Hyviä uutisia Suomesta - kansallista "hyvä me" -selkääntaputtelua

Mirka ei halua lomauttaa – teollisuusyritys antaa työntekijöidensä tehdä hyväntekeväisyyttä täydellä palkalla​

Hiomatuotteita valmistavan Mirkan työntekijät saavat halutessaan tehdä päivätyötä esimerkiksi vanhustenhoidossa. Luvalla yritys haluaa pitää kiinni työvoimasta, eikä joutua lomauttamaan.

Olen muutamia kertoja käynyt Mirkan tehtailla ja ilmapiiri on poikkeuksellisen positiivinen, että sen oikein aisti.
 
Hienolta näyttää kyllä. Harmi vaan kun tuotanto meni Viroon, ei Suomeen.
Tavoitteena myös jenkkien markkinat.

Suomalainen sähkömoottoripyörä keräsi viiden miljoonan rahoituspotin – mukana myös Mika Häkkinen​

Sähkömoottoripyörää tuotantoon valmisteleva Verge Motorcycles on kerännyt uuden viiden miljoonan euron rahoituksen.

Tämä on ehdottomasti hyvä uutinen..
Tuossa tilaisuudessa heiluteltiin Neuvostoliiton, SKP:n lippuja, lisäksi "juhlaväellä" oli NATO:a vastustavia ja sosialisimia kannattavia banberolleja, Che ja Marx löytyivät ainakin näkemistäni lipuista. En kuunnellut puheita, vaan keskityin omiin asioihini, mutta olin kuulevinani vaatimusta kapinaan.

Neuvostoliiton lippu on mielestäni erikoinen asia, kansanmurhan symboli, joka on konkreettisesti ollut monelle suomalaiselle kuolemaksi. Silti se ei herätä samanlaista reaktiota kun natsilipun heiluttelu.
 
On kyllä mielenkiintoista että näitä symboleja pidetään edelleen esillä ja "hienoina", vaikka näiden nimissä on kuitenkin se 100 miljoonaa ihmistä menettänyt henkensä.. Mutta Chen pärstä voi koristaa vaikka kansanedustajan rintamusta Itsenäisyyspäivänä Linnassa. Se on hienoa ja coolia..
 
Fortumin johto kuulemma jotuu nyt tyytymään pienempiin kannustinpalkkioihin kuin alunperin meinasivat puliveivata. Alunperinhän palkkioissa meinattiin jättää vuodet 2021-2022 kokonaan huomiotta, ja maksaa palkkiot niitä edeltävien, silloin lihavilta näyttävien vuosien mukaan, korkojen kanssa. Nyt, uusimman päätöksen mukaan, nuo vuodet 2021-2022 jätetään yhä huomiotta, mutta palkkiot maksetaan kuitenkin kuten ennenkin, mutta "valitettavasti" kuten joku satraappi juuri sanoi, noita vuosia 2021-2022 ei oteta huomioon. Siis häh, kysyy epätietoinen! Fortumin tappiot viime vuosina vastaavat kummasti melkein yksi-yhteen orpon esittämiä "sopeuttamisia, uudistuksia, kehittämisiä, reformeja jne jne"
 
Tämäkin on hyvä uutinen
Hmm... alkaakohan Suomessakin vihdoinkin tapahtua jotain järkevää, saisi tämäkin skleroottinen ketju kyllä uutta puhkua, jonka se ansaitsee, kuten Isänmaamme, joka vielä nousee.

Ja näin sudeetti-suomalaisena Norjassa, voin silti sanoa, Kenraali Douglas McArthurin sanoin, kun hän jänisti Filippiineiltä:

- Minä palaan/ I shall return.

ps. en ole jänis. Enkä ChatGPT-generoitu jänis. Enkä paranoidi, paitsi että... (oikea jänis kuuntelee)!!!
 
Back
Top