Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Yksinkertaisempi voisi ajatella, että demokratia ei toimi, kun hommaan ei vaadita mitään muuta pätevyyttä kuin paskan puhumisen taito. Edellinen maailmansotakin johtui osaltaan populismista ja kaiken kivan lupaamisesta. Vai oonko mä liian kyyninen? Ahneiden pyrkyrien itsensä voimalla ja rahalla valtaan asettaminen Jumalasta seuraavaksi ei sekään ole täydellinen systeemi, kun siinä on sama ongelma pätevyyden puutteessa. Se vaan on kansalle vaarallisempi versio edellisestä. Ehkä tavan ihminen kuitenkin vaan saa kaltaisensa johtajan?
Paskan puhumisen taito toteutuu nykypäivänäkin juuri esim. Trumpissa, mitä suurimmassa määrin! Ja vieläpä demokratian kehdoksi mainitussa maassa. Mutta mikäpä olisi vaihtoehto? Itse en ainakaan parempia keksi, vaikka monenlaisia versioita on historian sivu kehitelty. Enkä nyt tarkoita mitään "kansallisdemokraattisiksi" itsensä ilmoittavia valtioita, mitkä oikeasti ovat diktatuureja. Kuten vaikkapa tuo meidän niin rakas itänaapurimme yhä vieläkin. Eikä tuo ameriikan kaksipuoluejärjestelmäkään niin mallikelpoiseksi ole osoittautunut, vaikka jonkinlaista demokratiaa sekin on edustavinaan
 
Mä veikkaan että koskaan ei saada luotua systeemiä, joka oikeasti toimisi ilman mitään ongelmia, vajaaälyisiä tai tahallaan omaa persettään ajattelevia. Tulospalkkauksen vaatiminenkin johtaisi kieroilijat etsimään porsaanreiät siitä. Sillä saadaan aikaan vaan liikennemerkkiuudistuksia ja kampaviinerikokouksia kokouspalkkioineen. Se on kaikessa kissa ja hiiri-leikkiä, oli se sitten lakien rajan taivuttaminen tai PST:n ja vaunujen kilpa toisiaan vastaan. Jos demokratiassa kysytään mitä kansa haluaa, saadaan Putousta ja Alkosta viinaa KELA-kortilla. Jos diktatuurissa kysytään mitä kansa haluaa, se haluaa juuri sitä mitä oikeamielinen Johtaja haluaa, kaikki muu on vastavallankumouksellista ja väärin. Joskus se kansakin huutaa objektiivisesti järkeviä asioita ja saa myös niitä, ei se täysin mahdotonta ole. Pohjimmiltaan koko homma ei ole tainnut muuttua mihinkään kyläyhteisöjen heimojohtajista ja kuninkaista. Raha ja valta pyörii edelleen tietyillä. Ehkä se on se sinut tapa mihin ihminen pystyy. Tarvitaan aina se ahne ja kuvankaunis paskaa korvat täyteen kukkasina puhuva johtamaan vähän sinne päin koko hommaa, kunnes se kompastuu omaan mahdottomuuteensa ja uusi nousee tilalle vannoen muutosta, oli se sitten puolueen vaihto vaaleilla tai väkivaltaisempi vallankumous tai jotain siitä väliltä. Koska kuningas on kuollut, kauan eläköön kuningas.

Ehkä näitä erikoisia ja mieleen jääviä hahmoja tarvitaan, että seuraavat osaavat varoa ajamasta siihen samaan kuoppaan. Ikään kuin varoventtiilinä. Jos ne siis osaavat lukea varoitusmerkit ja välittävät niistä.
 
Suomessahan meni hyvin niin kauan ku patruunat oli vallassa. Sen jälkeen oli Iiro joka pelasti paljolta. Mutta nyt ollaan luisumassa tai jo luisuttu siihen mahdottomuuteen että ihmiset palvelevat toisiansa ja kaikilla on soteseteli taskussa, mutta ei ilman valtavaa taustaorganisaatiota. Kukaan ei tee mitään sen eteen että tehtäis jotain hyödyllistä.

Tältä palstalta mieleenjäänyt "DI:t ja sotilaat johtamaan tätä maata". Kannatan.
 
Minun mielestäni niitä Hornetteja voi toimittaa Ukrainaan sitä mukaa kun F-35:ia tulee Suomeen. Joten Sanna on hyvä ja pirauttaa Joe-sedälle että hopi-hopi ja sitä nopeammin mitä nopeammin... epäilen kuitenkin että ehtii vaalit mennä ennen kuin koneet lähtevät Ukrainaan.. eikä välttämättä vain eduskuntavaalit...
Minun mielestäni ei, koska mm.
  • Poistuvia koneita voi tarvita varaosiksi.
  • Suomen koneiden lukumäärä ei ole mikään optimitilanne vaan kustannusten määräämä asia. Mikäli meillä sattuu siirtymäaikana olemaan pari konetta enemmän turvaamassa omaa maata niin se olisi vain positiivinen asia. Missä muussa maassa kuin Suomessa ollaan niin naiveja, että edes etäisesti harkittaisiin vastaavassa tilanteessa lahjoitusta, kun naapurina on Venäjä?
  • Koneilla ei tee mitään ilman aseistusta. Suomen tietysti pitäisi antaa mukaan ohjuksetkin joita ei ole yhtään ylimääräistä varastoissa.
Mikäli Ukrainaan pitää saada länsimaisia hävittäjiä niin kannattaa kaapia sieltä missä niitä on reilusti. Esim USAlla on tuhansia hävittäjiä. Vaikkapa sadan F-16 lahjoittaminen ei tuntuisi missään. Euroopassa esim. Hollanti, Belgia, Tanska ja Norja voisivat yhdessä lahjoittaa merkittävän määrän F-16 ilman vaikutusta omaan turvallisuuteensa. Ruotsi voisi myynninedistämismielessä lahjoittaa pienen erän Gripeneitä.
 
Sanna Marin ei ole tasapainossa. En tiedä kuinka vaaterissa on alun perinkään ollut, mutta nyt viiraa. En puhu psykoosista, sitäkään ei tiedä, mutta kolmen vuoden valta on suistanut jotakin raiteiltaan.

Tämä ei ole pilkkaviesti, vaan näkemys siitä että isoja kokonaisuuksia hoitelemaan tottumattomalle ovat viime vuodet olleet todennäköisesti liikaa, eikä mikään ihme.

Jokainen reagoi stressiin ja työuupumukseen eri tavoin, mutta sitä ei kannattaisi vähätellä. On erittäin ymmärrettävää, että nykyisessä tilanteessa ei asianosaiselle tule edes mieleen tunnustaa tosiasioita, mutta maan kannalta se voi olla erittäinkin haitallista.

Erillinen kysymys on, kuinka SM reagoi siihen, että demarit jäävät oppositioon. Siellä ei prinsessan elkeet enää onnistu. Luultavasti on EU-virka jo pedattuna.
 
"Seppo Mäkinen 20.10.2021 15:21, muokattu 21.10.2021 15:03"

6cdc9c1eac76e593.jpg
 
Suomessahan meni hyvin niin kauan ku patruunat oli vallassa. Sen jälkeen oli Iiro joka pelasti paljolta. Mutta nyt ollaan luisumassa tai jo luisuttu siihen mahdottomuuteen että ihmiset palvelevat toisiansa ja kaikilla on soteseteli taskussa, mutta ei ilman valtavaa taustaorganisaatiota. Kukaan ei tee mitään sen eteen että tehtäis jotain hyödyllistä.

Tältä palstalta mieleenjäänyt "DI:t ja sotilaat johtamaan tätä maata". Kannatan.
Vai sillä lailla Iiro teki. Muistaakseni yrittäjien itsemurhat nousivat ennätyksiin tuon mainitun henkilön toimien johdosta, vaikka puolueensa julistaa nykyäänkin olevansa erityisesti yrittäjien ylimmäinen ystävä
 
Taisi pankit olla suurimmat syylliset, toki valtiobolisi voinut niitä valvoa.

Eli pankit pisti lainat perintään varsin matalalla kynnyksellä, haalivat siis omaisuutta, kiinteistöjä mm. mitä oli laonojen vakuutena. Kohtuudesta ei tietoakaan.

Oma lukunsa oli sitten konkurssipesiä realisoivat lakimiehet, jotka myivät omaisuutta toisilleen ja bulvaanien kautta itselleen pilkkahintaan. Hakan konkurssipesä oli tästä hyvä esimerkki, sen takia tuskin kukaan kaulakiikkua teki. Mutta monilta meni omaisuus niin pilkkahintaan, ettei jäljelle jäänyt kuin sellainen velkakuorma, jota ei ikinä olisi saanut maksettua. Kohtuullisilla arvostuksilla olisi monet päässeet omilleen.

Tarinoita riittää, Viinasta ei kaikesta voi syyttää. Suomi oli konkurssikypsä, eikä talouden romahtaminen olisi sekään taannut kaikille hyvinvointia.
 
Niin, Iiro oli vain valtiovarainministeri, pääministerinä hääri Esko Aho (kepu). Mutta tuliko tuo silloinenkaan talousromahdus ja lama siksi, että meillä oli silloin niin avokätinen sosiaaliturva? Köyhäthän siinä lyötiin sitten kuitenkin kyykkyyn, jota nykyinen kokoomus, apupuolueineen, haluaa jälleen syventää, koska sosiaaliturva on kaiken pahan alku ja juuri, ainakin verovaroin kustannettuna
 
Silloin iski juustohöylä kautta linjan. Valtiolla ei ollut rahaa, verotulot ja vienti romahti, työttömyys ja korot ampaisivat taivaisiin, pankkijärjestelmä oli romahduksen partaalla.

Kyllä siinä kyykkäsi yksi ja toinen. En puolustele silloista valtionjohtoa, mutta perusta tuolle romahdukselle luotiin jo 80-luvulla. Idänkauppa oli helppoa eikä vientiin länsimaihin tarvinnut panostaa. Talous vapautui ja kaikki ottivat halpaa valuuttalainaa.

Tuhon kruunasi Suomen Pankin johtaja, kun hän ylpeänä ilmoitti, että me menemme Eurooppaan pää pystyssä. Markka sidottiin ecuun yksipuolisesti ja siinä paloi rahaa lujasti, ennen kuin markka oli pakko päästää kellumaan. Velkamäärät nousivat yhdessä yössä, ja korot olivat lähempänä kahta- kuin yhtäkymmentä prosenttia.
 
Ahon jälkeen pääministeriksi nousi Paavo Lipponen (sosdem), joka oli kovasti haastamassa Ahoa ja Viinasta, ja tarjosi vaihtoehtoa näiden politiikalle. Kukapa kelpasi kuitenkin valtiovarainministeriksi myös Lipposen hallitukseen? No, samainen Iiropa tietenkin.
Kaasu-Paavo olikin kaappikokoomuslainen, ehkäpä ihan kokoomuksen torpedo. Senhän jälkeen demarikannatus lähti syöksyyn kohti pohjaa
 
Aika kiperää paikkaa tekee ulkopolitiikan uhkarohkealle harjoittajalle.
 
Aika kiperää paikkaa tekee ulkopolitiikan uhkarohkealle harjoittajalle.
Pane kassatyttö hoitaan Suomen ulkosuhteita.

Puolitoistaviikkoa vaaleihin: Ei tuohon esim Niinistö pysty konahtaan, kun vihervasemmisto alkaa kiljumaan vaaleihin sekaantumisesta.
Olisiko valtakunnanoikeus mitään? Ulkoisen turvallisuuden vaarantaminen? Valtiosäännön rikkominen?

Ei ku sehän olikin alle keski-ikäinen nainen, sateenkaariperheen kasvatti, äärivasemmistolainen feministi: Intersektionaalisella asteikolla hyvitettävä loputtomiin patriarkaatin rakenteellista sortoa?
Menen perunakellariin häpeämään patriarkaalisuuttani ja mietin kollektiivista vastuutani orjalaivojen tervasta ja suomalaisesta jokilaivan kapteenista Kongossa.
 
Back
Top