Omia ajatuksia Ukrainan kriisistä.
Venäjällä olen kerran käynyt enkä välttämättä toista kertaa halua siellä käydä. Se oli historia painotteinen bussimatka Vienan Karjalasta Murmanskiin. Vienanmeri oli kaunis.
Ukrainassa en ole käynyt enkä sinne tule todennäköisesti koskaan menemäänkään. En pidä kumpaakaan maata eurooppalaisena. Itseasiassa pidän molempia hyvin samanlaisina korruption syövyttäminä takapajuloina. Näin siis yleisesti ajattelen. Jos vierailisin enemmän, niin mielipiteeni saattaisi muuttua.
Ei ole tarkoitus pitää mitään Ukrainan myyntipuhetta - tuli vaan viestistäsi mieleen.
Olen vieraillut Ukrainassa useamman kerran - kaikkiaan 4 kertaa, joista 3 Donetskissa ja yhden Kiovassa. Ensimmäisen reissun tein elokuussa 2012, olin jo hiukan perehtynyt maahan ja sen ihmisiin - kuvittelin tietäväni mitä odottaa vierailulta, millainen maa ja kansa on. Takana oli lukuisia reissuja Venäjälle (ja Neuvostoliittoon), olin nähnyt Pietarin (ja vieraillut myös Leningradissa), Viipurissa olin käynyt useamman kerran ja nähnyt se rapistuneisuuden 90-luvulla ja hitaan kehityksen samaisen vuosikymmenen loppupuolella.
Vieraillessani Ukrainaan olin lukenut eri näkemyksiä maasta, sitä kuvattiin erääksi Euroopan köyhimmistä ja korrutoituneimmista maista, bkt oli tuolloin olennaisesti Venäjän bkt:ta pienempi. Korruptioon olen jonkin verran törmännyt, paikalliset törmäävät varmasti enemmän jos joutuvat hoitamaan asioita viranomaisten kanssa tahi tarvitsevat erinäisiä dokumentteja. Mutta odotukset eivät kauhean korkealla näiltä osin olleet kun maassa vierailin ensimmäistä kertaa, jos Venäjällä oli äärimmäistä köyhyyttä muutamien kymmenien kilometrien päässä kasvukeskuksista niin mitä tarjottavaa Ukrainalla olisi, maalla jonka piti olla Venäjää olennaisesti köyhempi ja jolla ei ollut mittavia öljy- ja kaasuvaroja.
Tavallaan kaikki koin melkoisen positiivisen yllätyksen. Ensimmäisellä reissulla näin miljoonan asukkaan Donetskin, tuolloin tosin oli pelattu alkukesästä Euro 2012 potkupalloa, joten kaupungin kasvoja oli hiukan kohotettu ja kuivuudesta huolimatta viheralueet kukoistivat vielä elokuussa, paahtavien tuulien puhaltaessa etelästä ja kaakosta. Samaisella reissulla vierailin pienemmissä kaupungeissa, näin maaseutua - mutta missään en nähnyt sellaista rappeutuneisuutta ja masentavan apaattista näkymää johon Venäjällä törmää kasvukeskuksien ulkopuolella. Ihmiset olivat leppoisia, ottivat vieraan vastaan todella hyvin, tarjosivat horilkaa (vodkaa) ja pidettiin hauskaa.
Ajattelin, että kesä ja lämmin ilma sai kaiken näyttämään paremmalta mitä onkaan. Seuraava reissu suuntautui jälleen Donetskin ja Donbasin alueelle, nyt tammikuussa 2013 eli enää ei päästy nauttimaan kesästä ja paahteesta polttavan auringon alla. Nyt yhteiskunta näytti jo hiukan niitä neuvostoajan jäänteitä, joinain päivinä lämmitys ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ja oli hiukan viileää, parina päivänä oli katkoksia lämpimän veden saannissa - mutta edes synkeänä koleana talvena Donetsk ja Donbas eivät näyttäytyneet lohduttomilta ja ahdistavan masentavilta. Ehkäpä se johtui ihmisistä, mutta jollain tapaa kolesta talvesta huolimatta olo oli leppoissaa ja lähtiessäni kaupungista hyisen kylmänä tammikuisena päivänä minä aidosti jäin kaipaamaan tätä kaupunkia ja ystäviäni siellä.
Kolmas reissu Donetskiin ei muuttanut näkemystäni millään muotoa, oikeastaan vain syvensi tunteitani aluetta ja maata kohtaan. Donetsk, Artemovsk - nyk. Bakhmut (Artemovskin kuohuviinin valmistukseen tuli tutustuttua) ja Berdjansk - siinä suurimmat kaupungit joissa ehdin vierailla, Berdjansk Asovan meren rannalla sijaitsee Zaporižžjan oblastissa.
Neljänellä reissulla oli tarkoitus vierailla Donbasissa, mutta kevään 2014 tapahtumat muuttivat suunnitelmiani ja katsoin, että on liian riskialtista matkustaa kaupunkiin kesäkuussa - joten tein pienen muutoksen matkasuunnitelmaan ja vietin tämän pariviikkoisen Kiovassa. On todettava, että kaikella tapaa tämä oli eräs kiintoisimmista reissuistani jonka olen koskaan tehnyt. Tietyistä syistä johtuen ohjelmaakin oli paljon, mutta kaikkiaan kaupungin kokeminen ja näkeminen oli sykähdyttävä kokemus - tuolloin elettiin Maidanin jälkeistä kesää, joten EuroMaidan näkyi kaupungissa monella tapaa. Matkani aikana Luhanskin lentokentän tuntumassa ammuttiin alas Ukrainan ilmavoimien Il-76 kuljetuskone ja sota idässä kokolailla laajeni Venäjän toimitettua rajan yli ensimmäistä kertaa raskasta aseistusta. Kaupungilla joitain nuoria miehiä värväytyi vapaaehtoispataljooniin ja lähti sotimaan, samaan aikaan yliopiston opiskelijat joivat lattensa ja nauttivat sushi-ateriansa. Paradoksaalinen tuntu! Samalla kaupungissa rakennettiin paljon - nostokurkia kurotteli taivaita, korkeita kerrostaloja pykättiin, lasisia toimistopalatseja. Kaupunki eli ja ihmiset olivat monella tapaa eurooppalaisempia - toki idän ja Venäjän vaikutus näkyi, mutta paikallisten joukossa oli paljon ihmisiä, jotka tuntuivat siirtyneen sinne jostain lännempää, jostain muualta kuin Venäjän vaikutuspiiristä. Kaupungissa itä ja länsi löivät kättä!
Vajaa kuukausi ja sitten nousen lentokoneeseen, matkan ensimmäinen vaihe on Kiova. Siellä muutama päivä ja sitten yöjunalla Chernivtsiin Karpaattien juurelle muutaman kymmenen kilometrin päähän Romanian rajasta. Chernivtsissä olen reilun viikon verran ja sieltä matka jatkuu sitten reissun päätepisteeseen eli Lviviin - junalla tai bussilla... Lvivissä useampi päivä ja lopulta junalla Kiovaan ja samana päivänä Kiova-Borispyliin ja koneella koto-Suomeen. Odotan reissua kuin kuuta nousevaa...
vlad
Uskon, että tälläkin foorumilla löytyy asiaan mielenkiintoa ja omatekoista asiantuntemusta.
