Se lienee aika varmaa, että kisaa käydään Stubbin, Haaviston, Halla-ahon sekä Rehnin välillä.
Stub on varmasti ulkoministeri- sekä kansainvälisten tehtävien historiasta johtuen myötäilijä. Ei oikein mistään mitään mieltä mutta kuiten suu liikkuu. Helppoihin asioihin on helppo ottaa kantaa tai sitten voi puhua vaikka savulta haisevista ikkunoiden suojista. Stub on vähän sellainen kaikki on "fantastista". Uskottavuus vakavissa asioissa mielestäni hyvin kyseenlainen. Puuttuu sellainen valtiomiesmäinen ote asioihin. Niinistö kun jyrähti niin se tuntui jokaisen palleissa.
Haavistolla on paljon kansainvälistä osaamista ja presidenttinä mitä tulee diplomatiaan varmasti "mies" paikallaan. Haaviston kohdalla on sitten se sama ongelma kuin koko muun poliittisen vasemmistonkin eli sormi menee suuhun kun joku ei noudatakaan sääntöjä ja diplomatiakaan ei toimi. Paljon lasketaan käytännössä toimimattoman YK:n varaan. Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen niin YK olisi yhtä hampaaton kuin Ukrainankin tilanteessa. Mitä käytännön merkitystä on järjestelmästä jonka keinot ovat käytännössä vahva tuomitseminen? Haavistolla on kyseenalainen historia sinisilmäisyydessä ja helvetin tien kivettäjänä. Syntilistalla on niin terroristien maahantuontia kuin kotimaisen energia huollon tuhoaminen. Jos ei nyt muistella enää kannattavan lannoitetuotannon myymistä pilkkahintaan. Haavisto on myös kansanjakaja, joka ei tule koskaan olemaan koko kansan presidentti. Onko meillä tässä tilanteessa varaa siihen, että meillä on jakaantunut kansa? Siteet ja historia virheissä on liian vahva...
Halla-aho osaa argumentoida hyvin. On fiksu ja varmasti Suomen etu mielessä tilanteessa kuin tilanteessa. Tällaisen kuvan on ainakin vuosien saatossa saanut. Halla-ahon historia on samalla tavalla kansaa jakava mitä Haavistonkin. Halla-ahosta ei ole koko kansan presidentiksi vaikka presidentillistä kovuutta ja jopa valtiomiesmäisyyttä löytyykin. Tämä ei vain pääse kovinkaan hyvin esille juuri poliittisesta historiasta johtuen. Jos halutaan presidentti Suomelle valinta on helppo ja se on Halla-aho. Muiden agenda on maailmanparantamisessa, jakamattomissa ihmisoikeusissa vaikka nämä olisivat ristiriidassa Suomen kansallisen, sekä kansalaisten turvallisuuden ja tulevaisuuden kanssa.
Rehn on vähän sellainen villikortti. Diplomaatti ja osaamista löytyy. Menee Stubin tavoin vähän sieltä mistä aita on matalin eikä halua herättää vaikeissa asioissa ristiriitoja. Koko kansan presidentiksi ehkä helpoin valinta koska ei varmastikaan herätä oikein kenessäkään ihmeellisempiä intohimoja suuntaan tai toiseen. Onko tämä sitten hyvä asia jää jokaisen mietittäväksi.
Muut ovat vähän marginaalia. Aaltolalle olisin toivonut parempaa menestystä koska mies on fiksu ja areena sillä tavalla tuttu. On myös Halla-ahon tavoin profiloitunut ensisijaisesti kotimaan presidentti ehdokkaana; Suomi ensin ja sitten muut. Historiasta johtuen tuntuu turvallisuuspolitiikka olevan lähellä sydäntä ja osaamista sillä saralla tuntuisi olevan paljon.
Tässä näitä omia mietteitä.