Tulisiko huumausaineet laillistaa?

Porttiteoria, jossa miedot huumeet johtavat vahvojen huumeiden kautta rappiotilaan on yhtä aikaa totta ja valhetta. Jokaisesta ei tule päihteiden orjaa, mutta harva päihteiden orjaksi päätynyt on aloittanut tiukalla viinalla, tai kovilla huumeilla.
Taidat olla oikeassa, pohditaan yhdessä seuraava materiaalia. Alla tulee olemaan kooste monista tutkimuksista, johon tulee linkit.

2."David Nutt ja kollegat vertailevat 20 suosituimman aineen riippuvuuspotentiaalia 3 pisteen asteikolla; heroiini sai tällä asteikolla 3,0, bentsodiatsepiinit - 1,83, tupakka - 2,21, alkoholi - 1,93. Hienoa, nämä kaverit laskevat numeroiksi sen, minkä olemme aina tienneet: psykoaktiiviset aineet voivat aiheuttaa riippuvuutta käytettäessä. Tiesimme myös, että heroiini aiheuttaa enemmän riippuvuutta kuin alkoholi. Ja tuskin olemme yllättyneitä siitä, että tupakka on jättänyt alkoholin taakseen; tupakka on edelleen se rutto, kyllä, kyllä. Voimme kohtuudella vastata sankaritarllemme, että hänen alkoholiriippuvuutensa johtui käytöstä itsestään. Ja yleisesti ottaen olemme oikeassa: ihmiset eivät aloita juomista siksi, että he ovat riippuvaisia - heistä tulee niin vähitellen ja juuri siksi, että he juovat melko paljon, usein, pitkään. Mutta sitten syy ja seuraus päinvastoin: ihmiset jatkavat juomista, koska ovat riippuvaisia.

Otetaan nyt erilainen lähestymistapa: entä jos vertaamme tiettyyn aineeseen riippuvaisten ihmisten määrää? Myös tällainen tutkimus tehtiin. Se osoitti, että 32 % tupakkaa polttavista ihmisistä tuli lopulta riippuvaiseksi nikotiinista. Tämä on paljon suurempi kuin heroiiniriippuvaisten osuus (23 %). Kokaiinilla tämä luku on 17 %, alkoholilla 15 % ja marihuanalla 9 %. Saattaa näyttää siltä, että näemme jälleen lukuja, jotka osoittavat eri aineiden riippuvuutta aiheuttavan potentiaalin. Kyllä, mutta ei vain. Valitaan mikä tahansa aine ja luku: alkoholi, 15%. 100 alkoholia käyttävästä ihmisestä 15 tulee riippuvaisiksi. Kysyn tämän kysymyksen: miksi juuri nämä 15 ihmistä tulivat riippuvaisiksi alkoholista?"
________________________
Eli tuon mukaan 9% tulee riipuvaiseksi marihuanasta.

 
Viimeksi muokattu:
1.Keskittyminen alkoholin, tupakan ja paljon suuremmassa määrin huumeiden – ja umpimähkäisten kaikkien – vaaroihin on synnyttänyt jatkuvaa pelkoa, inhoa ja vihamielisyyttä psykoaktiivisia aineita kohtaan sekä yksilötasolla että ihmisten sosiaaliryhmien tasolla ja jopa kokonaisten valtioiden tasolla. Joissakin maissa huumepolitiikka on niin tiukkaa, että sitä kärsii enemmän ihmisiä kuin huumeista. Keskustelu tästä parantumattoman kipeästä asiasta ei ole minun tehtäväni, mutta kukaan ei estä minua mainitsemasta älyllisesti rehellistä, rohkeaa, vaikutusvaltaista ja arvostettua henkilöä - psykiatria ja neuropsykofarmakologia David Nuttia. Professori Nutt johti Britannian huumeneuvostoa vuoteen 2009 asti. Vuonna 2009 hän julkaisi artikkelin, jossa hän vertasi ekstaasin käytön riskejä ratsastuksen riskeihin; Tilastojen perusteella Nutt osoitti, että ratsastus on terveydelle vaarallisempaa kuin ekstaasi. Professori Nutt on yksi niistä, jotka vaativat tosiasioiden tutkimista ja alkoholin, nikotiinin ja muiden psykoaktiivisten aineiden rationaalista lähestymistapaa, ilman hysteriaa tai fobiaa. Vuonna 2010 David Nutt perusti riippumattoman lääketieteellisen komitean. Samana vuonna Nutt ja muut kirjoittajat julkaisivat asiantuntija-ainehaittojen asteikon The Lancetissa. Nuttin tiimi arvioi alkoholin, tupakan ja huumeiden haittoja 16 parametrin avulla. Kävi ilmi, että alkoholi on yleishaittojen osalta ensimmäisellä sijalla. Toisella sijalla on heroiini. Tupakka pääsi viiden parhaan joukkoon. Huumeiden viihdekäyttöön ystävällisemmin suhtautuvat ihmiset viittaavat usein Nutt-asteikkoon selittääkseen, miksi he valitsevat huumeet alkoholin sijaan. Itse asiassa, jos vain kaksi vaihtoehtoa - alkoholi tai huumeet - valitsisin myös sen, mikä on vähemmän haitallista. On hyvä, että minulla on "ei kumpaakaan" vaihtoehto.
 
Viimeksi muokattu:
"Eräässä kaksoistutkimuksessa havaittiin, että geenit vaikuttivat 40–60 % riippuvuuden patogeneesiin. Toisessa tutkimuksessa vaihteluväli on 40-70 %. Melkein kaikki tietooni tulleet tutkimukset osoittavat, että riippuvuus on noin puolet geenien määräämä, ja tämä perinnöllisyysaste on tunnistettu riippuvuuden muodostumisena riippuvuutta aiheuttavien aineiden pääluokista - piristeistä, opiaateista, alkoholista, nikotiinista, kannabinoideista. Mitkä geenit tarkalleen?

Nikotiinireseptorin alayksiköiden α5, α3 ja β4 (CHRNA5, CHRNA3, CHRNB4) geeniklusteri, joka sijaitsee kromosomissa 15, on osallisena vakavan nikotiiniriippuvuuden muodostumisessa; sama klusteri on mukana alkoholi-, opioidi- ja kokaiiniriippuvuuden muodostumisessa. (Lisäksi sanat "osallistuneet", "osallistuneet" eivät välttämättä tarkoita, että geeni lisää nikotiinin himoa. Näin ollen CHRNA5-geenin kantajilla on vähentynyt inhoreaktio ensimmäisiin psykoaktiivisen aineen näytteisiin - tämä on mitä lisää tällaisten ihmisten riippuvuuden riskiä.) Lokalisoituu 8. Kromosomiin nikotiinireseptorialayksiköiden α6 ja β3 (CHRNA6, CHRNB3) geeniklusteri on myös vastuussa nikotinismista, vaikkakin vähäisemmässä määrin. Lopuksi, polymorfismi CYP2a6-geenissä, joka koodaa entsyymiä, joka muuttaa nikotiinin kotiniiniksi, edistää myös poltettujen savukkeiden määrän kasvua ja riippuvuuden muodostumista. Nämä tiedot ovat peräisin 80 000 ihmisen genominlaajuisesta assosiaatiohausta (GWAS). Rakastan nykyaikaista genetiikkaa sen mittakaavan ja perusteellisuuden vuoksi."


"GWAS-tutkimuksen tulokset : tanskalaiset vertailivat geneettistä tietoa 2 000 kannabisriippuvuudesta kärsivältä ja 50 000 ihmiseltä ilman riippuvuutta; Kävi ilmi, että kannabisriippuvuus liittyy CHRNA2-geenin mutaatioon. Laajempi islantilainen tutkimus 5 500 kannabisriippuvuudesta kärsivän yksilön geeneistä ja 300 000 henkilöä ilman sitä vahvisti CHRNA2:n osallisuuden kannabisriippuvuudessa.

Itseltäni:
Geenit tietenkin ei yksistään voi mitään, riippuvuuden synty on monimutkaisempi ja nykyisin aika hyvin selitetty:

Dophaminiinkin kanssa on tekemista. Psykologinen tekijä on myös olemassa, sitä kuvailin toisessa ketjussa, liiallinen sietokykyä ylittävä jatkuva stressi, trauma, järkyttävät kokemukset voi aktivoida tässä monimutkaisessa prosessissa riippuvuuden syntyä ja vaikka ihmisellä on suotuisat (ei altistavat) geenit, mutta kulttuuri ympärillä on suvaitsevainen esim. juomiselle ja on saattavuus, niin riippuvuus voi myös syntyä. Kuten nähtiin Japanissa alkoholismin suhteen, kun sinne saapunut juopottelukultturi "länsimaalaisittain" alkoi altistus, eikä geenitkaan suojaneet.
Olisi se alkoholi, nikotiini tai huumeet - riippuvuuden syntyminen on sama.

Täytyy muista että riippuvuudesta voi päästää eroonkiin, ja se vaati kokonaan lopettamista riippuvuutta aiheuttavan aineen käyttöä, ja käyttää kaiken saatavissa oleva apu.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään kuulin että 20 vuotiaalla yhdellä nuorella naisella on rasvamaksa. Alkoholi maistui jo teiniikäisenä, ruoksi kelpasi helpoin mahdollinen roskaruoka, jottei vain näkisi vaivaa, röökkiä kuului yhtä paljon ja "sillöin tällöin" poltettu pilveä.
Tai mene ja tiedä missä järjestyksessä ja mitä eniten. Keuhkoihin ei vielä kurkattu.
Toistaiseksi etsitty ripulin syytä, ja nyt: jos tämä nuori nainen jatkaa sama menoa,,hänelle tulee maksakirrosi.

Ihmisten riippuvuuksillä ja helppouden etsinnällä tehdään biljoonia, kusetetaan niin paljon, ja sellaisissa mittakaavoissa, että oksat pois. Koska harva kyseenalaistaa tätä. Selitetään vain epämääräisesti jotain "ainahan ihmiset halusi sekoittaa päätä ja näin tekevät jopa eläimet". Mutta totta on valtio antoi luvan myydä alkoholin, joka on huumausaine, tupakan myynnillä tehty miljoonien tuskallista kuolemaa.
Aika huono argumentti, kuten ylipäänsä ne kaikki, jotka viittavat kaikenlaiseen muinaisuuteen, ihan kun muinaisuus olisi jotain pyhä ja ideaali jokin. Silloin asiat olivat tuhat kerta huonommin.

Mitä vika selvän pään kanssa todellisuuden kohtaamisessa ? Tässä on kerran mainittu eskapismia, pakenemista, minä löysin sille lisäys sanan - se on itsepetos.
Ja siksi hujarit aina löytää sitä joka haluaa tulla hujatuksi, tulla petetyksi.
 
Oregonissa vaihdetaan suuntaa?

Saako täällä lietsoa defaitismia? Huumeidenvastainen sota vaikuttaa samalta kuin Ukrainan denatsifikaatio - sanahelinältä ja todellinen lopputulos on käänteinen.

1710375922450.jpeg

Ratkaisun avain piilee tässä:

No more half-measures, Walter.

Fentanyyli tappaa. Jos vapautat, mutta et tarjoa turvallisia vaihtoehtoja, tapatat.
 
Juuessei. Ylellä juttua humehista.

Kaikkein tappavin​

Samantha ja Robert ovat philadelphilaisia, jotka ovat Yhdysvaltojen uusimman, armottoman huumekriisin uhreja.
Philadelphia
 

”Jos vain voisin palata siihen hetkeen”​

13-vuotiaana Nea alkoi vajota pimeyteen, josta hän haluaa varoittaa kaikkia nuoria.

IS:n juttu
Otan pari lainausta:

"Suonta ei löytynyt, mutta tökkimistä oli pakko jatkaa, koska ilman Subutex-annosta olo oli hirveä."

Tämä on se kohta, jolloin jotkut onnekkaat ymmärtävät ensimmäisen kerran tarvitsevansa apua ja hakeutuvat itse hoitoon. Ei enää löydy suonta.

"Jälkeenpäin Nea ajattelee, että kannabis oli hänelle porttihuume, väylä kohti kovempia aineita.

– Aina korostetaan, ettei kannabikseen voi jäädä koukkuun, mutta psyykkinen riippuvuus on todellinen ja vahva."


Monille se on se reitti. Ihmettelen vain, kuka muka korostaa, ettei kannabis muka koukuta. Joku pössyttelijä tai pössy-yhdistys tietysti, mutta eihän se mikään elämän eliksiiri ole.
 
Otan pari lainausta:

"Suonta ei löytynyt, mutta tökkimistä oli pakko jatkaa, koska ilman Subutex-annosta olo oli hirveä."

Tämä on se kohta, jolloin jotkut onnekkaat ymmärtävät ensimmäisen kerran tarvitsevansa apua ja hakeutuvat itse hoitoon. Ei enää löydy suonta.

"Jälkeenpäin Nea ajattelee, että kannabis oli hänelle porttihuume, väylä kohti kovempia aineita.

– Aina korostetaan, ettei kannabikseen voi jäädä koukkuun, mutta psyykkinen riippuvuus on todellinen ja vahva."


Monille se on se reitti. Ihmettelen vain, kuka muka korostaa, ettei kannabis muka koukuta. Joku pössyttelijä tai pössy-yhdistys tietysti, mutta eihän se mikään elämän eliksiiri ole.
Tämä on kaksi tai miksei useampipiippuinenkin homma. Niin kauan kun kannabis myydään samoilla markkinoilla missä kovatkin aineet niin takuuvarmasti porttiteoria toimii. Toisaalta vanha kunnon alkoholi laillisena saa jo sen verran paskaa maailmaan, notta toisiko uusi päihde mitään muuta kun lisähaittaa. En ajatellut kokeilla, tuskin ainakaan yhdessä toimivat näin saunan jälkeen.
 
Tämä on kaksi tai miksei useampipiippuinenkin homma. Niin kauan kun kannabis myydään samoilla markkinoilla missä kovatkin aineet niin takuuvarmasti porttiteoria toimii. Toisaalta vanha kunnon alkoholi laillisena saa jo sen verran paskaa maailmaan, notta toisiko uusi päihde mitään muuta kun lisähaittaa. En ajatellut kokeilla, tuskin ainakaan yhdessä toimivat näin saunan jälkeen.
Ihmettelin luettuani tuon artikkelin miksi IS julkaisi tuon jutun, syyhän on se, että eduskunta käsittelee parhaillaan kannabiksen lailistamisen lakialoitetta: https://www.eduskunta.fi/FI/tiedott...sen-laillistamisesta-lahetekeskustelussa.aspx

Tuossa jutussa vain kannabis on paha, ei alkoholi, amfetamiini, LSD, ketamiini, bentsodiatsepiini tai Subutex.
Taattua suomalaista huumevalistusta.

Aikaisempina vuosina huumevalistajat kertoivat kannabiksen aiheuttavan järkyttävät fyysiset vieroitusoireet, nyt sentään kertovat psyykkisen riippuvuuden mahdollisuuden. Mutta ketä se häiritsee jos jollakulla on esim. pullan paistoon psyykkinen riippuvuus kunhan ostaa itse jauhot ja hiivan?

Hienosti oli taas markkinoitu kannabista hinnat kertoen ja jopa kerrottu tapa, miten rahat siihen saa kerättyä... taattua suomalaista huumevalistusta. Onneksi eivät kertoneet, että kossupullo maksaa vain 15€ josta muutama teini vetää perseet olalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Rkm

Annetaan lääketieteelle puheenvuoro!​






Avaa profiilikuvan

Lääkäri Atte Virolainen
@Laakariatte

A-klinikkasäätiön somelääkäri. Vuoden päihdelääkäri. Tviittailen päihdehaitoista, rikollisuudesta, MT-häiriöistä. Tavoitteena nuorten hyvinvoinnin edistäminen.

Kannabiksen vapauttamisen puolestapuhujissa ei juurikaan taida olla psykiatreja (jotka näkevät työssään haitat). Valtaosa vapauttamisen kannattajista on äänekkäitä liberaaleja. Liberalismissa yksilönvapaudet halutaan maksimoida,mutta yhteiskunta maksaa vapauksista koituvat haitat.

Yksittäisen lääkärin esiintuloihin, varsinkin jos kyseessä on yrityksen elinkeinoon liittyvistä kysymyksistä. Varauksella suhtautuisin.

A-klinikkasäätiö toteuttaa omanlaistaan prosessia hoidossa, liiketalous yhtenä pontimena. Itseäni kiinnostavin seikka, on vaikuttavuus. Tästä ei ymmärtääkseni Virolaisella mitään erityistä ole esittää.
 
Tutkittaessa eri hoitomuotojen vaikuttavuutta, muutamia markkereita ns. normaalien lisäksi olisi hyvä huomioida:
1) onko tutkimusaines ns. tasalaatuista, ts. väestöllistä keskiarvoa vastaavaa
2) edelliseen liittyen; millä kriteereillä tutkimusaines on valikoitu --> taajuus --> kesto tutkimuksessa, vakioituna annettavaan lääketieteelliseen ja muuhun hoitoon vs hoitovastetta kuvaava verrokkiryhmä.

Kuten likipitäen kaikessa, siellä missä on markkina on myös mahdollista rahaa tehdä. Päihdehuoltoteollisuus todnäk sieltä tuottoisimmasta päästä. Myös Suomessa.

Huumeeton yhteiskunta ilman hyvin vahvan totalitarismin läsnäoloa, olisi mielestäni utooppista. "Sodasta huumeita vastaan", systemaattisesti hyvin vahvoine tuomioineen tuloksia voi vaikkapa USA:sta tuijotella. Hyvin harva siinä ajatuksessa taitaa olla, että nykymallit olisivat toimivia.
 
Kieltolaki ei toimi, asia joka on todettu Suomessakin vaikeimman kautta: Kansa, joka tottunut juomaan olutta ja sahtia siirtyi kieltolain aikana Virosta tuotuun pirtuun.

Aiemmin linkatussa esimerkissä: https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000010410424.html
ei näytä toimivan kieltolaki, ihme ja kumma vaikka huumeet ovat laittomia?

Ketkä tienaavat sillä, että huumeet ovat laittomia? Huumediilerit ja huumevalistajat.. ja Aarnio.

Tähän ketjuun moni julkaisseet ovat vain keskittyneet yksittäisiin nyyhkytarinoihin kannabiksen vaaroista, miksi? Eikö Saksan kannabiksen laillistamisesta liikuta vai aiheutaako se pakko-oireita?
https://yle.fi/a/74-20084075
 
Kaupallisen kannabiksen kannattajien täytyisi ottaa huomioon, että kannabisteollisuus haluaa alkoholiteollisuuden tapaan myydä tuotteitaan mahdollisimman suuria määriä. Eniten rahaa alkoholituotteisiin sijoittavat alkoholiriippuvaiset. Eniten rahaa kannabikseen käyttävät päihderiippuvaiset, kaikkialla maailmassa. Ensimmäiset kannabismyymälät avattiin pilveä polttavien kasvissyöjien toimesta. Nuo myymälät ostettiin voittojen maksimointiin tähtäävien yritysten toimesta pois kuleksimasta. Näin se vain menee.

Stimulanttien ja psykedeelien maailma ei sekään 2000-luvulla ole sama maailma kuin sata vuotta sitten, kun moottoriveneillä vietiin pirtua. Koko argumentti on täysin töhö. Itse asiassa kyse on vakavasta argumentointivirheestä. Tämäkin on selitetty monta kertaa ja myös humaanin päihdepolitiikan kannattajien toimesta.

Avaan dilemmaa lisää. 90 prosenttia huumeita kokeilleista tai edes satunnaisesti käyttävistä ei koskaan tule niistä riippuvaisiksi tai päädy tarvitsemaan ammattiapua. Mutta se kymmenen prosenttia laajenee joka kerran, kun tavaraa on helposti saatavilla. Nykyajan ongelmana on aloitusikä, aina vain nuorempana aloitetaan ja monilla nuorilla on tavattoman nopea isolaatio ja tuho.

Täysin teoreettinen esimerkki: Jos meillä koko väestö käyttäisi viinan sijaan huumeita, meillä olisi 500 000 - 600 000 vakavasti päihderiippuvaista narkkaria. En tiedä, olisivatko haitat merkittävästi isommat kuin nykyinen alkoholistien / suurkuluttajien määrä saa aikaan.

Yksi kaiken pysyvästi muuttanut asia jo 1970- ja 1980-lukuihin verrattuna saati sitten nopeiden moottoriveneiden aikaan on tietenkin Internet. Se onkin mielenkiintoinen muuttuja.

Hyvälaatuiset mutta vahvat MDMA-huumeet ovat tuhoavia. Parempilaatuiset huumeet aiheuttavat enemmän ongelmia. Tätä voi valaista seuraavalla esimerkillä: Jos diilerille aikaisemmin maksettiin huonolaatuisesta kokaiinista 60 euroa grammalta, nyt tarjolla on 70-prosenttista kolumbialaista kotiovelle. Monet innostuvat saatuaan viimein käsiinsä hyvälaatuista tavaraa, ja päätyvät käyttämään enemmän. Tämä on huomattu esim. Britanniassa.

Toinen internetin tuoma muutos on se, että se mahdollistaa tietoa välittävien yhteisöjen ja pimeässä verkossa rakennettujen myyntikanavien luomisen. Mikään ei ole kuin ennen. Vaikka meillä perustettaisiin Oy Valtion Hamppu ja Kama Ab liikkeineen, harmaa talous ja rikollisuus pysyisi sille kilpailijana. Se ei enää vetäytyisi eläkkeelle. Tämä on huomattu myös Yhdysvalloissa mm. Coloradossa. Tästä ketjusta löytyvät kaikki tiedot.
 
Silloin, kun laittomuuksien tekeminen loppuu, loppuu myös rikollisuus. Ylinopeutta ei saa ajaa, varastaminen, raiskaaminen, pahoinpitely, ihmisten tappaminen ja monet muut asiat ovat laittomia. Ei toimi kieltolaki noidenkaan asioiden kohdalla. Pitäisikö ne laillistaa?

Rikolliset käärivät voittonsa viime kädessä meidän kaikkien taskuista.

Missä ovat ne liikuttavat tarinat huumeiden ihmisen elämää parantavasta ja tervehdyttävästä vaikutuksesta?
 
Back
Top