipulointia tätä varten"



Tässä hieman samaa ajatusta kai ?
@Muutoksessa

Puolan presidentti vaatii Natoa reagoimaan vahvasti Wagnerin läsnäolon vahvistuessa Valko-Venäjällä​



.
Tuohon on vain ja ainoastaan yksi ratkaisu: NATO:n on esitettävä uhkavaatimus, että Wagnerin ydinaseiden käyttö V-V:ltä käsin laukaisee NATO:n sotilasoperaation ja hyökkäyksen Valko-Venäjään Wagnerin vangitsemiseksi ja ydinaseiden haltuunottamiseksi. Jos Venäjä puuttuu asiaan, laajenee operaatio Ukrainaan ja Mustallemerelle. No ifs ands or buts.

Jos valtio x osoittautuu kyvyttömäksi estämään sen sisällä toimivan järjestön ydinaseiden käytön, on muiden valtioiden tultava itse puuttumaan asiaan. Jos taas kyseinen valtio antaa hyväksyntänsä tälle, tai jopa ottaa vastuun siitä, on kyseinen valtio itse syypää ydiniskuun ja ansaitsee tulla hyökätyksi.
 
Viimeksi muokattu:
Tohon ryssän pakolais invaasioon liittyen Suomi on kyllä pääpuskassa. Toki nykyhallitus on varmasti toimintakykyisempi, mutta:

1. Suomella on yksi maailman kalleimpia valtionhallintoja suhteessa bruttokansantuotteeseen. Siihen täytyy huomioida nämä näkymättömät toimijat kuten Yle, Sitra, Kehitysavun kaikki himmeli organisaatiot jne.
Mitä tällä saadaa: kampawiineri virkamiehiä, joiden kyky toimia on enemmän miinusmerkkinen ja maalaisjärkeä ei pysty käyttämään yhtään. Hyvä esimerkki tästä oli Huoltovarmuuskeskuksen todella ala-arvoinen sekoilu korona kriisissä vaikka kallispalkkaisia erikoisasiantuntijoita talo oli täynnä. Todellisuus pajastui äkkiä ettei sisällä ollut mitäännhankinta osaamista tai kontakteja. Enemmän tehtiin hallaa torppaamalla kaikki kovan busineksen puolelta tarjottu apu.

2. Näkymätön korruptio joka rehottaa Suomessa pinnanalla ja jota Venäjä käyttää taitavasti hyväksi.

3. Osan kansan aito naivius katsoa maailmaa omien lasien läpi ja uskoa kaikki valheet mitä kainiisiin kääreisiin on pakattu. Ilmasto sopimukset ja EU:n kanssa tehdyt naivit sopimukset hyvä esimerkki tästä. Eniten metsää omaava maa joutuu lappaamaan rahaa eurooppaan kompensoidakseen päästöjä tai kohta maksetaan Iraliaan korvauksia jätehuollosta, koska muovia ei kierrätetä tarpeeksi. Näin tuetaan Napolin ulkopuolisia mafian pyörittämiä laittomia kaatopaikkoja.

Eli vituiks menee Suomen toimet ja jos pakolaisaalto tulee pyörii kadut ryssiä, joita valtio rupeaa hyysäämään.
 
Hyvä esimerkki tästä oli Huoltovarmuuskeskuksen todella ala-arvoinen sekoilu korona kriisissä vaikka kallispalkkaisia erikoisasiantuntijoita talo oli täynnä. Todellisuus pajastui äkkiä ettei sisällä ollut mitäännhankinta osaamista tai kontakteja. Enemmän tehtiin hallaa torppaamalla kaikki kovan busineksen puolelta tarjottu apu.
HVK oli Marinin hallituksen poliittinen operaatio. Vastuu maskien varastoinnista ei ollut HVK:lla vaan Kiurun ja Pekosen johtamilla STM:llä ja TEM:llä. Heillä oli myös valmis osto-organisaatio ja kokemus ostoista. Ylimääräisiä maskeja ei ollut säännösten mukaisesti, onneksi HVK sitten nosti kättään ylös, ja kertoi että meillä on vanhoja sikainfluenssan aikaisia maskeja varastoissamme. Tästä syntyi kansalaisille kuva, että olimme hyvin varautuneita. Emme olleet.

Seuraavaksi Pena siinä sitten keksi, että laitetaan HVK hankkimaan lisää maskeja, kun kansalaisille oli syntynyt kuva, että se kerran oli vastuuorganisaatio. Näin tehtiin, vaikka HVK kertoi, että heillä ei ole organisaatiota eikä kokemusta tästä, ja että ovat jopa varsin pieni organisaatio. Käsky kävi silti, ja HVK:n toimari hyvin avoimesti päivitti valtioneuvostoa tilanteesta.

Seuraavaksi sitten yksi kaupoista meni reisille, media riemastui, ja Marin surutta lehdistötilaisuudessa jämäkkänä johtajana - kuten kupletin juoni epäilemättä oli - erotti HVK:n toimarin. Tämä meni täysin läpi mediassakin.

Asiasta järjestettiin selvitys, joka totesi HVK:n olleen ainoa asianmukaisesti varautunut toimija, jonka toiminnasta ei löytynyt mitään huomautettavaa. Tuota yhtä onnetonta Sarmaste-kauppaa lukuun ottamatta.

Marin tai kukaan muukaan ei ole koskaan pyytänyt HVK:n toimarilta anteeksi, ja viimeksi olivat häntä torppaamassa jossain seuraavassa haussa, jossa olisi ollut yksi pätevimmistä hakijoista.

Muoks ja joo, yksityiseltä puolelta tuo hallitus kieltäytyi hankkimasta yhtään mitään, aikakriittiset rokotuksetkin tehtiin pelkästään julkisen puolen toimijoilla.

Selvitys täällä, pääkirjoitus, joten oletan että ei ole maksumuuria joten lainaus myös alla.

Pääkirjoitus|Pääkirjoitus

Huoltovarmuuskeskus saa kehuja maskiskandaalista huolimatta​

Koronaviruspandemian jälkeen olisi hyvä arvioida perusteellisesti Suomen huoltovarmuuden tilaa.

Käyttökiellossa olevia kasvomaskeja runsas vuosi sitten Tampereella.

Käyttökiellossa olevia kasvomaskeja runsas vuosi sitten Tampereella. KUVA: KALLE PARKKINEN
2.6.2021 20:15
VIIME VIIKOLLA työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi arviointiraportin Huoltovarmuuskeskuksesta (HVK). Kyseessä on keskuksen toimintaa laajasti ruotiva analyysi eikä selvitys nykyisestä koronaviruskriisistä, mutta siinä avataan myös koronaviruspandemian aikaisia tapahtumia. Raportista paljastuu yllättäviä seikkoja viime kevään puheenaiheisiin kuuluneesta maskiskandaalista.

Huoltovarmuuskeskus sai runsas vuosi sitten tehtäväkseen hankkia Suomeen koronavirusepidemian vuoksi kiihkeästi kaivattuja hengityssuojaimia. HVK osti maskeja miljoonilla euroilla Kiinasta, mutta joutui lopulta peruuttamaan ostot, kun kauppakumppanien hämäräperäiset taustat tulivat julkisuuteen. Kaiken lisäksi jo maahan tuodut maskit eivät soveltuneetkaan sairaalakäyttöön.

Työ- ja elinkeinoministeriön raportista selviää, että tapahtumien sylttytehdas oli itse asiassa työ- ja elinkeinoministeriössä sekä sosiaali- ja terveysministeriössä (STM). Huoltovarmuuskeskuksen lakisääteisiin tehtäviin ei nimittäin kuulu hankintatoiminnasta vastaaminen kriisiaikana. STM ja TEM antoivat kuitenkin suojainhankinnat HVK:n tehtäväksi, koska ne voitiin rahoittaa nopeasti huoltovarmuusrahaston varoista.

Näin tehtiin siitä huolimatta, että raportin mukaan ministeriöille ”tehtiin tiettäväksi, että HVK:lla ei ollut osaamista eikä resursseja toteuttaa kriisiajan hankintatoimintaa. Suojainkaupoissa tapahtui sittemmin virheitä, jotka johtivat valtakunnalliseen skandaaliin, toimitusjohtajan irtisanoutumiseen sekä kahden kokeneen työntekijän irtisanomisiin”.

Raportissa päätellään, että keskeinen syy suojainhankintojen toteuttamiseen viime vuoden keväällä tehdyllä tavalla oli, että sosiaali- ja terveydenhuollon pandemiavarautumisen organisointi kaikilla hallinnon tasoilla oli jäänyt toteutumatta siten kuin varautumissuunnitelmat olisivat edellyttäneet. Raportissa puhutaan jopa ”suojavälinehankintojen hallitsemattomasta antamisesta” Huoltovarmuuskeskuksen vastuulle.

RAPORTTI ymmärtää HVK:ta siinäkin, kun keskus jakoi käyttöön varastoistaan vanhentuneiksi paljastuneita hengityssuojaimia. Kyseiset suojaimet oli hankittu kymmenisen vuotta aikaisemmin sikainfluenssaepidemian varalle. Huoltovarmuuskeskukselle ei ollut määrätty suojainten varastointivelvollisuutta, mutta ne oli päätetty säilyttää varastoissa ”pahan päivän varalle” ilman tarkoitustakaan päivittää niitä tuoreempiin versioihin. Vaihtoehtona olisi ollut niiden hävittäminen.

TEM:n raportissa päädytään hieman ehkä yllättäenkin siihen, että Huoltovarmuuskeskus on suoriutunut koronaviruskriisissä lakisääteisistä tehtävistään pääosin hyvin, jopa yllättävän hyvin. Ilman maskisotkua huoltovarmuusorganisaatio olisi raportin mukaan todennäköisesti näyttäytynyt eniten Suomen varautumisjärjestelmän suunnitelmien mukaisesti toimivana osana.

KORONAVIRUSKRIISI on tuonut huoltovarmuuden uudella tavalla valokeilaan. TEM:n julkaiseman analyysin mukaan Suomen huoltovarmuusjärjestelmä on kyllä äärimmäisessä pragmaattisuudessaan aikaansaava, mutta ohjaukseltaan ja lainsäädännölliseltä perustaltaan vanhentunut ja sekava.

Monesti unohtuu, että itse Huoltovarmuuskeskus on pieni, vain runsaan 50 hengen yksikkö. Siellä on jo aloitettu uudistustyö, josta on esimerkkinä kuukausi sitten julkistettu ensimmäinen julkinen strategia.

Todennäköisesti edessä on kuitenkin laajempi koko Suomen huoltovarmuusjärjestelmän kokonaisarviointi. Sille on koronaviruspandemian jälkeisessä maailmassa kysyntää.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

 
Rahasta tappelulle yksi vahvistus lisää, eli USA on lätkinyt wagnerin kultabisnekset pakotteiden alle:
https://www.theguardian.com/us-news/2023/jun/27/us-sanctions-gold-companies-connected-wagner-group

Yleensä näistä pakotteista julkaistaan jotain kun ne rahat on jo jäässä. Joten yksi lisämotivaatio moskovan keikalle: wagnerin ligvidit tulot Afrikasta jäätyi joten tästä tuli progozinille hyvin akuutti rahapula. Oletettavasti ATM lakkasi toimimasta viimeviikolla. Näin väkivaltainen velanperintä ru MoD kohtaan tuli hyvin kiireiseksi. Olisko prigolla ollut maksuja auki wagnerin ylemmille ja noissa piireissä viivästyksiä ei oikein hyväksytä..
 
Näistä salaliittoteorioista...

Toista vuotta venäjä on suoraviivaisesti rynnännyt toimiin jonkin tavoitteen eteen ja ryssinyt sen mihin on ryhtynyt. Miksi ne nyt olisivat keksineet jotain maailmanluokan monimutkaista suunnitelmaa jonkin päämäärän saavuttamiseksi. Toki sisäpolitiikka voi olla kompeksisempaa kuin hyökkäys naapurimaahan, se ehkä vaatii taktikointia.
 
Ei ole osoittautunut. Länsi on tiennyt nuo kaikki jutut etukäteen. Lännessä on vaan maksettuja putinisteja sosiaalisessa mediassa niin paljon, että se antaa kuvaa että länsi ei muka tietäisi missä mennään. Se tietää ne asiat, jolla on jotain merkitystä. Jonkun Putinin ja Prigon keskinäisillä suhteilla ei ole merkitystä. Toinen on kohta jo historiaa olevan entisen palkatun sotilasjoukon pääpuhuja ja toinen venäjän entinen presidentti. Wagnerin brändi sinällään varmaan säilyy, mutta kuka niitä jatkossa rahoittaa jää kysymysmerkiksi. Ilman rahaa tuollainen pumppu ei pyöri.

Toinen asia jota nostat usein esiin (ja valitettavasti moni muukin), on nuo ydinaseet. Se bluffi on jo käytetty, eikä se toiminut. Se ei estä enää uusien aseiden toimituksia esim. hävittäjiä Ukrainalle. Joku taktinen tai kaksi ei mitenkään muuta sodan suuntaa. Se ei ainakaan auta venäjää voittamaan sotaa, vaan häviämään sen vieläkin nopeammin.
Ei Kremlin mielipidepakottajat kyllä yhtään ole julistanut että Venäjän vallankaappaus olisi teatteria ja Prigozin toimisi Putinin kanssa yksiin. Ei heikäläiset myöskään ole Venäjän ydinpelotetta tuoneet huomattavammin esiin. Lähinnä EU n sekä USA n ja NATOn ja Ukrainan pahuutta sekä huonoutta julistavat. Tuntuu sävel olevan että vaikka Venäjä olisikin paha, niin on myös nämä muut vähintään yhtä paljon pahoja sekä syyllisiä.

Onhan näitä jonkin sortin tiedustelutiedonkin ulottuvilla olevia jotka näkee että bluffia oli ilmassa.

 
Mikäli ryssälästä lähtisi Suomen suuntaan suuri pakoilaisvyöry, Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen verkoston johtaja Jukka Savolainen tarjoaa jokaisen suomalaisen asuntoon omaa kotiryssää tai kotiryssäperhettä. Koska vastaanottotilat eivät riitäisi ja useissa Suomen kolmesta miljoonasta kodista on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. o_O

Monellakin tavalla kovin idealistinen maailmankuva Savolaisella. Meille on ainakin aivan turha yrittää tunkea edes ryssän raatoa. Enkä taida olla ainoa.


@IL, alla valitut palat.

Pystyisikö Suomi pysäyttämään jättimäisen pakolaisvyöryn Venäjältä?​


Pahimmassa visiossa Venäjällä tapahtuisi jotain sellaista, joka johtaisi jopa kymmenen miljoonan pakolaisen liikkumiseen kohti Venäjän rajoja. Suomen kautta eteenpäin pyrkisi tällöin useita miljoonia ihmisiä. Suomeen heistä jäisi turvapaikanhakijoina arviolta miljoona ihmistä.

Sisäministeriön vuoden 2017 raportissa suuri osa sen tekemiseen tuolloin osallistuneista asiantuntijoista olisi rajoittanut maahantuloa Suomeen poikkeuslainsäädännöllä. Erityishuolena asiantuntijoilla oli majoituskapasiteetin loppuminen pahasti kesken. Valtavan pakolaisaallon saapuessa Suomeen käyttöön olisikin raportin mukaan otettava kansalaisten kodeissa järjestetty majoitus.

– Leirityyppinen majoitus sotilasretkiteltoissa, kouluissa, parakeissa ja varastoissa olisivat käytössä, mutta kapasiteetti ei silti monen asiantuntijan mukaan yltäisi miljoonaan. Leiriolosuhteiden pystyttämistä tulisi opetella etukäteen ja hyödyntää mm. YK:n osaamista asiassa. On olennaista, että tällaisissa skenaarioissa kotimajoituksen ratkaisuja syntyisi. Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti, raportissa todettiin.
Tuossa tilanteessa pakenevat ryssät olisivat putinisteja ja siinä sitä ollaan, kun Putler tai vielä kahjompi seuraaja viheltää pilliin ja aktivoi tuon joukon toimimaan. Se on sitten Finis Finlandie!
 
Viimeksi muokattu:
Näistä salaliittoteorioista...

Toista vuotta venäjä on suoraviivaisesti rynnännyt toimiin jonkin tavoitteen eteen ja ryssinyt sen mihin on ryhtynyt. Miksi ne nyt olisivat keksineet jotain maailmanluokan monimutkaista suunnitelmaa jonkin päämäärän saavuttamiseksi. Toki sisäpolitiikka voi olla kompeksisempaa kuin hyökkäys naapurimaahan, se ehkä vaatii taktikointia.
On vihollisen aliarviointia ajatella, että ryssä ryssii kaiken. Toki pitkässä juoksussa käy näin, koska niin heillä on tapana toimia ja yhteiskunnan rakenteessa on poistamaton valuvika. Se ei silti tarkoita että toiminta olisi kaikkialla huonoa. Ensi iskussa he noudattivat röyhkeään kaappaukseen pyrkivää strategiaa. Toimivat täysin omien doktriinien mukaan ja toiminta olisi voinut onnistua. Etelässä onnistuivat todella hyvin ja myyrät saivat muokattua ihmisten mielipiteitä ja sillat jäi räjäyttämättä joka mahdollisti syvälle etenemisen.
Se missä suurin epäonnistuminen tuli oli väärä arvio onko länsipoliitikot ryssien takataskussa. Todellisuus paljastui ja siinäkin oli onnistumisen edellytykset olemassa. Korruption kokonaisvaltaisuus varmasti yllätti bunkkerirunkkarin, koska oli varastettu huomattavasti enemmän kuin oli sallittu.

Se että tyyli tehdä on eri ei tarkoita, että toiminta olisi luokatonta. Ukraina tulee voittamaan ja ryssä romahtaa, muttei se näytä tulevan helpolla. Tuntemattomassa sanottiin ryssän vahvuuden olevan pyhän harmaan eläimen sitkeys, joka näkyy kyllä rivisotilaan sopeutumisessa täysin toivottomaan tilanteeseen moraalin romahtamatta. Toki herää kysymys kuinka paljon sotilaita doupataan.
 
Onkohan Valeri "Vajakki" Gerasimoville kukaan muistanut soittaa sinne rostovilaiseen kellariin, että voi tulla jo pois sieltä.
Mitä nopeammin VG ryömii kolostaan johtamaan sotatoimia sitä parempi. Ukrainalle.
 
Duuman puolustuskomitean varapuheenjohtajan mukaan Venäjä tarvitsee nopeasti Wagnerin tapaisia palkkasotilasarmeijoita, hänen mukaansa tavallinen armeija ei ole sovelias vartioimaan öljykenttiä ja timanttikaivoksia eli palkkasotilaita tarvitaan kehitysmaiden rosvoamiseen. Hänen mukaansa palkkasotilaita tarvitaan myös "hienovaraisten tehtävien hoitamiseen" mutta raskaita aseita niille ei pitäisi jakaa.

The State Duma declared the urgent need for PMCs like Wagner​

Alexei Zhuravlev, First Deputy Chairman of the Duma Defense Committee, suggested in an interview with NEWS.ru that Russia badly needs PMCs like Wagner. According to the parliamentarian, the regular army "is not intended to protect oil fields and diamond mines." The interlocutor of the publication pointed out that private military companies are called upon to carry out “delicate instructions from local authorities.”
"Forms like PMC Wagner are, of course, urgently needed," Zhuravlev shared his point of view . Another thing is that such private military companies cannot be expanded to such a scale, saturating them with tanks and aircraft, so that they can move towards Moscow, he concluded.
The military mutiny began on the night of June 24. The founder of the Wagner PMC, Yevgeny Prigozhin, accused the Russian Armed Forces of hitting the company's rear camps. On the morning of the same day, the Wagnerites occupied the building of the headquarters of the Southern Military District, located in the central part of Rostov-on-Don, and information appeared in the media about the presence of columns of a private military company on the territory of the Voronezh and Lipetsk regions.
https://www.mk.ru/politics/2023/06/...-neobkhodimosti-v-chvk-podobnykh-vagneru.html
 
Olet aika monta kertaa nostanut tätä asiaa esiin kulmalla, että kapina oli jotain teatteria, Putinin 8D siirto yms yms. Väitän että paskapuhetta. Kapina oli aito, senhän nyt näkee jo aiheutetuista tuhoista ja siitä että Putin selkeästi pelkää. Putinin kopla tätä ei taatusti ollut suunnitellut, sen hallinto on toimintakyvytön, halvaantunut pelosta ja yrittää nyt jotenkin paikata vahinkoja. Paikkaamiseen kuuluu muunmuassa levittää näitä tällaisia huhuja, että jotenkin muka Putinin suunnittelma kapina yhdessä Prigon kanssa. Ei ollut, vaikka siihen osallistui kyllä venäjän turvallisuuskoneiston osia varmasti myös.

Koko Putinin paskaliiteri on valumassa viemäristä alas. Putinin "puhdistukset" jotka nyt ehkä käynnistyy, tulevat vain pahentamaan tilannetta. Ukrainan tuleva sotamenestys kaataa kupin lopullisesti. Suomen pitää olla tähän valmiina ja lainsäädännöt kunnossa. Raja kiinni !
IPSO (ven.ИПСО) on lyhenne, joka tarkoittaa informaatiopsykologista erikoistoimintoa. Itse asiassa tämä on lokalisoitu ja hieman laajennettu versio amerikkalaisesta termistä "psykologinen operatio" tai PSYOP.

Yhdysvaltain puolustusministeriön sanakirja määrittelee PSYOP:n "suunnitelluksi toimenpiteeksi, jossa välitetään tiettyä tietoa ja indikaattoreita ulkomaiselle yleisölle, jotta voidaan vaikuttaa heidän tunteisiinsa, motiiveihinsa, kriittiseen ajatteluun ja viime kädessä ulkomaisten hallitusten, organisaatioiden, ryhmien tai yksilöiden toimintaan."

Termi IPSO (kirjaimet lainattu venäjän kielestä) laajentaa PSYOP:n rajoja ja viittaa lisäominaisuuksiin, nimittäin vaikuttamisen tulisi tapahtua tietotilassa, josta tulee taistelukenttä, ja adjektiivi "erityinen" - erikoispalveluihin IPSO:n lähteenä.

Tästä puhui kaverini jo ajat sitten, tästä kirjoitti myös Piontkovskyi.

"28.5.2023. Putin on menettänyt hallinnan Wagnerin PMC:n ja puolustusministeriön välisessä konfliktista, jonka hän loi itse tarkoituksella vuosi sitten syyttääkseen kenraaleja tappiosta hänen (Putin) käynnistämässä sodassa. Tänään Prigogine EI tee enää hänen tilausta. No, vaikkapa siksi että pedon vaistonsa ansiosta hän ymmärtää, että se on hänelle kannattamatonta. Ei liikemiehenä, ei rosvojengin johtajana.
Eikä kyse ole remarkista "vinksahtuneesta vaarista, täydellisestä oudosta hölmöstä" , ikään kuin hän olisi vahingossa heittänyt tätä. Pitää olla todella idiotti olla kuulematta , mitä tämä Venäjän historian jyrkille käänteelle varsin tyypillinen karismaattinen hahmo oikein huutaa ja karjuu kaupungille ja maailmalle:

"EMME ole keksineet (ja kuka tarkalleen sitten keksinyt, ihmettelen?!) tätä erikoisoperaatiota ja käynnistäneet aivottoman pederastisen veljes-sodan maurhineen. Emme kävelleet likaisilla saappaissa töykeästi koko Ukrainan alueella. Emme ole menettäneet tilanne Kiovan lähellä, Sumissa, Tchernigovissa, Kharkivissa, Khersonissa. Me olemme vapauttaneet. Artjomovskin

Shoigu ja Gerasimov voivat ampua itsensä. Tai me ripustamme heidät Punaiselle torille.
Eliitin lapset lihottavat, kun taas tavallisen kansan lapset tulevat sinkissä palasiksi revittynä. Kuten vuonna 1917, kaikki päättyy vallankumoukseen. Sotilaat repivät persettä niiltä, jotka heittivät heidät tähän tragediaan. Bartolomeuksen yö tulee.
Ukrainalaiset palauttavat rajansa vuoteen 2014 asti ja tekevät sen helposti."

....(jatkoa seuraavassa)
 
Viimeksi muokattu:
Mikäli ryssälästä lähtisi Suomen suuntaan suuri pakoilaisvyöry, Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen verkoston johtaja Jukka Savolainen tarjoaa jokaisen suomalaisen asuntoon omaa kotiryssää tai kotiryssäperhettä. Koska vastaanottotilat eivät riitäisi ja useissa Suomen kolmesta miljoonasta kodista on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. o_O

Monellakin tavalla kovin idealistinen maailmankuva Savolaisella. Meille on ainakin aivan turha yrittää tunkea edes ryssän raatoa. Enkä taida olla ainoa.


@IL, alla valitut palat.

Pystyisikö Suomi pysäyttämään jättimäisen pakolaisvyöryn Venäjältä?​


Pahimmassa visiossa Venäjällä tapahtuisi jotain sellaista, joka johtaisi jopa kymmenen miljoonan pakolaisen liikkumiseen kohti Venäjän rajoja. Suomen kautta eteenpäin pyrkisi tällöin useita miljoonia ihmisiä. Suomeen heistä jäisi turvapaikanhakijoina arviolta miljoona ihmistä.

Sisäministeriön vuoden 2017 raportissa suuri osa sen tekemiseen tuolloin osallistuneista asiantuntijoista olisi rajoittanut maahantuloa Suomeen poikkeuslainsäädännöllä. Erityishuolena asiantuntijoilla oli majoituskapasiteetin loppuminen pahasti kesken. Valtavan pakolaisaallon saapuessa Suomeen käyttöön olisikin raportin mukaan otettava kansalaisten kodeissa järjestetty majoitus.

– Leirityyppinen majoitus sotilasretkiteltoissa, kouluissa, parakeissa ja varastoissa olisivat käytössä, mutta kapasiteetti ei silti monen asiantuntijan mukaan yltäisi miljoonaan. Leiriolosuhteiden pystyttämistä tulisi opetella etukäteen ja hyödyntää mm. YK:n osaamista asiassa. On olennaista, että tällaisissa skenaarioissa kotimajoituksen ratkaisuja syntyisi. Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti, raportissa todettiin.
Jännä että ei edes mainittu sitä mahdollisuutta että rajan yli pyrkijöitä ei päästetä rajan yli. :)
 
Kuuntelin eilen Sergei Udaltsovin ja Georgy Fedorovin välisen YouTube keskustelun, tänään Strelkov repostasi Fedorovia:

"But in all this there is one positive moment. It became clear to everyone that the system had reached a dead end, that a change in the socio-economic and political course was inevitable, that serious opportunities were opening up for us to lay claim to power. And you need to prepare for this big fight."

Sama jäi itselleni eilen mieleen Udaltsovin ja Fedorovin keskustelusta, kommunisti/vasemmisto voimat sai tästä Prigozinin jutuista selkeästi ideoita. Ne ei tietenkään tue Prigozinia kun hän on oligarkki ja nämä ruohonjuurikommunistit ei tykkää oligarkeista, mutta kommarit haluaisivat tietty kyhätä oman vastavoiman Putinille.

Sergei Udaltsov, jos joku ei muista on äärivasemmistoa, päätyi vankilaan ennen Navalnya ja vapautettiin, tukee esim DPR kapinallisia, mutta ei Putinia:



Strelkovin mielestä Prigozin on vierailulla ryssälässä, klo 16 postasi:

"It is reported that Prigozhin is currently in the Russian Federation, negotiating. In 2 hours it flies back to Minsk. Almost all of his "council of commanders" is also there."

ja myös sanoi että Wagner sijoitetaan itäiseen puoliskoon Valko-venäjää, joka olisi lähempänä Moskovaa:

"The main forces of "Wagner" will be concentrated in a camp on the territory of the Mogilev region ... (closer to Smolensk and Moscow)."

Kun noihin sulkuihin on laitettu, niin luulen hänen epäilevän Wagnerista olevan edelleen uhkaksi Moskovalle.
 
Viimeksi muokattu:
....."Prigožinin viimeisimpia värikkäitä puheita ei ole Putinin käsky, vaan tehokkaasti toteutettu monisuuntainen IPSO, jonka tavoitteena on valmistaa Venäjän federaation väestö väistämättömään tappioon sodassa (paluu vuoden 1991 rajoihin). "Kansan mies" Prigozhin on poikkeuksellisen hyvä valinta tämän operaation keulahahmoksi. Mutta sen suorittaa joukko ihmisiä, joilla on vähintään Prigozhinin voima ja taloudelliset resurssit. Heidän tavoitteenaan on säilyttää valta ja valtava omaisuus (joka heillä on maassa) sen tappion jälkeen sodassa. Lisäksi jopa lisääntyä molempien kansallisten petturien omaisuuden mustan uudelleenjaon seurauksena, jotka on jo nimitetty tappion syyllisiksi. Siksi Prigozhinin Pugatšov-leninistiset vetoomukset Rubljovkan lihottajien aasien repimiseksi eivät ole sattumia. Heidän perseet pitää piestää, mutta ei spontaanisti, vaan yksinomaan kansallisen pelastuskomitean etukäteen hyväksymän luettelon mukaan. Muuten, Prigozhin-perheen kartano Pietarissa ei ole mauttomassa ylellisyydessään yhtään huonompi kuin kaikkein mauttomilla Rubjovkan talojen mallit"
....
(A.P, jatkoa edelliiselle postaukselle)
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top