Pakolaisuus

Rajavartiolaitoksen edustaja tuossa tiedotustilaisuudessa esitti, ettei Ruotsin toimiin voida ottaa tiukkaa linjaa, koska kaikki ovat samassa tilanteessa.

Tämä on taas tällaista muodikasta epälogiikkaa. Se että kaikki muut löperöi ei tarkoita että myös itse on pakko löperöidä. Mutta tiukka linja vaatisi päätöksiä ja päätökset vaatisivat selkärankaa jota taasen ei ole oikein missään. Paitsi kun pitää vahtia sanoiko joku väärässä paikassa viski tai kiihottaako oluttehtaan oluttölkin näköinen olutsäiliö kansaa ihan liikaa oluen juontiin. ...tana.
 
Rajavartiolaitoksen edustaja tuossa tiedotustilaisuudessa esitti, ettei Ruotsin toimiin voida ottaa tiukkaa linjaa, koska kaikki ovat samassa tilanteessa. Suomi ei ole muiden kanssa samassa tilanteessa, koska täältä ei voida ohjata pakolaisvirtaa eteenpäin. Juuri siksi Ruotsin toiminta on edesvastuutonta, ja juuri siksi päättäjien pehmeä linja Ruotsin toimiin on edesvastuutonta.

Tuota lausuntoa vähän ihmettelin.

Sieltä torniosta pitää puolet pakolaisista käännyttää dublin sopimuksen voimin ruotsiin ja siitä jäävästä puolikkaasta vielä puolelta evätä turvapaikka jos (korjaan) hallitus meinaa tästä selvitä edes tyydyttävällä arvosanalla suomalaisten silmissä. Rahat ei yksinkertaisesti tule riittämään.
 
Pistetään takaisinpäin Ruotsiin sieltä tulleet hylätyn päätöksen saaneet.

Oma ratkaisu tähän olisi että ensin pistetään rajat kiinni ja käännytetään tulijat takaisin turvalliseen kauttakulkumaahan Ruotsiin Dublin-pykälien mukaisesti; sen jälkeen, JOS Ruotsin hallitus virallisesti pyytää apua, neuvotellaan Ruotsin kanssa montako pakolaista Suomi voi ottaa.

Hakijoita varmasti otetaan, mutta tärkeintä on kontrolli ja molemminpuoleinen kunnioitus. Tällä hetkellä Ruotsi puskee tulijat Suomen junaan kyselemättä.
 
Uskon että olisimme mittavasti paremmassa tilanteessa jos meillä olisi sisäministerinä Päivi Räsänen, jota lähes rajattomasti haukuttiin siinä hommassa.
 
Oma ratkaisu tähän olisi että ensin pistetään rajat kiinni ja käännytetään tulijat takaisin turvalliseen kauttakulkumaahan Ruotsiin Dublin-pykälien mukaisesti; sen jälkeen, JOS Ruotsin hallitus virallisesti pyytää apua, neuvotellaan Ruotsin kanssa montako pakolaista Suomi voi ottaa Ruotsin avuksi.

Ruotsin on yhtä helppo sulkea rajansa, kartta osoittaa. Paine Saksaan joka johtaa tätä prosessia.
 
Uskon että olisimme mittavasti paremmassa tilanteessa jos meillä olisi sisäministerinä Päivi Räsänen, jota lähes rajattomasti haukuttiin siinä hommassa.

Meinaat että kristillinen nainen olisi jämäkämmin laittamassa rajoille kuria kuin Orpo? Epäilen vahvasti. Jossain rinnakkaistodellisuudessa Soini älysi hamuta sisäministerin salkun ja sen sai Halla-aho ja invaasio loppui ennenkuin se kunnolla alkoikaan.
 
Meinaat että kristillinen nainen olisi jämäkämmin laittamassa rajoille kuria kuin Orpo?

Kyllä.

Orpo on pelkkä pukuhenkari.

Tässä on Petteri Orpon virallinen muotokuva:
Suit2_2.jpgf5a003e9-fc72-4c69-be5a-5f05c2be6e00Original.jpg


Ja tässä hänen sukuvaakunansa:
KTnoELxEc.gif


Jos Petteri Orpo olisi musiikkikappale, hän olisi John Cagen 4′33″
 
Oi kunpa hän olisikin kuin tuo klassikko, hiljaa koko ajan. Mutta se piruvie suunnattomasta turhuudestaan huolimatta jatkaa puhumistaan. :rolleyes:

kansa = kuulijat odottavat jännityynenä (joka vaihtuu turhautumiseen ja pettymykseen) koska kapellimestari aloittaa orkesterin johtamisen...mutta turhaan odottavat ....
 
Lähetin Tutti-Orpo -foton twitterissä Orpolle ja kyselin että alkaisiko jotain tapahtua - seuraavaksi tulikin viesti että "P.Orpo has banned you." :D

...ja me kun väitetään, ettei Pete kykenisi RÄVÄKÖIHIN toimenpiteisiin.

"Banhammer" heilahti alta aikayksikön. Vielä kun pistäisi muutaman "pisteen" Ruotsin rajalle.
 
En ymmärrä kyllä yhtään miten tästä kaikesta on muka saatu aikaan joku ihmisoikeuskysymys.

Aivan varmasti yksikään Suomeen tuleva "turvapaikanhakija" (lue: elintasopakolainen) ei ole enää missään hengen hädässä ainakaan siinä vaiheessa kun saapuu Ruotsista Suomen puolelle. Jos joku väittää muuta, niin suosittelen, että aloitamme pikaisesti aseellisen rauhaturvaoperaation Haaparannan puolella, koska siellä on kuulemma niin rauhatonta. Kerran Venäjälläkin on moinen oikeus suojella kansalaisiaan naapurimaissaan, niin pitäähän meilläkin olla sama oikeus!

No, koska jokainen järkevä ihminen nyt tajuaa, että näin ei asian laita todellakaan ole, niin tästä pääsemme siihen, että mikä velvollisuus meillä on ottaa maahamme kaikkia mahdollisia tulijoita, mukaanlukien kaikenlaisia huijareita ja rikollisia, ja miten se muka parantaa humanitääristä tilannetta missään päin maailmaa?

Kuten on moneen kertaan todettu, ne maailman kaikkein hädänalaisimmat ihmiset eivät varmasti tule sinne Tornioon tai ylipäätään mihinkään Pohjoismaihin. Tälläkin hetkellä esim. tuhannet kurdit, mukaanlukien monet naiset, taistelevat henkensä kaupalla ISIS:tä vastaan Syyriassa. Eipä ole kauheasti näkynyt kurdipakolaisia täällä Suomen rajoilla, vaikka samaan aikaan kun he taistelevat verissä päin ISIS:tä vastaan, niin Turkki pommittaa heitä ystävällisesti selkään.

Jos toiset ihmiset Lähi-Idässäkin ovat valmiita uhraamaan kaiken mitä heillä on alueen paremman tulevaisuuden edestä, niin miksi meidän tulisi vetää mattoa heidän altaan tarjoamalla paikallisille "käpykaartilaisille" ilmaiseksi aivan hulppean hyvää elintasoa täällä meillä?

Toisekseen, tietääkseni Suomeen on edelleenkin tietyt lailliset kanavat, joita pitkin maahan tuleva henkilö voi laillisesti saapua maahan. Länsimaisena sivistysvaltiona meidän tulee tarjota näille näitä laillisia kanavia käyttäville ihmisille oikeudenmukainen prosessi, jonka mukaan heidän asiansa käsitellään, ja joka on tasapuolinen kaikille.

Niiden ihmisten, jotka kuitenkin pyrkivät saapumaan maahan ohi tämän laillisen prosessin, käyttäen ikäänkuin "ohituskaistaa" toiminta ei ole mitenkään hyväksyttävissä. He vievät viranomaisilta tärkeitä resursseja pois niiden mahdollisesti todellisesti hädänalaisten ihmisten auttamisesta, joita saattaa saapua Suomeen joitakin yksittäisiä henkilöitä eri reittejä pitkin.

Näin ollen, meidän tulisi lähettää kaikille maahan pyrkiville selkeä viesti siitä, että mikäli henkilö pyrkii Suomeen laittomien kanavien kautta ohi maahantuloa koskevan viranomaisvalvonnan, tällaiset henkilöt eivät ole millään muotoa tervetulleita Suomeen, vaan heidät tullaan välittömästi karkottamaan maahan, jonka kautta he ovat yrittäneet saapua Suomeen.

Käytännössähän tämä tarkoittaa Ruotsia valtaosassa tapauksia, ja jotta asiaan liittyvää poliittista viestiä saadaan tehostettua, suosittelen kaikkien Ruotsiin palautettavien onnenonkijoiden kippaamista suoraan paikallisen Riksdagetin eteen. Siinä vaiheessa kun päivittäinen bussilastillinen Suomesta karkoitettuja laittomia siirtolaisia kuskata an suoraan Tukholman keskustaan kukausien ajan, voisi kuvitella ruotsalaisten asenteenkin asiassa alkavan pikkuhiljaa muuttua.

Tässä kaikessa kannattaa huomioida myös sellainen asia, että vaikka ottaisimme 100 miljoonaa siirtolaista tänne Suomeen, ja lahjoittaisimme kaiken jäljellä olevan varallisuutemme maailman köyhille, eivät maailman ongelmat siihen ratkeaisi edes pienimmässäkään määrin. Ihmisluontoon on aina kuulunut tietty pahuus, joka saa aikaan sotia, joukkomurhia ja muita humanitäärisiä kriisejä ympäri maailmaa. On täysin utopistista kuvitella, että millään meidän toimillamme saataisiin muutettua tätä täysin perusravanlaatuista asiaa, joka on toistunut läpi koko ihmiskunnan historian.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi velvollisuus auttaa niitä hädänalaisia ihmisiä joita satumme kohtaamaan arkipäiväisessä elämässämme, ja valtiollisessa mittakaavassa niitä, jotka saapuvat rehellisin keinoin maahamme ja esittävät rehellisesti todellisen avuntarpeensa asiaan kuuluville viranomaisille.

Minkäänlaista vilpillistä toimintaa ei pidä kuitenkaan tässä yhteydessä hyväksyä. Jos ihminen on oikeasti avun tarpeessa, hänellä kyllä riittä se apu, jota maamme viranomaiset hänelle vastikkeetta tarjoavat. Jos ne pelisäännöt joiden mukaan tätä apua tarjotaan eivät kuitenkaan kelpaa jollekin henkilölle, silloin ei ole meidän murheemme mistä hän saa mahdollisesti tarvitsemaansa apua. Jos suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvat lait ja muut yleiset normit eivät kelpaa maahantulijalle, hän on täysin vapaa palaamaan Irakiin tai Syyriaan tai mistä ikinä on tänne tullutkaan, jos siellä asiat sitten pelaisivat paremmin...
 
Makwan Amirkhani
1 min ·
Ei tästä ole paljon aikaa kun mun oma äiti seisoi ruokajonossa odottamassa ilmaista ruokaa ja mä treenasin samaan aikaan ensimmäiseen ufc otteluun. Joka kerta kun lähdin treeneihin, lähdin sillä mielellä, että minä olen vastuussa siitä kuinka kauan äitini vielä seisoo ruokajonossa. Mun menestyksen myötä, sisarukset kielsivät äitiä menemästä tähän jonon jatkeeksi. Mites sit muiden äidit, muiden vanhemmat, tai ne vanhukset jotka turussa ja muissa isoissa kaupungeissa jonottavat pakkasessa ruokaa. Mä toivoin, että valtio huomaisi, että oma kansa näkee nälkään ja tekisi asialle jotain. Sitten tulee pakolaiskriisi ja valtio ottaa heidät sisään avosylin vastaan. Sana lähtee kiertämään maailmalle, sitten meillä on taloustilannetta isompi ongelma ja se on pakolaisten määrä. Joten jos et vielä ymmärrä miksi täällä ollaan kiukkusia niin ota se sun pää pois sun hanurista ja kato ongelmana suuremalla suurennuslasilla niin näet mistä oikeasti on kyse. Jokainen meistä haluaisi auttaa jos vain olisi siihen resursseja, mutta kaikelle on rajansa.
 
Keskisuomalainen jututti noita Suolahdelta kävelemään lähteneitä Jyväskylässä.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/turvapaikanhakijat-ymmallaan-jyvaskylassa-no-train-no-bus/2130465

Nappasivat taksin Hirvaskankaan ABC:ltä ja ajelivat Jykälän keskustaan. Olisko määränpäänä nyt sitten Hesa ?


"– Kävelimme tänne yli kuusi tuntia ja olemme ihan väsyneitä. En jaksa jutella juuri nyt. Menemme tästä taksilla Jyväskylän rautatieasemalle ja siitä jatkamme matkaa jonnekin isompaan kaupunkiin, niukasti patikkamatkaansa kommentoinut mies summasi Hirvaskankaalla."


"– Big city (isoon kaupunkiin), ryhmän parhaiten englantia puhunut mies toisti joukon toiveen taksista noustessaan.

– No train? No bus? (Eikö junaa tai bussia?), miehet kyselivät."
 
Back
Top