Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Neuvostoaikana piti kaiken olla maailman suurinta. Vitsin mukaan Neuvostoliitossa valmistettiin maailman suurimpia matkatelevisioita.

Muistan joskus 70-luvulla saaneeni suklaakonvehtirasian tuliaisena neuvostoliitosta. Se rasia ei ollut kuten länsimaalinen vain n. 30%:sti täynnä, suklaapalat omissa lokeroissaan, vaan palat oli ladottu kylki-kylkeen kiinni ja rasia oli 100% täynnä ja oli muistini mukaan aivan hyvän makuisiakin, eli jotain hyvää sieltäkin, kun oikein tiukkaan muistelee.:)
 
Ei nyt sentään liioittelemaan ryhdytä. Venäjän ostovoimakorjattu BKT/henki on $25 000, Intiassa se on $6000 (Lähde). Käsittääkseni ihmisiä elää Intiassa nälässä yhtä paljon kuin koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Taustalla on se että Venäjälllä on maailman suurimmat tuloerot.

"Credit Suisse –pankin uuden vuosittaisen varallisuusraportin mukaan Venäjällä on maailman suurimmat tuloerot, jos hyvin pieniä miljardöörien asuttamia Karibian valtioita ei lasketa mukaan, kertoo Wall Street Journal.

Pankin arvion mukaan Venäjällä on 110 ihmistä, joiden käsissä on 35 prosenttia koko maan varallisuudesta. Raportin laatija Anthony Shorrocksin mukaan venäjän tuloeroja ei voi verrata mihinkään muuhun maahan.

Lisäksi ökyrikkaiden määrä kasvaa maassa hurjaa vauhtia. Vuonna 2000 Venäjällä oli vain kahdeksan miljardööriä, kun tänä päivänä heitä on 110." (Talouselämä)
 
Bkt:llä per capita ei ole oikeastaan mitään korrelaatiota ihmisten elintason kanssa. Jos vaikkapa joku arabimaa saa miljardien öljytulot, niin bkt/capita voi olla korkeakin, vaikka kaikki rahat menisivät sheikille ja hänen perheelleen.
 
Neuvostoaikana piti kaiken olla maailman suurinta. Vitsin mukaan Neuvostoliitossa valmistettiin maailman suurimpia matkatelevisioita.

Ja joku neuvosto johtaja sanoi tuskastuneena, että "Neuvostoliittolainen raskasteollisuus tuottaa maailman raskaimmat koneet". Ei ihmekään. Tavoitteena oli todistaa, että sosialistisessa systeemissä teollisuus olisi kansalaisten käsissä ja siksi se kykenisi tuottamaan kaikkia tuotteita tehokkaammin, kuin riistokapitalismissa. Ts. piti tuottaa enemmän kuin jenkit. Vertailuperusteeksi oli valittu tonnisto, joten tehtaiden viisivuotissuunnitelmien tavoitteet asetettiin myös tonniperusteiseksi. Ja kuinka ollakaan, tehtaat alkoivat tuottaa mahdollisimman raskaita tuotteita.

Samaa tietenkin tapahtui muillakin sektoreilla. Eräälle tekstiilitehtaalle annettiin kiintiö tuottaa tietty määrä lapasia ja myssyjä. Kas kummaa, kun tehdas tuottikin pelkkiä myssyjä, kun ne vaan oli helpompia valmistaa.
 
I believe it is peace in our time...

putin_etu_2904MS_uu.jpg

Minusta tuntuu ihan siltä että Putinin vihollisilla on edelleenkin pää perseessä ja siellä on pimeää kuin ryssän helvetissä :D Jonain synkkänä päivänä sokea länsi herää omaan huutoonsa, mutta se on silloin jo ihan liian myöhäistä...eikä ole ensimmäinen kerta kun näin pääsee käymään.

Vaikkei Putin ole vielä lausunut ääneen imperiumi-sanaa, hän on jo aloittanut sen toteuttamisen. Se alkoi vuonna 2008 Georgiassa.

Tämän päivän euraasialaisuuden kannattajat haluavat rakentaa maaimperiumin meri-imperiumia vastaan eli anglosaksista maailmaa vastaan. Se olisi uusi maailmaa hallitseva napa.

http://areena.yle.fi/1-2691918

Löytääkseen Putinin doktriinin, filosofi Michel Eltchaninoff käy läpi joukon Venäjän presidenttiin vaikuttavia ajattelijoita. Vaikka ne eroavat monellakin tapaa toisistaan, niitä yhdistää Eltchaninoffin mukaan kaksi pilaria: imperiumin idea ja sodan puolustus.
 
Viimeksi muokattu:
En näe Duginilaisessa Euraasian imperiumissa realistisia toteutumisen mahdollisuuksia. Putinille se on tietysti hyödyllinen visio jota kohti pyrkiessä kansa voidaan pitää kiireisenä ja kriitikkojen turvat tukossa mutta vision toteuttaminen on täysin ylivoimaista koska Euraasian imperiumiin ei ole vapaaehtoisia tulijoita. Suunnitelman toteuttaminen vaatisi raskaita valloitussotia ja näin hankittujen alusmaiden hallussapitäminen vaatisi väkivaltakoneiston intensiivistä käyttöä tilanteessa jossa valloitetut kansat pyrkisivät kaikin keinoin vapauteen ulkopuolisen maailman tuella.

Hiekka valuu koko ajan Putinin tiimalasissa. Venäjän suhteellinen asema muuhun maailmaan nähden heikkenee koko ajan ja Putinin toimet ajavat sitä koko ajan syvemmälle suohon.
 
Ja joku neuvosto johtaja sanoi tuskastuneena, että "Neuvostoliittolainen raskasteollisuus tuottaa maailman raskaimmat koneet". Ei ihmekään. Tavoitteena oli todistaa, että sosialistisessa systeemissä teollisuus olisi kansalaisten käsissä ja siksi se kykenisi tuottamaan kaikkia tuotteita tehokkaammin, kuin riistokapitalismissa. Ts. piti tuottaa enemmän kuin jenkit. Vertailuperusteeksi oli valittu tonnisto, joten tehtaiden viisivuotissuunnitelmien tavoitteet asetettiin myös tonniperusteiseksi. Ja kuinka ollakaan, tehtaat alkoivat tuottaa mahdollisimman raskaita tuotteita.

Samaa tietenkin tapahtui muillakin sektoreilla. Eräälle tekstiilitehtaalle annettiin kiintiö tuottaa tietty määrä lapasia ja myssyjä. Kas kummaa, kun tehdas tuottikin pelkkiä myssyjä, kun ne vaan oli helpompia valmistaa.

Näitä voisi kuvata "yksittäistapauksiksi" mutta samalla ne antavat todellisen kuvan siitä mihin suuntaan tuotantoa ohjailtiin ja millaiset asiat nousivat merkitykselliksi - määritettiin joku täydellisen trviaali asia jota seurattiin ja jonka perusteella arvioitiin tuotannon onnistumista vaikka kyseinen seikka (olipa sitten tonnisto tms.) oli todellisuudessa alan kehittymisen kannalta täydellisen merkityksetön tai oikeastaan kehittymistä haittaava. Kun tuotanto määriteltiin tonniston mukaan (tms.) seuraus on tietenkin se, että ideologisessa valtiossa jollainen Neuvostoliitti oli, suuntaus oli se, että tuotettiin sitten entistä raskaampia koneita eikä kiinnitetty huomiota koneiden tekniikan kehittämiseen - kehitys saattoi jopa olla takaperoista.

Suuren suuri ongelma oli sitten laatu eli se saattoi olla ihan mitä tahansa ja mitä arvottomampi tuote (esim. kengät tai vaatteet) laatu oli usein surkeaa kun tärkein määränpää oli laadun sijaan valmistaa tuotteita viisivuotissuunnitelman mukainen määrä. L on kertonut kymmeniä esimerkkejä siitä kuinka laaduttomia tuotteet olivat ja kuinka ostettiin, jos mahdollista, ulkomaalaisia tuotteita ja tässä tapauksessa jo toisista itäblokin valtioista tulleet tuotteet olivat usein laadukkaampia mitä neuvostotuotteet. Etenkin osin suljetussa Donetskissa ulkomaalainen laadukas tuote tarkoitti pääsääntöisesti DDR:stä, Tsekkoslovakiasta tai Puolasta tullutta tuotetta. Vasta 80-luvun lopulla alkoi olla saatavilla länsimaisia tuotteita.

Tietty kaikenmoinen kehitystyö ja innovatiivisuus etenkin siviilisektorilla oli usein pannassa tai jos sitä tapahtui kehittäjän hyöty oli olematon - sitä ei ollut. Kun ei ollut mitään patentteja tai mitään todellista luotettavaa palkitsemisjärjestelmää oli kehitystyö yksittäisten "sattumien" varassa ja tätä ideologinen kasvatus myös edisti - kun tiedemiehillä osin ideologisista ja kulttuurisista syistä johtuen tärkein päämäärä oli tieteen tekeminen eikä sen edistysaskeleista hyötyminen ei ollut ihme ettei niitä mullistavia keksintöjä kovinkaan montaa Neuvostoliiton alueelta tullut* eikä Venäjältä tule, edelleen kun moni venäläinen tiedemies ja tutkija pitää tärkeimpänä asiana itse tutkimustyötä eikä tuotteistamiselle anneta juurikaan arvoa.

*: tulihan niitä mutta suhteessa tutkimustyöhön aivan liian vähän ja aivan liian harva tuotteistettiin Neuvostoliitossa (ja nyt Venäjällä) - voitot kerättiin muualla.

Mutta tietenkin korruptio ja sen sivuoireet saivat aikaan sen ettei käytännössä juuri mihinkään tilastoon voinut luottaa. Luvut saattoivat olla prikulleen suunnitelman mukaiset tai jopa huikeasti niiden yli mutta silti maassa oli pulaa kaikesta. Tästä seurasi myös absurdeja tapauksia, 80-luvun loppupuolellakin tuotteita saatettiin jättää mätänemään pelloille satokaudella kun oli saavutettu tuotantotavoitteet. Samalla maassa oli se tilanne, että hyvin monessa suuremmassa kaupungissa ja jopa suurkaupungissa oli käytössä elintarvikekortteja tai niiden käyttöönottoa suunniteltiin.

vlad.
 
En näe Duginilaisessa Euraasian imperiumissa realistisia toteutumisen mahdollisuuksia. Putinille se on tietysti hyödyllinen visio jota kohti pyrkiessä kansa voidaan pitää kiireisenä ja kriitikkojen turvat tukossa mutta vision toteuttaminen on täysin ylivoimaista koska Euraasian imperiumiin ei ole vapaaehtoisia tulijoita. Suunnitelman toteuttaminen vaatisi raskaita valloitussotia ja näin hankittujen alusmaiden hallussapitäminen vaatisi väkivaltakoneiston intensiivistä käyttöä tilanteessa jossa valloitetut kansat pyrkisivät kaikin keinoin vapauteen ulkopuolisen maailman tuella.

Hiekka valuu koko ajan Putinin tiimalasissa. Venäjän suhteellinen asema muuhun maailmaan nähden heikkenee koko ajan ja Putinin toimet ajavat sitä koko ajan syvemmälle suohon.

Yksi visio on järkyttää ensin globaalia talousjärjestelmää esimerkiksi käyttämällä Kreikkaa troijalaisena, ja kun finanssitalous erkanee tarpeeksi reaalitaloudesta niin kupla puhkeaa ja raaka-aineet ja todellinen tuotantokoneisto dominoivat. Jos Kiinan tehtaat alkavat jauhaa tyhjää ja Kiinan valtio elvyttää tuottamalla panssareita, ohjuksia ja lentokoneita, niin se Euraasian konflikti voi heilahtaa aivan toiseen reunaan. Tämä tietenkin ainoastaan suursodan puitteissa; muuten Kiina etenee rauhassa omalla pitkän ajan suunnittelullaan.
 
Muistan joskus 70-luvulla saaneeni suklaakonvehtirasian tuliaisena neuvostoliitosta. Se rasia ei ollut kuten länsimaalinen vain n. 30%:sti täynnä, suklaapalat omissa lokeroissaan, vaan palat oli ladottu kylki-kylkeen kiinni ja rasia oli 100% täynnä ja oli muistini mukaan aivan hyvän makuisiakin, eli jotain hyvää sieltäkin, kun oikein tiukkaan muistelee.:)

Minäkin muistan, että lastentarhassa joskus n. 1984 kävi Neuvostoliitosta vieraita ja sain kaikkein pienimpänä varmaan säälistä suklaalevyn eräältä rouvalta. Maistui hyvältä se venäjän suklaa myös minunkin muistini mukaan. Sain myös hienon ja kiiltävän Lenin-pinssin ja en tietenkään pikkupoikana tajunnut asian merkitystä, vaan ylpeänä laitoin pinssin takin kaulukseen. Samana iltana menin mummolaan käymään ja voitte uskoa mikä huuto siitä alkoi, kun suojeluskuntapiiripäällikön tytär näki, että pojan pojallaan oli Lenin-pinssi paidan liepeessä... Laitettiin ulos talosta ja sanottiin, että sisään pääsee vasta sitten, kun tuo pinssi on otettu pois. Opin myös uusia termejä, kuten "suomensyöjä Lenin". Tämän mummun suvulla oli myös IKL-taustaa, joka osaltaan selittänee reaktiota.
 
Uusimmassa Suomen Sotilaassa (nro. 2/2015) on mielenkiintoinen artikkelikokonaisuus Venäjän sotilaat (alk. s. 32) ja sitä seuraa artikkeli Värvättyjen armeija (alk. s. 43) sekä Venäläinen upseeri (alk. s. 50).

Koska kyseessä on hyvin laaja kokonaisuus en nyt ryhdy pahemmin siteeramaan sitä tai laatimaan referaattia artikkeleista mutta sen perusteella voi ainakin päätellä sen, että teoriassa Venäjällä otetaan hyvin tosissaan asevoimien uudistaminen ja on ymmärretty se, että uudistamisohjelma ei voi käsittää ainoastaan kalustoa vaan toimintakulttuuria on myös uudistettava - vaikka edelleen kyse on ns. suurvalta-armeijasta. Muistutetaan nyt kuitenkin siitä, että Venäjällä on Putinin kaudella ennenkin aloitettu erilaisia projekteja joiden tarkoituksena on ollut modernisoida ja uudistaa asevoimia mutta tulokset eivät ole olleet parhaita mahdollisia (tai Venäjän vihollisten kannalta liene parempi, että Venäjä ei ole onnistunut ohjelmissaan). Nykyinen taloudellinen tilanne tuo toki uusia haasteita ja Venäjälläkin puolustusbudjetista on juustohöylällä tehty leikkauksia mutta tähän mennessä tehdyt leikkaukset eivät ole koskettaneet kalustohankintoja eli niihin ei ole puututtu - mihin sitten on ja mikä merkitys leikkauksilla on sitten siihen toimintakulttuurin aiottuun muutokseen.

Mielenkiintoinen kokeilu on lahjakkaimmille yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu tiedekompania-kokeilu, jonka tarkoituksena ei ole reservin täydentäminen ohi normaalin varusmiespalvelun, vaan kaikkein kyvykkäimpien opiskelijoiden ohjaaminen sotilas- ja asealan tieteelliseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tällä hetkellä ensimmäinen 32 tiedevarusmiehen, lähinnä it-osaajista koostuva joukko on jo koeluontoisesti palveluksessa. Ensimmäinen 80-100 varusmiehen tiedekompania on kutsuttu palvelukseen jo syyskutsuntakaudella 2014, ja sen palveluspaikkana tulee olemaan Venäjän strategisten ohjusjoukkojen Pietari Suurelle nimetty sotilasakatemia Moskovassa.

Muitakin uudistuksia on tulossa eli varusmiespalvelun suorittaminen "osamaksuna" korkeakoulujen kesälomien yhteydessä. Tämä on tarkoitettu niille 93 %:lle oppilaitoksista, joissa ei ole sotilastiedekuntaa.

Muina uudistuksina mainitaan 12 kuukauden varusmiespalvelun vaihtaminen suoraan 24 kuukauden palveluun värvättynä ja sama vaihtoehto myös spetsnaz-versiona eli erikoisjoukkoihin voi hakea jo kutsuntavaiheessa.

Mielenkiintoinen havainto on palvelukseen astuneiden varusmiesten perhetausta (v. 2012):

74 % oli työläisperheiden lapsia, 10 % kuntasektorin työntekijöiden-, 7 % yrittäjien-, 6 % maanviljelijöiden-, 2 % akateemisten tieteellisten ja teknisten asiantuntijoiden- ja vain 1 % asevoimien tai turvallisuusviranomaisten upseereiden lapsia*.

Tietty on muistettava eri ryhmien osuus väestöstä mutta tästä huolimatta on nähtävissä selkeä kahtiajako venäläisessä yhteiskunnassa, huomoitavaa todellakin on se, että asevoimien tai turvallisuusviranomaisten upseereiden lapset eivät ainakaan yliedustettuina ole (Venäjän asevoimissa on noin 220 000 upseeria, muiden turvallisuusorganisaatioiden upseereiden määrä ei ole tiedossani).

Venäjän asevoimat on suuntaamassa entistä enemmän ammattimaiseen suuntaan. Tällä hetkellä noin 70 % on ammattiväkeä (upseereita tai värvättyjä). Samoin kehitteillä oleva "masterkersant" systeemi ja aliupseeriston kehittäminen tulevat palvelemaan Venäjän asevoimia ja muutenkin upseerinvirasta on tehty entistä houkuttelevampi vaihtoehto nuorille palkkauksen kehittymisen myötä - esim. luutnanttien keskipalkka on 45 000 - 55 000 ruplaa (eli 900-1000 euroa*). Merivoimissa palkat ovat vielä korkeammat. (Palkka on noin kaksi kertaa suurempi mitä Venäjän keskipalkka on tällä hetkellä).

(*: lukemat - Suomen Sotilas).

Mutta kuten jo kirjoitin, aiemminkin Venäjällä on ollut kovia suunnitelmia mutta tulokset ovat jääneet kauas niistä, joten tämänkin suunnitelman suhteen (joka on jo osin käynnissä) on oltava oikealla tapaa varautunut, mutta onnistuessaan se nostaisi monella tapaa Venäjän asevoimien iskukykyä. Suunnitelmien perusta on hyvä mutta toteutuminen on sitten kiinni niin monesta tekijästä, joihin taas liittyy olennaisia epävarmuustekijöitä alkaen Venäjän talouden tilasta ja päättyen siihen, että kuinka kauan Putin & silovikit ovat Venäjän johdossa. Venäjän johto, jonka intressit eroavat aloitetusta modernisointi ja uudistusohjelmasta lopettanee sellaisen hyvinkin helposti.

vlad.
 
Muina uudistuksina mainitaan 12 kuukauden varusmiespalvelun vaihtaminen suoraan 24 kuukauden palveluun värvättynä ja sama vaihtoehto myös spetsnaz-versiona eli erikoisjoukkoihin voi hakea jo kutsuntavaiheessa.

Mielestäni tässä voisi olla Suomellekin hyvä idea. Kun on puhuttu, että maavoimiin tarvitaan nopean valmiuden joukkoja, kuten meri- ja ilmavoimissa on. Niin miksi ei tehtäisi näin, että voit joko suorittaa varusmiespalveluksen tai saman tien värväytyä 2 vuodeksi siten, että palkka maksetaan alusta asti.

Oletko 12 kuukautta palveluksessa pienellä päivärahalla varusmiehenä, vai teetkö 2 vuoden sopparin ja saat esim. 2000-2500 euro/kk alkupalkan heti ensimmäisestä päivästä alkaen? Itseäni varmasti olisi kiinnostanut tällainen vaihtoehto silloin 19-vuotiaana.
 
I believe it is peace in our time...

Käsittääkseni tuo "Elders"-vierailu saattoi olla enemmänkin siihen sävyyn, että käydääs vähän neuvomassa poikaa kun ei osaa. Ainakin itse näkemissäni kommentaareissa tämä oli siihen sävyyn, että alkaako Venäjä pikku hiljaa "luovuttaa" kun Putin tällaiseen tapaamiseen ikään kuin suostuu.
 
Minäkin muistan, että lastentarhassa joskus n. 1984 kävi Neuvostoliitosta vieraita ja sain kaikkein pienimpänä varmaan säälistä suklaalevyn eräältä rouvalta. Maistui hyvältä se venäjän suklaa myös minunkin muistini mukaan. Sain myös hienon ja kiiltävän Lenin-pinssin ja en tietenkään pikkupoikana tajunnut asian merkitystä, vaan ylpeänä laitoin pinssin takin kaulukseen. Samana iltana menin mummolaan käymään ja voitte uskoa mikä huuto siitä alkoi, kun suojeluskuntapiiripäällikön tytär näki, että pojan pojallaan oli Lenin-pinssi paidan liepeessä... Laitettiin ulos talosta ja sanottiin, että sisään pääsee vasta sitten, kun tuo pinssi on otettu pois. Opin myös uusia termejä, kuten "suomensyöjä Lenin". Tämän mummun suvulla oli myös IKL-taustaa, joka osaltaan selittänee reaktiota.

Tietämättömälle lapselle vähän raju reaktio. Toisaalta tekisi joskus mieli kun näkee näitä Che Guevara -paitaisia nuoria (onneksi aika vähän nykyään?), että nämä pakotettaisiin johonkin luentoon jossa käsiteltäisiin hyvin seikkaperäisestä tämän "romanttisen sankarin" vaiheita ja hänen kättensä töitä. Mahdollisimman paljon kuvamateriaalia mukaan!
 
Mielestäni tässä voisi olla Suomellekin hyvä idea. Kun on puhuttu, että maavoimiin tarvitaan nopean valmiuden joukkoja, kuten meri- ja ilmavoimissa on. Niin miksi ei tehtäisi näin, että voit joko suorittaa varusmiespalveluksen tai saman tien värväytyä 2 vuodeksi siten, että palkka maksetaan alusta asti.

Oletko 12 kuukautta palveluksessa pienellä päivärahalla varusmiehenä, vai teetkö 2 vuoden sopparin ja saat esim. 2000-2500 euro/kk alkupalkan heti ensimmäisestä päivästä alkaen? Itseäni varmasti olisi kiinnostanut tällainen vaihtoehto silloin 19-vuotiaana.

Ehkä tässä ei vissiin tarkoitettu aivan niin, mutta minusta kaikki armeijaan tulevat uudet pitää testata koeajalla, että heille itselleenkin selviää mitä se on ja armeijalle selviää saako siitä velvollisuudentuntoista sotilasta. Siis toki, että tykinruoka on erikseen, että sille vaan annetaan lyhyt koulutus ja linjaan, että ei väliä, mutta sitten eliitti, josta tulee johtajia niin näitä pitää vähän testata ja tutkia.
 
Näitä voisi kuvata "yksittäistapauksiksi" mutta samalla ne antavat todellisen kuvan siitä mihin suuntaan tuotantoa ohjailtiin ja millaiset asiat nousivat merkitykselliksi - määritettiin joku täydellisen trviaali asia jota seurattiin ja jonka perusteella arvioitiin tuotannon onnistumista vaikka kyseinen seikka (olipa sitten tonnisto tms.) oli todellisuudessa alan kehittymisen kannalta täydellisen merkityksetön tai oikeastaan kehittymistä haittaava. Kun tuotanto määriteltiin tonniston mukaan (tms.) seuraus on tietenkin se, että ideologisessa valtiossa jollainen Neuvostoliitti oli, suuntaus oli se, että tuotettiin sitten entistä raskaampia koneita eikä kiinnitetty huomiota koneiden tekniikan kehittämiseen - kehitys saattoi jopa olla takaperoista.

Ei tässä ole mitään kummallista. Sitä saat mitä mittaat on vanha viisaus - ja moneen kertaan kantapään kautta päteväksi osoitettu - johtamisen alalla. Jos mittaat läsnäoloa, saat läsnäoloa. Jos mittaat kiloja, saat kiloja.
 
Yksi visio on järkyttää ensin globaalia talousjärjestelmää esimerkiksi käyttämällä Kreikkaa troijalaisena, ja kun finanssitalous erkanee tarpeeksi reaalitaloudesta niin kupla puhkeaa ja raaka-aineet ja todellinen tuotantokoneisto dominoivat. Jos Kiinan tehtaat alkavat jauhaa tyhjää ja Kiinan valtio elvyttää tuottamalla panssareita, ohjuksia ja lentokoneita, niin se Euraasian konflikti voi heilahtaa aivan toiseen reunaan. Tämä tietenkin ainoastaan suursodan puitteissa; muuten Kiina etenee rauhassa omalla pitkän ajan suunnittelullaan.

Miksi aina oletetaan että Kiina ja Venäjä olisivat liittolaisia? Kyllä Kiinan ja Venäjän intressit ovat enemmän ristissä kuin saman suuntaiset. Esimerkiksi yritykset "järkyttää globaalia talousjärjestelmää käyttämällä Kreikkaa troijalaisena" olisivat myrkkyä nimenomaan Kiinalle koska Kiinan vakaus (=Kiinan kommunistisen puolueen pysyminen vallassa) on riippuvainen jatkuvasta talouskasvusta joka taas on riippuvainen maailmantalouden kehityksestä.

Euraasian Unionin ja "länsimaiden" välisessä sotilaallisessa konfliktissa Kiina joko katselee sivusta tai ottaa saman tien Siperian itselleen. Vaatii aika jännää ajattelua kuvitella että Kiina vaihtaisi miljardin rikkaan eurooppalaisen ja jenkin asiakaskunnan 150 miljoonaan pers'aukiseen venäläiseen.
 
Näitä voisi kuvata "yksittäistapauksiksi" mutta samalla ne antavat todellisen kuvan siitä mihin suuntaan tuotantoa ohjailtiin ja millaiset asiat nousivat merkitykselliksi - määritettiin joku täydellisen trviaali asia jota seurattiin ja jonka perusteella arvioitiin tuotannon onnistumista vaikka kyseinen seikka (olipa sitten tonnisto tms.) oli todellisuudessa alan kehittymisen kannalta täydellisen merkityksetön tai oikeastaan kehittymistä haittaava. Kun tuotanto määriteltiin tonniston mukaan (tms.) seuraus on tietenkin se, että ideologisessa valtiossa jollainen Neuvostoliitti oli, suuntaus oli se, että tuotettiin sitten entistä raskaampia koneita eikä kiinnitetty huomiota koneiden tekniikan kehittämiseen - kehitys saattoi jopa olla takaperoista.

Täsmälleen. Tuotannon ohjaus oli ryssillä surkeaa, eikä suunnitelmissa otettu huomioon esim. sesonkeja. Jos noita koetettiin korjata, niin sai syytteen porvarillisesta ajattelusta tai vastaavasta. Kommunistinen idea tappoi itsensä.
 
Moskova haluaa

Alexandr Duginin, Kremlin pääideologin kirjan 'Osnovy Geopolitiki' mukaan Moskovan siloviikkihallinnon tavoittelemat etupiirit Euroopassa ovat tällaisia:

--------------------------

Euroopassa
  • Suomi tulisi liittää Venäjään. Etelä-Suomi tulisi yhdistää Karjalan tasavaltaan ja Pohjois-Suomi lahjoittaa Murmanskin aluehallinnolle.
  • Saksalle tulisi tarjota tosiasiallinen poliittinen hallinta useimmissa Keski- ja Itä-Euroopan protestanttisissa ja katolisissa maissa. Kaliningradin alue voitaisiin palauttaa Saksalle. Kirjassa käytetään termiä "Moskova-Berliini-akseli".
  • Ranskaa tulisi kannustaa Saksan kanssa saksalais-ranskalaiseen blokkiin. Molemmat maat ovat perinteiltään "vakaumuksellisesti anti-atlanttisia".
  • Britannia tulisi erottaa Euroopasta.
  • Viro tulisi liittää Saksan vaikutuspiiriin.
  • Latvialle ja Liettualle tulisi myöntää "erikoisasema" Euraasia-Venäjä-kentässä.
  • Puolalle tulisi myöntää "erikoisasema" Euraasia-kentässä.
  • Romania, Makedonia, "Serbien Bosnia" ja Kreikka - "ortodoksista kollektivistista itää" - tullaan yhdistämään "Moskovan kolmanteen Roomaan" ja hylätään "rationaalinen individualistinen länsi".
  • Ukraina tulisi liittää Venäjään, koska "Ukraina itsenäisena valtiona ja tiettyine alueellisine tavoitteineen muodostaa suuren riskin koko Euraasialle, ja ilman ratkaisua Ukrainan ongelmaan on turhaa puhua mantereen politiikasta". Ukrainan tulisi sallia pysyä itsenäisenä, paitsi jos siitä tulisi eristäytynyt saareke, mitä olisi mahdotonta sallia.

Kirjassa sanotaan, että "[etnisten] venäläisten taisto maailmanherruudesta" ei ole päättynyt ja että Venäjä säilyy "uuden antiporvarillisen, amerikkalaisvastaisen vallankumouksen valmistelualueena". Euraasialainen imperiumi tullaan rakentamaan "yhteisen vihollisen perusteille: atlantismin hylkäämiselle, Yhdysvaltojen strategiselle valvonnalle ja liberaaleista arvoista kieltäytymiselle". Dugin uskoo mannerten väliseen, "atlantistien" (Amerikan) ja "euraasianistien" (Euroopan, joka on osa Venäjän valta- ja etupiiriä) väliseen suureen sotaan.

Osnovy geopolitiki. Geopolititšeskoje buduštšeje Rossii ('Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus') on geopolitiikkaa käsittelevä kirja, jonka on kirjoittanut Aleksandr Dugin. Kirjalla on suuri vaikutus Venäjän armeijan, poliisin ja kansallismieliseen ulkopoliittiseen eliittiin ja sitä käytetään oppikirjana Venäjän armeijan yleisesikunta-akatemiassa.
----------------

Näin selkeästi kerrotaan Moskovan 'hallitusohjelma' Euroopan suhteen.

T: - Juha -​
Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Osnovy_geopolitiki

Duginin näkemyksille ei ole minkäänlaista todellista pohjaa. Ei edes hänen mainitsemaansa geopoliittisista (ehkä Suomi poislukien), historiallisista (taas Suomi poislukien), poliittisista ja taloudellisista syistä nyt puhumattakaan. Eikä Venäjällä ole enää samanlaista sotilaallista ja ideologista voimaa kuin Neuvostoliiton aikoina.

Venäjä on omana itsenään liian heikko/pieni kokonaisuus kasvattamaan vaikutustaan Euroopan suuntaan. Sen hetkellinen laajeneminen Euroopan alueelle, joka tapahtui 2. maailmansodan jälkeen johtui käytännössä muista tekijöistä kuin Neuvostoliiton(Venäjän) ja sosialistisen ideologian vahvuudesta. Siksi venäläisten luoma imperiumi oli jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Kaiken lisäksi Itä-Euroopan vapautuminen johti myös jäljelle jääneen Neuvostoliiton romahdukseen. Miehitetyt kansallisvaltiot eivät olleet halukkaita taipumaan Moskovasta johdettuun sosialistiseen ideologiaan. Samalla kun Marxilais-Engeliläinen sosialismi/kommunismi, äärimmäisen diktatuurisena yhteiskunnallisena hallintojärjestelmänä, osoittautui käytännön tasolla kelvottomaksi.

Venäjän yhteiskunnan kehitys kommunismin romahdettua, olisi voinut mennä paremminkin. Se nimittäin kehittyi 140 miljooonan asukkaan kansallisvaltiona taloudellisesti ja poliittisesti varsin hyvään suuntaan. Tämä kehitys katkesi käytännössä Putinin ja hänen puolueensa diktatuuriin. Nyt on helppo nähdä että Venäjän kannalta oli peruuttamaton virhe valita neuvostomielinen KGB/FSB:n johtaja maan presidentiksi. Ulkomaailmalle Venäjän itsevaltaiseksi muuttunut politiikka alkoi selvitä Tsetsenian sodan jälkeen ja viimeistään Georgian hyökkäyksen aikoina. Hyökkäykset Krimille ja Ukrainaan ovat kääntäneet Venäjän kehityksen peruuttamattomasti kohti uutta romahdusta. Mitä se sitten käytännössä tarkoittakaan. Tilanne olisi ehkä mahdollista korjata mutta se edellyttäisi Putinin ja hänen tukijoidensa poistumista Venäjän hallinnosta, mikä ei todennäköisesti tapahdu aivan lähiaikoina.

Lännessä ei oikeastaan tarvitse muuta kuin odottaa ja katsella kuinka Venäjä kulkee itse itselleen laatimaansa tuhoa kohden. Ukraina on ikävässä tilanteessa mutta veikkaisin että se kykenee, muiden maiden tuella, puolustautumaan ja ylläpitämään itsenäisyytensä sekä demokraattisen hallintonsa.

Se on kuitenkin varmaa ettei Duginin suunnitelmat Venäjän geopoliittisesta asemasta tule toteutumaan miltään osin. Sellaiselle ei ole olemassa minkäänlaisia realistisia edellytyksiä..
 
Back
Top