Suomen sisäinen turvallisuus

Ylen uutisfeedistä:

Mediat: Vornasen mukaan hänellä oli lupa kantaa asetta julkisella paikalla​

Kansanedustaja Timo Vornanen (ps.) kertoo Savon Sanomille ja Karjalaiselle lähettämässään tiedotteessa, että hänelle on myönnetty aseen kantolupa työnsä ja itsensä suojaamiseen liittyvällä perusteella.

Vornasen mukaan hänelle myönnetty lupa sallii hänelle aseen kantamisen myös julkisilla paikoilla liikkuessa. Vornasen mukaan hänellä on ollut tämä lupa vuosien ajan.

Jaa tämä on niitä jotka pahoinpitelee raudoissa olevia kiinniotettuja, kun ei kyllä ole muuta syytä maalaiskunnan poliisilla noin paljoa pelätä oman nahkansa puolesta. Varmasti kohta saadaan lukea lehdistä juttuja.
 
Missäs tämmönen on tapahtunut, kun sinulla tuntuu faktaa olevan?
 
Pyssy tekee tapauksesta tietysti rikoksen, mutta olisihan tuo touhu ollut melko noloa ilman sitäkin, vaikkei toki lainvastaista, ja olisi voinut päästä keltaisen lehdistön lööppeihin. Nyt vielä on ehditty kaivaa esiin Vornasen kritiikki Marinin bilettämistä kohtaan.
Noloa kyllä, mutta kun ensimmäisen kauden kansanedustajalla ei ollut vielä nimeä, olisi voinut pysyä viinakäytös tutkan alla. Pientä kompromettoivaa ja panettelevaa tietoa on kaikista, mutta puoluetoimistojen luottotoimittajat iskevät vain "oikeaan aikaan" ja tarpeen mukaan, koska se aina kostetaan.

Paitsi Seiska tietysti, joka elää pikkujuoruilla, kertoo aina. Mutta nimetön edustaja tuskin olisi ilman tuota paukuttelua päässyt parturiliikkeen lehtipöytää pitemmälle. Nyt kyllä puhutaan jonkin aikaa.
 
Taas oppilaitoksissa tapahtuu. Isompi operaatio Kajaanissa oppilaitostiloihin ja asuntoloihin. Rikosnimike Törkeä säännöstelyrikos.

Mikä ihme se on? Lääkkeet/doping vai meneekö nekin huumausainerikosten alle?

Rikoslain perusteella säännöstelyrikokseen voi syyllistyä esimerkiksi rikkomalla pakotteita tai muita tiettyjä tuontiin ja vientiin liittyviä säännöksiä.

Teko voidaan katsoa törkeäksi, jos sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä, rikos on omiaan aiheuttamaan huomattavaa vaaraa maan taloudelle tai puolustusvalmiudelle tai rikos on erityisen suunnitelmallinen.
 
Ase varmistunut CZ 92 pistooliksi. Varsin moderni kaliiberinsa ase joka lienee CZ:n tehtaalla edelleen valmistuksessa. Vornanen lienee sitä ikäluokkaa, että tälläisen on voinut saada aikoinaan itsepuolustus perusteella, viimeistään ysärin alussa ennen kuin aselaki muuttui 1998.

Vaikka artikkelissa kovasti koetetaan väittää tehottomaksi kaliiberiksi, ehkä se sitä onkin ysimilliseen verrattuna, niin patruunalla lienee tehoa suunnilleen saman verran kuin kakskakkosella, eli .22 lr. 22lr kaliiberisella pistoolilla on kuitenkin tehty Suomessa parit kouluammuskelut niin kyllä sillä henki lähtee kun hengenpaikkaan ampuu.

Ehkäpä hän koettaa sitten aikanaan oikeudessa vedota(miksi ase oli mukana) em. itsepuolustus verukkeeseen mihin ase lienee aikanaan hankittu.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010395334.html
Olen päässyt joskus kokeilemaan .25 ACP / 6,35 Browning kaliiberisella taskupistoolilla parillakin eri yksilöllä. On todella heikkotehoinen ja epätarkka ase. Lahoon puuhun upposi niukasti luodin pituuden verran.

Tarkkuusammuntaan tarkoitetulla .22 LR pistoolilla osuu ihan hyvin tauluun vs taskupistoolilla ei osu mihinkään. Esim wikipedia kertoo taskupistoolikaliiberin lähtönopeudeksi luokkaa 250 m/s ja energiaksi 89 J. Tähän verrattuna pidempipiippuisella (kuin CZ 92) .22 LR pistoolilla saadaan sopivalla patruunalla suurempi lähtönopeus ja energia. Toki samalla hehtaarilla mennään.
 
Taas oppilaitoksissa tapahtuu. Isompi operaatio Kajaanissa oppilaitostiloihin ja asuntoloihin. Rikosnimike Törkeä säännöstelyrikos.

Mikä ihme se on? Lääkkeet/doping vai meneekö nekin huumausainerikosten alle?
Ennemmin ryssälle menossa olevaa sotilas- tai kaksikäyttötavaraa.

Droneja, GPS-paikantimia tai jotain vastaavia kotipuoleen suuressa isänmaallisessa sodassa käytettäväksi?
 
Olen päässyt joskus kokeilemaan .25 ACP / 6,35 Browning kaliiberisella taskupistoolilla parillakin eri yksilöllä. On todella heikkotehoinen ja epätarkka ase. Lahoon puuhun upposi niukasti luodin pituuden verran.

Tarkkuusammuntaan tarkoitetulla .22 LR pistoolilla osuu ihan hyvin tauluun vs taskupistoolilla ei osu mihinkään. Esim wikipedia kertoo taskupistoolikaliiberin lähtönopeudeksi luokkaa 250 m/s ja energiaksi 89 J. Tähän verrattuna pidempipiippuisella (kuin CZ 92) .22 LR pistoolilla saadaan sopivalla patruunalla suurempi lähtönopeus ja energia. Toki samalla hehtaarilla mennään.

Sinällään olet ihan oikeassa. Erot näissä kahdessa kaliiberissa tulevatkin itse aseista. Siinä missä 6.35mm kaliiberin aseet ovat lyhyt piippuisia ja pienikokoisia "liivintasku" pyssyjä. .22lr patruunaa ampuvat pistoolit ovat yleensä täysikokoisia pistooleita jolloin aseiden piiput ovat pitempiä, saadaan pienestä patruunasta enemmän tehoa irti. Kakskakkosissa on myös yleensä kunnon tähtäimet jolloin niillä osuu mihin tähdätään.

Esimerkiksi tuossa CZ 92:ssa tähtäimet ovat vain luistiin työstetty ura, ei siis erillisiä jyvää ja hahloa.

Samanpituisesta piipusta ammuttuna .22lr ja 6.35mm ovat suunnilleen samantehoisia. 6.35mm kaliiberissa vielä on se etu, että se ei ole laippakantainen patruuna. Oleellinen etu etenkin pienessä pistoolissa. Siksipä Browning silloin aikanaan ko. patruunan suunnittelikin.

Nuo pienet, ns. 6.35mm liivintaskupistoolit on suunniteltu käytettävän käsikähmä etäisyyksiltä jolloinka tähtäimien puuttuminen ei niinkään haittaa.
 
Olen päässyt joskus kokeilemaan .25 ACP / 6,35 Browning kaliiberisella taskupistoolilla parillakin eri yksilöllä. On todella heikkotehoinen ja epätarkka ase. Lahoon puuhun upposi niukasti luodin pituuden verran.

Viranomaistehtävissä työskennelleellä vaarillani oli tuollainen taskupistooli suojeluperusteella vielä eläkepäivillään ysärillä. Uusi ampuma-aselaki tuli vasta joskus ennen vuosituhannen vaihtumista. Kun hän kupsahti ajattelin hetken ”hukkaavani” koko mutkan ja ammuin jäljelle jääneet patruunat testimielessä. Tämän koeammunnan jälkeen luovutin sitten kiltisti kyseisen taskuaseen poliisille...

Minusta tuo asehomma on silti jopa vähän sivujuonne tässä. Vaarallisen tästä tekee että tiedusteluvaliokunnan jäsen vonkaa aamuyöstä pikkutyttöjä ympäri kännissä ja painii kiimoissaan. Eikö tämä muka muissa herätä mitään ajatuksia?
 
Viimeksi muokattu:
Lisätään vielä, että aselupa on voitu toki alun perin myöntää suojeluperusteisesti, mutta kun se ei ole nykyisessä aselaissa, niin peruste olisi muuttunut lain muuttumisen myötä.

Hän on voinut sen aikanaan suojeluperusteisesti saadakin, luokkaa 26v sitten. Hän jättää armollisesti mainitsematta milloin on luvat ko. perusteella saanut.

Ei ole varmaan ensimmäinen eikä viimeinen kansalainen joka ei huomaa lakien aikojen saatossa muutuneen. Mitä on tullut käytännössä huomattua, niin aina eivät edes poliisit huomaa lakien muuttuneen.

Muistaakseni 90-luvulla oli joku kpl taksikuskien ryöstömurhia. Tämä taas johti siihen, että taksikuskeille myönnettiin suojeluperusteisesti taskuaselupia. Monesti juuri näille 6.35mm pistooleille.
 
Miksei saisi kiehnätä 18-vuotiaita? Jos kyseessä olisi ollut 55 v. naisedustaja ja 18 v. parrakkaita poikia, niin puhuttaisiin voimaantumisesta ja puumista.

Jos nyt unohdetaan että toiminta oli noloa niin kyse oli tiedusteluvaliokunnan jäsenestä. Sinne piti valitseman nuhteettomat poliitkot. Miten kukaan voi kyseiseen valiokuntaan luottaa jos sen jäsenet kiehnää teinejä ja painivat päissään? Hyvä että Vornasen taru loppui näin eikä päätynyt vaikkapa Venäjän kiristämäksi.
 
Tässäkö on nyt kaikki mitä Vornasella oli sanottavana? Eihän tuossa ole mitään tolkkua. Onko korkattu simat liian aikaisin?

Mediassa on tähän minun ase-asiaan liittyen kaikenlaista asiantuntijaa liikkeellä.

Poliisin aserekisterissä näkyy hyvin selvästi mihin käyttötarkoitukseen Vornasen aseen kantolupa on myönnetty.

Nyt olisi ehkä viisasta antaa viranomaisten tehdä työnsä ja jättää nämä asiantuntijalausunnot vähemmälle. Kun tietoa ei näytä olevan.

Asiat selviävät kyllä aikanaan.

Samaan aikaan Helsingissä perussuomalaisten eduskuntaryhmän työvaliokunta esittää yksimielisesti Vornasen erottamista eduskuntaryhmästä eli ryhmä Turtiainen on pian ryhmä Vornanen.
 
Viimeksi muokattu:
Viranomaistehtävissä työskennelleellä vaarillani oli tuollainen taskupistooli suojeluperusteella vielä eläkepäivillään ysärillä. Uusi ampuma-aselaki tuli vasta joskus ennen vuosituhannen vaihtumista. Kun hän kupsahti ajattelin hetken ”hukkaavani” koko mutkan ja ammuin jäljelle jääneet patruunat testimielessä. Tämän koeammunnan jälkeen luovutin sitten kiltisti kyseisen taskuaseen poliisille...

Minusta tuo asehomma on silti jopa vähän sivujuonne tässä. Vaarallisen tästä tekee että tiedusteluvaliokunnan jäsen vonkaa aamuyöstä pikkutyttöjä ympäri kännissä ja painii kiimoissaan. Eikö tämä muka muissa herätä mitään ajatuksia?
Menet nykyaikana kutsumaan 18v täyttäneitä naisia pikkutytöiksi? Ettet vaan olisi joku Misogyyni.
 
Lisätietoa Kajaanin säännöstelyrikoksesta:

"Tuulenkarin mukaan rikosepäily liittyy niin sanottuihin kaksikäyttötuotteisiin, eli tuotteisiin, joita voi siviilikäytön lisäksi hyödyntää sotilaallisiin tarkoituksiin.

– Asia liittyy tuotteiden vientiin, kauttakulkuun ja muuhun sellaiseen. Edelleen selvitellään, mistä on kyse, Tuulenkari sanoo.

Hän ei kommentoi epäiltyä rikosta tarkemmin, sillä esitutkinta on alkuvaiheessa. Asiaa selvitetään yhteistyössä Tullin ja Rajavartiolaitoksen kanssa.

Tuulenkarin mukaan epäillyt eivät ole Suomen kansalaisia. Hän ei kommentoi sitä, tavoitteleeko poliisi vielä muita epäiltyjä kolmen kiinni otetun henkilön lisäksi."

Jos nyt unohdetaan että toiminta oli noloa niin kyse oli tiedusteluvaliokunnan jäsenestä. Sinne piti valitseman nuhteettomat poliitkot. Miten kukaan voi kyseiseen valiokuntaan luottaa jos sen jäsenet kiehnää teinejä ja painivat päissään? Hyvä että Vornasen taru loppui näin eikä päätynyt vaikkapa Venäjän kiristämäksi.

Olisiko se vähemmän noloa, jos olisi vongannut kulahtaneelta 58-vuotiaalta?

Tieteellisesti, kuulemma, kaikki äijät haluaa panna 23-vuotiasta nättiä tyttöä. Ettei toi nyt niin paljon heitä Vonkamiehellä.
 
Menet nykyaikana kutsumaan 18v täyttäneitä naisia pikkutytöiksi? Ettet vaan olisi joku Misogyyni.
Olisiko se vähemmän noloa, jos olisi vongannut kulahtaneelta 58-vuotiaalta?

Älkää nyt viitskö. Nolous ei ole tässä se juttu vaan se että Vornanen ei ole enää luotettava tiedusteluvaliokunnan edustaja. Voidaan pahimmillaan olettaa että Vornasen taipumukset ovat yleisesti kylillä tiedossa. Miten itse lähtisitte etenemään noilla pohjatiedoilla vieraan valtion tiedustelupalvelun edustajana?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top