Tykistö

Mutta on tämä surullista ettei Suomessa osata armeijan vaatimusten mukaista 155mm tykkiä rakentaa.

Ei kyse ole niinkään osaamisesta vaan siitä, ettei meillä ole varaa syytää kauheita rahoja tuotekehittelyyn. Kyse on myös turvallisuuspolitiikasta varsinkin Patrian kohdalla (meillä pyörät, ruotsalaisilla telat).
 
Kuulostaa aika ontolta selitykseltä kun puolustusvoimien tarve on 500-600 tykkiä jo pelkästään. Jos tornin rakentaa niin sen voi asentaa ihan mille alustalle tahansa. Vaikka AMV. Saattais ruotsalaiset innostua yhteistyöstä kun olis Archerin tekniikka jo valmiina jos niitä edes tarvitaan. Kysehän on vain rohkeudesta ja innovaatiokyvystä sekä siitä, mitä sovitaan. Täytyyhän nyt omat tykit rakentaa ja sitten niitä kaupataan ulkomaille.

Mutta taitaa se olla osaamisessa, koska nykyiset suomalaisten valmistamat tykit on tuota tasoa.
 
Ehkä asiaa arvioidaan enemmän sen pohjalta montako Pv pystyy hankkimaan kuin montako se tarvitsee?
 
Ehkä asiaa arvioidaan enemmän sen pohjalta montako Pv pystyy hankkimaan kuin montako se tarvitsee?
No sepä se. Nyt on kuitenkin uusintalistalla lähivuosina koko kalusto, joten siihen olisi hyvin voinut valmistaa asianmukaisen järjestelmän. Tiedä sitten aikooko PV kaventaa isostikkin sodanajan tykistövahvuutta? Kotimainen olisi varmaan jäänyt hintavahkoksi, joskin kaikki raha jäisi kotimaahan, mikäli kotimainen.
 
Tuskin kalustosta uusitaan kuin pieni osa. Etelän valmiusprikaateille tulee paremmin liikkuvaa kalustoa ja mekanisoidut/moottoroidut tst-osastot saavat ehkä tuonnempana 122 PSH:n korvaajat. Parhaassakin tapauksessa hankittavaksi tulee kaikkiaan alle 100 tykkiä. Lähdössä varmaan tavoitellaan 30-50 aseen hankintaa. 122H on kuitenkin käytössä 20/30-lukujen taitteeseen ja pienellä laitolla ehkä pidemmällekin. Ei kannata oma tuotanto noilla määrillä.
 
BAE systemsin Archerin kokoonpano viedoita löytyy Youtubesta, mutta jostain syystä linkittämäni klipit poistettaan? Oliko kyseessä epäonnistunut mainos BAE:n osalta ja nyt sitä yritetään poistaa?

Tässä kolmas yritys:

Viimeksi muokattu:
Intia on ollut hankkimassa 155 mm tykistöjärjestelmää jo 20+ vuotta, mukana ovat olleet useimmat tunnetut valmistajat, mm. suomalainen Vammas Oy, ja kaikki turhaan.
 
"70 kilometrin tarkk´ampuja", "asevaikutusta syvälle" - Suomi odottaa näiden rakettien myyntivapautusta
Juha-Pekka Tikka
10 tuntia ja 49 minuuttia sitten (päivitetty 8 tuntia ja 58 minuuttia sitten)
Komentajan mukaan Suomen hankinnat ajantasaistavat merkittävästi puolustusvoimien vaikuttamiskykyä.

  • f7a8cb099cceda324868b32ccf1e4fd1721c13862a5440e65b5b0c3679144094

    GMLRS-raketinheitinjärjestelmää kutsutaan "70 kilometrin tarkka-ampujaksi".

    (Lockheed Martin)
Puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg kirjoittaa Keskisuomalaisen vierailija-kolumnissa otsikolla Kansainvälinen puolustusyhteistyö vahvistaa.

Kenraali Lindberg erittelee Yhdysvaltain kanssa tehtävää puolustusmateriaaliyhteistyötä. Hänen mukaansa hyvä yhteistyösuhde edellyttää pidemmällä tähtäimellä, että molemmat osapuolet hyötyvät.

Hän mainitsee näkyvänä ajankohtaisena esimerkkinä Hornetien elinkaaripäivityksen 2012-2016. Hävittäjien viesti-, omasuoja- ja maalinosoitusjärjestelmiä päivitetään nykyaikaisella teknologialla "midlife update" -päivityksessä.

"Osana Hornet-elinkaaripäivitystä uusimme niin ikään koneen aseistuksen uudella ilmasta-maahan -täsmäohjuksella. Yhdysvallat vapautti Suomelle ensimmäisenä eurooppalaisena maana pitkän kantaman ilmasta maahan JASSM-rynnäkköohjuksia. Korkean teknologiansa vuoksi ohjuksen myyntivapautus Yhdysvaltain hallinnon puolelta sotilasliitto Naton ulkopuoliselle maalle oli poikkeuksellista ja konkreettinen osoitus puolustusyhteistyömme korkeasta laadusta", komentaja Jarmo Lindberg toteaa.

Hän kertoo Suomen odottavan seuraavaksi Yhdysvaltain kongressilta myyntivapautusta GMLRS-raketinheitinjärjestelmälle.

"GPS-teknologiaa hyödyntävää heitinjärjestelmää kutsutaan sen tulentarkkuuden vuoksi myös '70 kilometrin tarkk'ampujaksi'. Maavoimille hankittava raketinheitinjärjestelmä tarjoaisi mahdollisuuden ulottaa tarvittaessa asevaikutusta syvälle".

Komentajan mukaan turvallisuusympäristömme on muuttunut kielteiseen suuntaan. Kansainvälisellä puolustusyhteistyöllä hänen mukaansa "vahvistamme puolustuskykyä ja turvaamme sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä".
 
Niin pitkään kuin ei käydä sotaa, on miltei yhdentekevää päättäjille ostetaanko jotain vehjettä (GMLRS ja Atacms) nyt vai ensi vuosikymmenellä. Ai niin, tästähän on meillä ihan käytännön kokemustakin menneisyydestä kun näin käy.

Nyt näyttää ihan todennäköiseltä, että saadaan vihdoinkin järkevää a-tarviketta raketinheittimille. Itse olen vaan ihmetellyt miksei Suomessa ole lähdetty sen suuremmin hankkimaan kevyitä tai keskiraskaita raketinheittimiä. Joku israelilainen 160 millinen olisi aika pätevä saturaatioase. Joku 122 millinen raketinheitin kuitenkaan ei paljoa maksa ja järjestelmällä kyetään kuitenkin vaikuttamaan uusilla a-tarvikkeilla 40km päähän.
 
Syy on hyvin todennäköisesti tuossa cluster-fuckissa eli rypäleasekiellossa, joka on saanut ammusmarkkinat sekaisin pitkäksi aikaa.
 
Syy on hyvin todennäköisesti tuossa cluster-fuckissa eli rypäleasekiellossa, joka on saanut ammusmarkkinat sekaisin pitkäksi aikaa.

Meillä ei kait koskaan ole ollutkaan rypäleammuksia 122 milliselle ja hyvin tuntuuvat toimivan. Eikä kyse nyt muutenkaan ole rypäleammuksista vaan itse heittimistä. Halpa, tehokas ja yksinkertainen niin miksemme voisi panostaa niihin enempää.
 
Markkinat ei suoranaisesti pullistele kevyitä raketinheitinalustoja.

https://en.wikipedia.org/wiki/LAR-160 (Israel)
https://en.wikipedia.org/wiki/T-122_Sakarya (Turkki)

Plus serbialainen (LRSVM Morava) viritelmä.

Realistisin on varmaan https://en.wikipedia.org/wiki/WR-40_Langusta joskin nykään HOMAR:issa on isot zlotyt kiinni.

Tietysti HIMARS on kevyt, mutta se ampuu samoja mitä M270 ja on kalliimpi. Rahhoo ei ole evväänä meidän ostajilla. On jo aikamoinen saavutus jos GMLRS ja telatykit toteutuu mallikkaasti.

Kyllä nuokin alussa manitut aika paljon sekaantuu rypäleisiin tai omaavat vastaavaa kohuainesta. Esim. LAR-160:ssa joko rypäle tai HE-COFRAM.

COFRAM on pirullinen kuti. Pudottaa kohteen yläpuolella tuhansittain bombletteja, joko räjähtävää tai kuulalaakerin tapaista tyyppiä. Räjähtävät ponnahtaa maahan osuessaan 2-3 metriä ja jymähtää ilmassa. Jenkeillä loppui halut moiseen hulluuteen Vietnamin jälkeen. Khe Sanhissa ainakin käyttivät. Täältä voi lukea punaleimaa ko. ammustyypin käytöstä siltä ajalta: http://documents.theblackvault.com/documents/dod/readingroom/8/690.pdf
COFRAMissa on samanlainen räjähtämättömien ongelma kuin rypäleaseissa. [s. 66-67] https://books.google.fi/books?id=aP63sLAxEfAC&pg=PA67&lpg=PA67&dq=cofram+artillery&source=bl&ots=MUKwdq7wpm&sig=MTmhoMlICTLcqdhKpcWyru5Ecjo&hl=fi&sa=X&ved=0CCMQ6AEwAjgUahUKEwibp4P16L3IAhUHEHIKHU0wCks#v=onepage&q=cofram artillery&f=false
 
Viimeksi muokattu:
COFRAM on pirullinen kuti. Pudottaa kohteen yläpuolella tuhansittain bombletteja, joko räjähtävää tai kuulalaakerin tapaista tyyppiä. Räjähtävät ponnahtaa maahan osuessaan 2-3 metriä ja jymähtää ilmassa.

Tarkoittaako tuo ihan normaalia prefragmentoitua sirpaleammusta? Siis sen lisäksi, että ponnahtaa maahan osuttuaan. Nykyään jenkit kehittelevät rypälepommeja, joissa olisi herätesytytin ja ne olisi kooltaan niin isoja, että täyttävät noiden sopparien määritelmän. Ja se ammus siis sisältää kuulalaakereita tai joitakin vastaavia sirpaleita, joita räjähdyksen ei tarvitse muodostaa ammuksen kuoresta.
 
Joo, Controlled Fragmentation Munition. Täällä jotain tarkempaa spekulointia asiasta: http://www.tank-net.com/forums/?showtopic=24877
Jos pitäytyy "kuulalaakereissa" räjähtävien bomblettien sijaan niin ei syntyne orpojen räjähtämättömien ongelmaa.

Kannattaa lukea tuon viimeisen s. 67 niin saa kuvauksen kun niitä käytettiin nalkkiin jääneen tankkimiehistön ajokin putsaamiseen ympärillä parveilleista vietkongeista. Aikamoisen puhdistusoperaation saivat alueelle tehdä jotta omat pääsivät käsiksi myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top