Päivän vitsi

Hah, yhdeltä työkaverilta kuulin miten muuan tämän ystävä otti pari viagraa ennen baariin lähtöä. Ajatteli että mulkun on toimittava sitten tosipaikan edessä. Kävi kuitenkin niin, että kottaraista ei tarttunutkaan baarista seuralaiseksi. Oli kuulemma kaverilla ollut pitkä yö kun kotona sängyssä maatessa kalsongeissa jöpötti aamuun asti.
Kokemusperäisesti voin todeta ettei se toimi noin. Vaatii stimulantin. Eikä aina auta sittenkään...
 
ASML's latest chipmaking machine, weighs as much as two Airbus A320s and costs $380 million.
Katso liite: 92888
Siinä on uusimman prosessorisukupolven valmistukseen käytettävien EUV-litografialaitteistojen ainoa tekijä. Hollannista, entinen Philipsin tytäryhtiö. Zeissin linssien kanssa syntyy yhdistelmä., jonka sitten ostaa TSMC:n kaltaiset mikrosiruvalmistajat. Ne tekee puolestaan kymmenien miljardien investoinnit ja sitten takoo niin paljon kiekkoa kuin lähtee.
1707574551757.png
Mikä on huoneen kokoinen, kuluttaa polttoöljyä 60 litraa tunnisssa, savuaa, tärisee ja pilkkoo omenan kolmeen osaan?

Venäläinen kone, jonka pitäisi pilkkoa omena neljään osaan.

Kuvassa länsimainen kone.
 
Clinton vs Bush oli räikein matsi, kun Clinton oli Vietnamin sodan aikana pössytellyt pilveä ja vältellyt kutsuntoja, siinä missä Bush oli palkittu sotasankari. Mutta niin vain Bill voitti...
Vaalit olivat ohi, Bill oli voittanut ja tunnelma korkealla. Kotona siirryttiin makuukammarin puolelle, ja Hillary riisuuntui.

Mitä ihmettä, tokaisi Bill kun katsoi Hillaryn alapäätä?

No more Bush, vastasi Hillary
 
Aamulla radiosta tuli sellaista juttua, että palasi tämä muinainen tositarina mieleen.
Aikoinaan skanneriradiot olivat kuuminta hottia. Niillä yritettiin tienpäällä kuunnella poliisiradioita, nehän olivat silloin vielä analogisia. Poliisia kuulosteltiin, jotta osasi sitten höllätä kaasujalkaa niiden radiohorinoiden perusteella. Saattoihin nuihin eksyä myös NMT-puhelu, kun nekin olivat ihan avointa radioliikennettä. GSM:t olivat vielä kehitysvaiheessa.
Muuan tuttu, sittemmin työkaverikin, viihdytti matkoillaan itseään tuolla skanneriradiolla. Oli Uudellamaalla työmatkalla ja sai sitten Järvenpään seudulla kuulla JP:n ja poliisikammarin välisen liikenteen. Järkkärin konsta selvitti radioon että täällä on somaliyhteisössä syntynyt jotain eripuraa, mikä on sitten johtanut jonkinlaiseen käsirysyyn, jonka seurauksena yksi mohammetti on pudonnut parvekkeelta kadulle. Kammarilta päivystäjä siihen että millaiset siellä on syntyneet vahingot? Partion konsta siihen että ei tässä muuta vahinkoa ole kun että sattu oleen enimmäinen kerros.
 
Vaalit olivat ohi, Bill oli voittanut ja tunnelma korkealla. Kotona siirryttiin makuukammarin puolelle, ja Hillary riisuuntui.

Mitä ihmettä, tokaisi Bill kun katsoi Hillaryn alapäätä?

No more Bush, vastasi Hillary

Bill Clinton joutui vastaamaan toimittajan kysymykseen miten tämä viettäisi hääpäiväänsä.

"No, veisin armaani ensin hyvään ravintolaan romanttiselle illalliselle kynttilän valossa. Sen jälkeen voitaisiin siirtyä yökerhon puolelle jatkoille. Ilta päättyisi luksushotellista varaamaani huoneeseen. Ai niin joo, ja illan päätteeksi pitäisi varmaan vielä soittaa onnittelut Hillarylle."
 
Back
Top