-96 Hiukkavaarassa varamiinoitteessa ensin levitettiin miinat ja sitten kaivettiin niiden kohdille kuopat. Tämän jälkeen miinat vietiin lähistölle odottamaan mahdollista varamiinoitteen toteuttamista.
OT.
Pikkaisen kun googletti, löytyi seuraava maininta: Eläinten etsiminen dronella ei kuitenkaan ole kiellettyä, mutta saaliseläimen tai sen jälkien havaitsemisen jälkeen laitetta ei saa käyttää hyväksi metsästystarkoituksessa.
Ja en usko, että lämpökamera dronessa muuttaa asiaa, kun kerta...
Intissä majuri selitti sillan räjäytyksen periaatetta, kun laitettiin häväreitä kiinni välitukeen. Hävärit laitettiin vinoon, että kun räjähdys tapahtuu, sillan kansi kohoaa ilmaan ja kun se tulee takaisin alas, rikkoo se toivottavasti myös heikentyneen välituen vinosti. Tällöin on vaikea...
Näitä videoita kun katsoo, mahtaa jatkossa olla viisain vain kouluttaa 2 rivisen miinanauhan tekoa pioneereille. Ei tunnu olevan raivaaminen muodissa ryssien keskuudessa.
Minä en koskaan ole yhdistänyt venakkoa tarkoittamaan venäläistä naista. En tiedä johtuuko meidän murteesta vai siitä, ettei kukaan ole koskaan kertonut asian olevan näin. Mielestäni tämä on sama kuin ketä-sanan käyttö: "ketä sen teki?". Suosittelen nielemään tietämyksesi ja viemään tämän aiheen...
Eikö nuo drone ohjauskontitkin olisi näppärä laittaa kerrostalojen katolle ja naamioida vaikka taloyhtiön saunaksi. Näkyy olevan kantama niin hyvä, että Mikkelistä asti voisi operoida pelipaikoille.