US Navy - Yhdysvaltain laivasto

Vanhoja isoilla tykeillä varustettuja aluksia ei ole rivissä. Sitä paitsi niiden it-kyky oli aika heikko, vaatisi vahvan suojueen kun niin lähelle menisi.

Kyllä siellä lentotukialuksia kohta on tarpeeksi. Ja pommejakin riittää, eikä tartte turvautua edes tyhmiin rautapommeihin, kyllä ne täsmäkärjillä on varustettu.

Kiina on varmaan tällä kertaa USA:n kanssa samaa mieltä - tuota kauttahan ne heidän tavarat tänne tulee. Jos varustamot alkaa kiertämään Afrikan, se näkyy hinnoissa.
Siihen on syynsä miksi Iowa-luokan aluksilla ei ollut kovin kummoista ilmantorjuntaa -80luvulla. Koska herkkä elektroniikka ja 16" tykki ylipaine ei ole hyvä yhdistelmä. Ja USN oli vara laittaa saattuelaiva mukaan ilmantorjuntaan.
 
Niin, kuten sanoin, muu keino pitää löytää. Löytyykö? Minä olen esittänyt, että torjunta ohjuksilla on liian kallista ja että mitään "aseistariisuntaa" ei tule. Sinä olet ollut molemmissa noissa väärässä.

Se, että olet ilmeisesti lukenut iltalehdestä yhden uutiseen aiheesta, ei tee sinusta tilanteen asiantuntijaa. Kannattaa ensin perehtyä siihen, mitkä ryhmät Jemenin alueella valtaa pitää. Sieltä tulee vastaan nimet Al-Qaeda ja ISIS. Molemmat ryhmät muuten ollut taisteluissa Hutheja vastaan. Kumpikin myös mielellään ottaa vastaan Hutheilta vapautuvat alueet, jos sellaista ilmestyy.

Veikkaapa vaan.
Tuntuu olevan parille tyypille hirveän tärkeä osoittaa, että OLEN VÄÄRÄSSÄ. Asiasta mitään ymmärtämättä. Siitä vain. Ei se paskan jauhanta sillä muuksi muutu ja jauhat ihan silkkaa paskaa koko ajan.

Eihän se, että hutheilta otetaan pois kyky vaikuttaa laivoihin millään tavoin auta Al-Qaedaa tai ISISiä ottamaan mitään alueita... Vai onko nuo tulossa sinne laivoilla? Tuskinpa. Edelleen USA ja Saudi-Arabia voi peluuttaa noita toisiaan vastaan, jos se on siellä taktiikkana.
 
Siihen on syynsä miksi Iowa-luokan aluksilla ei ollut kovin kummoista ilmantorjuntaa -80luvulla. Koska herkkä elektroniikka ja 16" tykki ylipaine ei ole hyvä yhdistelmä. Ja USN oli vara laittaa saattuelaiva mukaan ilmantorjuntaan.
Se ongelma olisi kyllä ollut ratkaistavissa. Eivät vaan halunneet käyttää niin paljon paukkuja siihen hommaan, koska kuten sanoit: saattajia yllä riitti. Joku suunnitelma oli jopa VLS-siilojen asentamisesta, mutta ei tainnut edetä kovin pitkälle se. Iowa-luokka on kyllä vaikuttava vehje, kannattaa pistäytyä jos sattuu olemaan lähellä. Esim Los Angelesissa, Norfolkissa tai Honolulussa.
 
Kas, joku muukin on huolestunut asiasta.

Right now, [the] U.S. does not seem to have a better option other than what it is using,” said Samuel Bendett, an adviser with the Center for Naval Analyses, a federally funded think tank for the U.S. Navy and Marine Corps. He drew a parallel of the DOD’s capabilities to Ukraine’s, as it shoots down Russian drones.

“Obviously, that’s a different domain — shooting Houthi drones at sea may be a different-order task, but it seems that driving down the cost of such defenses is essential in the long term,” Bendett said.
 
Mk-41:seen ohjukset ladataan valmiiksi ladatuissa "kaseteissa", esim Mk-25 sisältää 4 ESSM-ohjusta. Se ehkä joudutaan jotenkin huoltamaan, kun se varikolla uudelleen ladataan. Itse MK-41 laukaisin ei mene miksikään, liekkikammio (plenum) on tehty yli tuuman vahvuisesta teräksestä eikä sitä tarvitse edes puhdistaa ammuntojen välillä. Ymmärrykseni mukaan sillä voitaisiin ampua ainakin satoja kertoja, ehkä jopa tuhansia. Käytännössä yhdelläkään yksilöllä ei tulla ampumaan edes täysimittaisen sodan sattuessa niin paljon. Laukaisimen suurin uhka on meriveden aiheuttama korroosio, ja sitä vastaan taistellaan merellä koko ajan huoltotoimilla.

Ahaa, itse olen jostain lukenut että 'hot launch' siilojen huono puoli on niiden huonompi kestävyys (ja näkemäni lukema oli yllättävän pieni, 10 tai alle laukaisua ennen kuin siilo menee remonttiin): tämän takia paikoin käytetään cold launch-ratkaisuja. Mutta sen syvemmin en ole niihin perehtynyt.
 
Siis ballistisen ohjuksen siilo menee kuumassa laukaisussa täysin remonttiin. Mutta esim VLS MK-41 on ihan eri juttu. Kuumat pakokaasut poistuvat siiloston keskellä olevaa pakokuilua pitkin ylös kannelle ja se on tehty kestämään niitä. Yksi lataus voi käsittää jo 8 x 4 eli 32 ESSM ohjusta, jotka kaikki voidaan joutua ampumaan... Ja heti satamassa tapahtuneen ohjustäydennyksen jälkeen on lähdettävä uuteen tehtävään.

Sylver-laukaisimesta en tiedä, mutta rakenne on ainakin karkeasti sama kuin Mk-41:ssä.
 
Kas, joku muukin on huolestunut asiasta.

Right now, [the] U.S. does not seem to have a better option other than what it is using,” said Samuel Bendett, an adviser with the Center for Naval Analyses, a federally funded think tank for the U.S. Navy and Marine Corps. He drew a parallel of the DOD’s capabilities to Ukraine’s, as it shoots down Russian drones.

“Obviously, that’s a different domain — shooting Houthi drones at sea may be a different-order task, but it seems that driving down the cost of such defenses is essential in the long term,” Bendett said.
Totta kai siitä huolissaan ollaan. Mutta kuten Samuelkin toteaa, nyt ei ole muita vaihtoehtoja muuta kuin ampua niitä ohjuksia. USN on jo aloittanut työn tämän eteen monta vuotta sitten, varmaan 10 - 15 vuotta jo siitä. Hommat vain edistyy niin hitaasti.

Laserit tulee ilman muuta drone-torjuntaan. Jotenkin veikkaan, että nähdään jopa Suomessa... (ehkä Pohjanmaa-lk:n MLU:ssa ja/tai Hamina-luokan korvaajassa?).
 
US Navy suunnittelee luopuvansa C-2:sta kuluvan vuoden aikana. Koneissa lienee vielä tunteja ja tukialuslaskuja jäljellä 2005-2015 SLEP:in jäljiltä, oliskohan Ranskalaiset ostamassa muutaman käytettynä? Jotain samoja osia kuin Ranskan laivastollakin käytössä olevassa E-2:ssa.
 
Millähän ne tämän jälkeen antaa "kyytiä" tukialuksella vieraileville? Lasku on takuulla ensikertalaiselle sananmukaisesti pysäyttävä kokemus.
 
Millähän ne tämän jälkeen antaa "kyytiä" tukialuksella vieraileville? Lasku on takuulla ensikertalaiselle sananmukaisesti pysäyttävä kokemus.
CMV-22B Osprey on uusi COD (Carrier Onboard Delivery). Eli ei enää katapulttia tai vaijeria vierailijoille, jos eivät satu pääsemään Super Hornetin tai Hawkeyen kyytiin. Tai no jokerina vielä Goshawk, jos ei olla operaatiossa.
 
Pienenä muistutuksena siitä mitä joskus on ollut. Olisi ollut vaikuttava paraati pistää pötkössä lillumaan Atlantin yli.

At its peak, the U.S. Navy was operating 7,601 ships on V-J Day in August 1945, including 28 aircraft carriers, 23 battleships, 71 escort carriers, 72 cruisers, over 232 submarines, 377 destroyers, and thousands of amphibious, supply and auxiliary ships.

99 erilaista lentotukialusta pelkästään. 99.

Edit. Pojat hei, joissain lähteissä niitä on pitkälti toista sataa toisessa maailmanpalossa.

Kellään tarkempaa??
 
No tottahan toki! Kaivetaanpa kirjahyllystä Jane's Fighting ships of World War II:

AlusluokkaValmistunut sota-aikana tai aikaisemminTuhoutunutLukumäärä 1.8.1945
Midway-luokka00rakenteilla 3
Essex-luokka18018 + rakenteilla 6
Lexington-luokka2
Ranger101
Enterprise-luokka321
Wasp110
Saipan-luokka202
Independence-luokka716
Commencement Bay -luokka13013 + rakenteilla 6
Casablanca-luokka37532
Chenango-luokka303
Bogue-luokka10010
Yhtensä sodan päättyessä12 kpl87 kappaletta
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top